Senja

Perhe

Valikko

Perhe

Nainen tuli raskaaksi Tampereella todella harvinaisella tavalla

Suomessa on saatu ensimmäistä kertaa raskaus alkamaan pakastetulla munasarjakudoksella.

IMUSOLMUKESYÖPÄÄN 30-vuotiaana sairastunut nainen iloitsee raskaudesta, joka on edennyt nyt viimeiselle kolmannekselle. Hän on ensimmäinen Suomessa, jonka raskaus on saatu alkamaan pakastetulla munasarjakudoksella.

Naisen munasarjojen toiminta loppui syöpähoitojen seurauksena. Ennen syöpähoidon aloittamista häneltä pakastettiin munasarjakudosta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Myös naista hoitaneet asiantuntijat ovat onnistuneesta raskaudesta riemuissaan.

– Tämä herättää aivan mahtavia fiiliksiä. Olemme pioneereina tehneet näitä hoitoja, ja nyt kaikki meni niin kuin pitikin, kertoo Taysin osastonylilääkäri Helena Tinkanen hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalta.

MUNASARJAKUDOKSEN pakastaminen on menetelmä, jota voidaan käyttää syöpäpotilailla ja myös muilla naispotilailla, jotka saavat munasarjojen toimintaa vaurioittavia lääkkeitä esimerkiksi vaikean sidekudostaudin hoitoon.

– Tämä koskee hyvin harvoja naisia, ja pääsääntöisesti he ovat syöpäpotilaita.

Munasarjakudosta voidaan ottaa potilaalta, jos syöpähoidon aloittamisella on kiire, eikä munasolujen keräämiseen ole aikaa. Munasarjakudos pakastetaan, ja kun raskaus tulee ajankohtaiseksi, kudos sulatetaan ja siirretään leikkauksella takaisin.

– Pakastuksia on tehty jo pitkään Suomessa, mutta useista eri syistä potilaat eivät ole halunneet takaisinsiirtoja. Niitä on tehty vain yksi Oulussa ja Tampereella kolme, joista yhdestä alkoi tämä hienosti etenevä raskaus.

ENSIMMÄINEN takaisinsiirron jälkeen alkanut raskaus todistaa, että Taysin pakastus- ja sulatusmenetelmä toimivat.

– Siirteet alkoivat toimia 4,5 kuukauden kuluttua. Upeimmat hetket olivat, kun näimme, että kudos alkoi toimia ja se, kun näimme ensimmäisen kerran ultraäänessä tämän pienen ihmisen, Tinkanen kertoo.

Pakastetun munasarjakudoksen siirtäminen takaisin on vielä maailmallakin harvinaista.

Ensimmäinen vauva tällä menetelmällä syntyi Belgiassa vuonna 2004, ja sen jälkeen kuutisenkymmentä lasta on saanut alkunsa näin. Ruotsissa menetelmällä syntyneitä on yksi ja Norjassa kaksi.

Tinkanen toivoo, että lasten saamisen mahdollisuus otettaisiin puheeksi vakavasti sairastuneiden naisten kanssa.

– Jos potilaalle joudutaan käyttämään lääkkeitä tai hoitoja, jotka voivat pysyvästi vaurioittaa munasarjojen toimintaa, hoitavan lääkärin täytyisi mahdollisimman pian konsultoida yksikköä, joka tietää hedelmällisyyden säilyttämisen mahdollisuuksista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    7. 7

      Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

    8. 8

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää