Toni, Anton, Antto

Perhe

Valikko

Perhe

Joulutarinakalenterin luukku 20: Pääsisipä isopapan jouluun

Julkaisemme aattoon asti joka päivä koululaisen kirjoittaman joulutarinan. Lue tänään Akseli Räihän, 8, tarina.

OLI JOULUAATTO. Kaikissa taloissa paloi jouluvalot ja kuuset tuoksuivat kodeissa. Aiemmin illalla Akseli sytytti kynttilän kirkossa muistellen. Oli mukavaa ja rauhallista. Kirkosta palattuaan isi ja Akseli olivat laittaneet jäkälää katolle joulupukin poroille ja lyhtyjä valaisemaan pihamaata. Äiti valmisti jouluaterian, kinkkua, laatikoita ja kaikenlaisia muita herkkuja. He söivät jouluaterian yhdessä, mutta Akselia jännitti – joko kohta Joulupukki tulee?

Ollin perheellä on kaksi lentävää autoa. Kaikki asiat toimivat sähköllä. Isä tekee sifillä töitä ja äiti tilaa ruokaa snoperilla. Kaikki tekevät omia juttujaan yksin. Jouluruuaksi he syövät pillerin joka maistuu eri jouluruuille. Koko talo on valaistu jouluvaloilla ja kuusi on valmiiksi koristeltu hologrammi. Ollista on ikävää, koska he eivät tee yhdessä juttuja.

OLLI ISTUU vintillä lattialla ja kaivelee vanhoja pahvilaatikoita. Laatikoissa on isopapan tavaroita. Olli löytää laatikosta isopapan joulutarinakirjan sadan vuoden takaa. Kirjassa kerrotaan millainen joulu isopapalla on ollut lapsena. ”Onpa silloin joulu ollut mahtava”, Olli ihmettelee.

”Voi kuinka ihanaa olisi kokea tuollainen joulu”. Kaikki kuulostaa niin mukavalta, että Olli toivoo voivansa matkustaa ajassa taaksepäin kokemaan juuri tuollaisen joulun ja tapaamaan Joulupukin.

Olli havahtuu kuullessaan kilinää. ”Mikä se oli?” Olli ihmettelee. Olli nousee ja yrittää kuunnella tarkemmin mistä ääni tulee. Olli nousee jakkaran päälle ja avaa kattoikkunan. Hän kurkistaa katolle. ”Hei Olli, onpa mukava nähdä sinua.” katolla oleva mies sanoo.

”Oletko sinä Joulupukki?” Olli kysyy ihmeissään. ”Kyllä, minä olen Joulupukki, terveisiä Korvatunturilta. Haluaisitko lähteä kanssani lentokierrokselle?” Joulupukki vastaa. ”Joo, joo haluan tietenkin, mennään!” Olli vastaa ja kiipeää reen kyytiin.

JOULUPUKIN reessä on tulimoottorit. Se on uusinta teknologiaa. ”Joulupukki, Voitko kertoa minulle mistä joulumieli tulee? Olli kysyy varoen. ”Jokaiselle joulumieli tulee eri asioista” Joulupukki vastaa. ”Sinun pitää itse löytää mistä joulumieli sinulle tulee” Pukki kertoo.

Olli istuu paikallaan mietteliäänä ja yrittää keksiä mistä hänen pitäisi sitä joulumieltä sitten etsiä.

”Lähdetään kiertämään maailmaa ja saat itse nähdä miten muualla vietetään joulua.” Joulupukki sanoo ja painaa kaasun pohjaan. Yhdessä he näkevät hyvin erilaisia tapoja ja perheitä joulua viettämässä. Englannissa perhe paukuttelee karkinmuotoisia koristeitä, Yhdysvalloissa taas paahdetaan kastanjoita. Intiassa valmistaudutaan yö messuun ja Suomessa joulusaunaan.

He lentävät Ollin kotiin. ”Olli, saitko vastauksen kysymykseesi” Pukki kysyy. ”Jouluna on ainakin mukava tehdä yhdessä juttuja” Olli vastaa. ”Sinun ja perheesi tulee luoda omat joulutavat” Pukki kertoo. ”Olli, ei sinun tarvitse kauempaa etsiä joulumieltä, se tulee sinun sydämestä” Pukki sanoo.

Hän ojentaa joulupaketin Ollille ja nousee reen kyytiin. ”Hyvää Joulua Olli, nähdään taas ensi vuonna.” Pukki sanoo ja käynnistää tulimoottorit. ”Hyvää Joulua Joulupukki ja kiitos mukavasta seikkailusta.” Olli vastaa ja vilkuttaa Pukille.

OLLI MENEE keittiöön valmistamaan jouluglögiä. Hän kattaa pöytään glögiä ja pipareita. Isopapan laatikosta hän kaivaa kynttilöitä ja joululauluja. ”Nyt on joulutunnelma, vielä yksi asia puuttuu” Olli sanoo. Olli kaivelee isopapan laatikon pohjalta pelin, joka oli isopapan suosikki, Afrikan Tähti – peli. ”Kiitos isopappa Akseli. Juuri tätä me kaipasimmekin.

”Ei joulu olekaan niin erilainen tänään kuin se oli sata vuotta sitten” Olli sanoo. Hän juoksee takaisin alakertaan ja pyytää äidin ja isän mukaansa keittiöön. ”Olen laittanut meille jouluherkkuja ja ajattelin, että pelaisimme yhdessä.” Olli sanoo.

“Voi, miten mukava yllätys” äiti ja isä vastaavat yhteen ääneen ja niin siitä syntyi vuosittainen jouluperinne heidän perheelleen.

Hyvää ja Iloista Joulua kaikille!

Kirjoitus on lähetetty Ilta-Sanomien 1.–6.-luokkalaisille julistamaan Joulutarinakisaan. Aihe on joulu vuonna 2115. Lue lisää tarinoita täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Timo Soini WSJ:lle: Jos Suomea vastaan hyökätään, taistelemme niin he***tisti

    8. 8

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    9. 9

      Meksikolaisessa lomakohteessa sattuneessa ammuskelussa kuollut ainakin 5 – uhrien joukossa ulkomaalaisia

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    6. Näytä lisää