Sebastian

Perhe

Valikko

Perhe

MLL: Lapset eivät uskalla pyytää apua – itsetuhoiset ajatukset lisääntyneet

Huoli
Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan yhteydenotot koskevat usein vakavia aiheita.
Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan Lasten ja nuorten puhelimeen, nettikirjepalveluun ja chattiin tulevat yhteydenotot koskevat yhä useammin hyvin vakavia aiheita. Viimeisen viiden vuoden aikana masennuksen ja ahdistuksen tunteisiin sekä itsetuhoisiin ajatuksiin ja itsensä vahingoittamiseen liittyvien yhteydenottojen osuus on kasvanut.

– Tämä ei kuitenkaan suoraan kerro suomalaisten lasten ja nuorten voinnin yleisestä huononemisesta, sanoo MLL:n auttavien puhelin- ja nettipalvelujen suunnittelija Satu Tallgren.

Kyse on siitä, että apua tarvitsevien nuorten avunsaantiväylät ovat puutteelliset.

Lasten ja nuorten puhelimeen yhteyttä ottaneet nuoret kokivatkin, että mieltä painaviin asioihin oli vaikea pyytää ja saada apua aikuisilta.

– Lapset ja nuoret toivovat, että heidät otetaan huolineen tosissaan. Moni kertoo, että ei ole kertonut kenellekään ahdistuksen tunteistaan sillä pelkää, että aikuiset eivät kuule tai ymmärrä, Tallgren sanoo.

Avun saaminen hankalaa

Lapset ja nuoret eivät myöskään halua kuormittaa aikuisia ja pohtivat, onko heidän huolensa riittävän iso, jotta siihen voi käyttää aikuisen aikaa. Joskus nuoret eivät edes tiedä, kenen puoleen ongelmineen voisi kääntyä.

– Nuoret toivovat, että avun saaminen onnistuisi nopeammin ja helpommin.

Lapset ja nuoret pohtivat, onko heidän huolensa riittävän iso, jotta siihen voi käyttää aikuisen aikaa.

Esimerkiksi ajan varaaminen koulun ammattilaiselle voi olla vaikeaa.

– Olisikin tärkeää kuulla lapsia ja nuoria siitä, miten he haluaisivat tulla kohdatuiksi. Miten esimerkiksi kynnystä kuraattorilla käymiseen voitaisiin laskea.

Yksinäisyys vakava riski

Monella huonosti voivalla lapsella tai nuorella on Tallgrenin mukaan kokemus ryhmästä ulosjäämisestä ja syrjään joutumisesta. Yksinäisyys on kuitenkin vakava kehityksellinen riski.

– Lasten ja nuorten kanssa työtä tekevien tulisi kiinnittää huomiota kaverisuhteiden ylläpitämiseen ja yksinäisten lasten auttamiseen osaksi ryhmää, Tallgren muistuttaa.

Lasten ja nuorten puhelimeen ja nettiin huonosti olosta yhteyttä ottavat lapset ja nuoret kertovat Tallgrenin mukaan myös aiemmista kaltoinkohtelun kokemuksista tai he elävät tällä hetkellä vaikeassa perhetilanteessa. Perheissä on esimerkiksi vanhempien alkoholinkäyttöä, väkivaltaa tai taloushuolia.

Usealle lapselle koulu tarjoaa ainoat tukipalvelut, jotka ovat helposti lapsen saatavilla ja jotka lapset tuntevat.

– Lasten ja aikuisten kohtaamisissa kouluissa on kuitenkin vielä paljon kehitettävää.

Vuonna 2014 Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavissa palveluissa vastattiin yli 30 000 yhteydenottoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. 6

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    7. 7

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    8. 8

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    9. 9

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    10. 10

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. Näytä lisää