Visa

Perhe

Valikko

Perhe

Voiko vanhemmalla olla suosikkilapsi? Terapeutin vastaus on yksiselitteinen

Meidän perhe
Kun perheessä on monta erilaista lasta, vanhempi joutuu miettimään, kohteleeko hän lapsia tasapuolisesti.
Miten kohdella kaikkia lapsia samalla tavalla, moni vanhempi miettii. Vanhempien huono omatunto on tavallista, sanoo theraplay- ja perheterapeutti Saara Salo, joka on erikoistunut vuorovaikutuspsykologiaan. Hänen mukaansa vanhemmat yrittävät usein pakonomaisesti olla tasapuolisia kaikkia perheen lapsia kohtaan.

Turhaan. Kaikkiin lapsiin ei voi, eikä tarvitse, suhtautua samalla tavalla. Jokaiseen muodostuu riittävän hyvä suhde, kun vanhemmat ovat sinut lastensa erilaisuuden kanssa.

– Lapset ovat luonteeltaan erilaisia, eikä vanhempien suhde kaikkiin voi olla samanlainen, tai tuntua samalta. Tämä tosiasia kannattaa vaan hyväksyä. Se, että vanhempi tietoisesti miettii onko hänen asenteensa reilu, on hyvä merkki.

Tunne temperamentti

Vanhemman suhde lapseensa alkaa muokkautua jo raskausaikana ja lapsen ensiparkaisusta. Taustalla vaikuttaa se, millä mallilla elämä on ylipäänsä. Esimerkiksi vaikea synnytys, riipivä parisuhde sekä kokemukset aiemmista lapsista vaikuttavat siihen, miten suhde tulokkaaseen kehittyy.

Vanhemman on oleellisinta tuntea lapsensa temperamentti, tämän tyypillinen tapa toimia ja käyttäytyä. Kun yksi on luonnostaan viilipytty, toinen ei pysy paikallaan. Yksi haluaa esiintyä, toinen vetäytyä. Jo vauvaikäisenä lapset samassa perheessä eroavat toisistaan siinä, kuinka he ilmaisevat itseään.

Kun tämän tajuaa, pystyy parhaiten tukemaan lasta tämän kehityksessä. Ja ymmärtää sisarusten välisiä eroja, ehkä myös omia tunteitaan lasta kohtaan, Saara Salo sanoo.

– Mikään temperamenttityyppi ei ole toista parempi tai huonompi. Lasta ei kannata leimata tietynlaiseksi. Eikä lapsia tulisi, ainakaan heidän kuultensa, vertailla keskenään.

Ei vähennä rakkautta muihin

Jotkut lapsen piirteet voivat ärsyttää vanhempaa, toiset miellyttää. Usein joku lapsista on vanhemman mielestä helpompi kuin toinen.

Samanlainen temperamentti äidin tai isän kanssa ei kuitenkaan takaa harmonista yhteiseloa. Rauhallinen vanhempi voi hyvin pitää villiviikariaan piristävänä vastakohtana itselleen.

Jostakin lapsesta voi tulla vanhemman suosikki, eikä sille voi mitään. Tämä tarkoittaa usein sitä, että tunnistaa jonkun lapsen piirteistä omanaan. Juuri tätä lasta on helppo ymmärtää, ja se tuntuu vanhemmasta palkitsevalta.

– Jos tietyn lapsen kanssa on helppo olla, ei se tarkoita sitä, että rakastaisi muita lapsiaan vähemmän, Salo muistuttaa.

Lue lisää Vauva.fi:

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Sisarkateus voi näkyä yllättävällä tavalla

Milloin sisarusten riitelystä pitää huolestua?

Onko yksi lapsenlapsi isovanhempien suosikki? Syy voi olla tämä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    8. 8

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    9. 9

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    10. 10

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää