Laura

Perhe

Valikko

Perhe

Ennen naisista pitänyt Emma pärjää kotona yksinkin - Tomas-mies pääsee lepäämään töihin

Toisenlaiset äidit
Toisenlaiset äidit -sarjassa keskiviikko tavattiin Emma ja Tomas. Emma oli aina ajatellut pitävänsä vain naisista, kunnes kohtasi Tomasin. Mitä heille ja uudelle vauvalle kuuluu nyt?
Emman ja Tomaksen vastikään kasvaneessa perheessä kaikki sujuu mukavasti, vaikka parikuinen Lila-vauva on ollut kovin itkuinen ja valvottaa vanhempiaan.

Merimies-Tomas vitsailee harmaantuneensa lyhyessä ajassa, sillä nukkuminen on vähissä. Tomas nauraa jopa viihtyvänsä nykyään töissä, sillä kotona hektisen vauva-arjen keskellä ei juuri saa levätä ja rentoutua.

Emma ymmärtää miestään hyvin ja sanoo arjen pyörivän hienosti yhden naisen voimin. Tomas ei suureksi harmikseen päässyt esikoispoika Lucan synnytykseen ja kertoo nyt olleensa yllättynyt siitä, kuinka rauhallinen kokemus Lilan syntymä oli. Miehen mukaan esimerkiksi elokuvissa paisutellaan synnytysten dramaattisuutta.

- Olin varautunut paljon pahempaan, mies kertoo.

Emma vertaa lastensa syntymiä ja kertoo niiden olleen hyvin erilaiset: Lucan tullessa maailmaan hän oli synnytyssalissa yksin kätilöiden kanssa, kun taas Lilan syntymää todistivat myös isä ja kokonainen kuvausryhmä. Emma kehuukin Tomasta saamastaan tuesta.

- Oli tosi tärkee ja kiva, että Tomas pääsi mukaan synnytykseen. Jos tulee lisää lapsia, niin toivottavasti pääsee sittenkin.

Puhe perheenlisäyksestä naurattaa pariskuntaa. Emma haluaisi kolmannen lapsen, mutta mitähän hänen miehensä tähän tuumaa?
 
Toisenlaiset äidit keskiviikkoisin kello 21 Livillä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    6. 6

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    7. 7

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    5. 5

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    6. Näytä lisää