Toni, Anton, Antto

Perhe

Valikko

Perhe

Joulutarinakalenterin luukku 6: Tulevaisuuden joulu

Julkaisemme aattoon asti joka päivä koululaisen kirjoittaman joulutarinan. Lue tänään Emmi Morottajan, 9, tarina.

JOS KURKISTETAAN vuoteen 2115, Joulumaassa näkyy aivan eri näky. Kuuset ovat kultaa, ja siellä sun täällä on jouluvaloja. Pukinpaja on kuin hotelli.

Kuten huomaatte, joulumaa on 100 vuoden päästä aivan erilainen. Mutta kaikista kummallisin asia Joulumaassa on se, että joulupukki on nuori. Mitä luulet miksi joulupukki on niin nuori? Mennään ottamaan siitä selvää.

Kuten kerroin pukki on tavallista nuorempi. Pukki on huomannut joulumuorin käytöksessä jotain erikoista. Silloin pukki mietti: Miksi muori on noin omituinen? Salaileeko hän minulta jotain, vai olenko unessa? Niin pukki päätti pyytää yhtä tonttuansa nipistämään itseään.

– Auts! huudahti pukki.

– Ei se unta ollut. Sitten hän päätti lähteä muorin perään. Silloin pukki ajatteli:

– Voisiko muori tietää miksi olen näin nuori? Muori taisi mennä talliin.

Kun muori oli tallissa samaan aikaan pukki vakoili ulkopuolella. Hän kuuli kun muori puhui jonkun kanssa.

– Mutta... tuohan on minun vanha ystäväni Seppo!

He juttelivat jotain sisäpuolella. Pukki jäi kuuntelemaan.

– Eihän joulupukki tiedä?

– Ei taida tietää.

– Hyvä, sillä joulupukki ei saa tietää mitään, pukki kuuli sanottavan.

Mistä minä en saa tietää mitään?Pukki ajatteli itsekseen. Mitä minulle tapahtuu?

Silloin pukki kuuli, että he lähtevät. Äkkiä pukki juoksi tallin taakse, etteivät he näe häntä. Kun he lähtivät, päätti pukkikin lähteä hotellipajaansa.

TULI ILTA, mutta pukki ei saanut unta silmiinsä. Sitten pukki kuuli yhtäkkiä askelien lähestyvän ulko-ovea.

Se taisi olla muori, hän ajatteli. Sitten hän päätti lähteä tallille muorin perässä. Kun hän pääsi tallille, siellä ei ollut ketään. Hämmästyneenä pukki lähti hotelliansa kohden. Mutta kun hän pääsi hotellillensa, sielläkään ei ollut ketään.

– Tämä se vasta outoa onkin, sanoi pukki. Sitten hän meni sänkyynsä. Kesti kauan ennen kuin hän sai unen päästä kiinni.

Kun aamu koitti, lehmän kiekumisen kanssa samaan aikaan kuului iloinen huuto:

– HYVÄÄ JOULUA, JOULUPUKKI!

Silloin pukki huudahti:

– Mitä ihmettä?! Olen unohtanut joulun kaiken tämän hässäkän takia!

SILLOIN PUKIN YSTÄVÄ Seppo astui esiin ja toivotti hyvää joulua. Pukki muisti kaikki tapahtumat, ja kysyi:

– Tiedätkö miksi olen näin nuori?

– Tiedän. Sitten Seppo alkoi kertoa.

– Muistatko vuoden 2015? Sinä vuonna se tapahtui.

– Mikä? Minä annoin sinulle lahjaksi koneen.

– Ai niin, nyt minä muistan... Mutta mitä se kone teki ja mikä se oli?

– Sen nimi on nuorentaja. Se voi muuttaa kenet tahansa nuoreksi.

– Selvä, mutta saako minua enää normaaliin ikääni?

– Saa, mutta ensin sinun täytyy tehdä yksi lahjakierros, koska silloin muistat miten jaoit lahjat, koska et ole jakanut lahjoja 100 vuoteen ja se täytyy tehdä tänään, että muistisi palautuu, kertoi Seppo.

– Lähdetään heti meillä on kiire, sanoi joulupukki.

Seppo meni laittamaan Petterin ,Vilkun, Välkyn ja Tolkun lähtövalmiiksi. Tontut laittoivat pukin lahjakuorman valmiiksi ja pukki vaatteet ylleen.

JA NIIN joulupukki lähti lentävällä autollaan porojen kiskomina matkaan. Jokaisen talon kohdalla pukki pimpotti oveen ja jätti digitaalitiedoston joululahjoista oven luo ja jatkoi matkaa.

Kotimatkalla pukkiiin törmäsi muita lentäviä autoja, ja niin pukin oli turvauduttava hätälaskuun. Joulupukki oli hukassa. Onneksi vieressä oli lentoasema.

– Sinne voisin viedä autoni korjaukseen, pukki tuumi itsekseen ja niin hän päätti tehdä. Hän huomasi, että hänellä on vain 1000 € ja 99 senttiä. En minä tällä mitään huoltoa saa, pukki ajatteli, mutta koitti kuitenkin.

Kassalla pukki sanoi:

– Yksi huolto kiitos.

– 1000€ ja 95 senttiä, myyjä sanoi.

– Huh riittihän rahani!

Kesti kaksi tuntia ennen kuin pukki pääsi jatkamaan matkaansa. Kun pukki pääsi Joulumaahan, Seppo oli tehnyt nuorentajasta vanhentajan.

– Toimiihan se varmasti, kysyi pukki.

– Toimii. Pukki meni seinän viereen seisomaan ja piti sormiansa ristissä. Kahden minuutin päästä kuului iloinen huuto:

– OLEN OMASSA IÄSSÄNI!

Kaikki iloitsivat ja lauloivat joululauluja.

OLET NYT ratkaissut nuorennusarvoituksen Joulumaan asukkaiden kanssa! Onneksi olkoon ja hyvää joulua kaikille!

Kirjoitus on lähetetty Ilta-Sanomien 1.–6.-luokkalaisille julistamaan Joulutarinakisaan. Aihe on joulu vuonna 2115. Vielä ehtii osallistua: lähetä tarina viimeistään 10.12. Katso ohjeet täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. 6

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. Näytä lisää