Tuuli, Tuulia, Hilda

Perhe

Valikko

Perhe

Äiti kertoo, kuinka kehut auttoivat hänen erityislastaan: ”Hoitajatkin ihmettelivät muutosta”

Välillä poikaan ei saa mitään kontaktia, kertoo erityislapsen äiti Heidi Saari haastavasta arjesta.
Uudellamaalla asuvan Heidi Saaren 9-vuotias erityispoika on käynyt haastavan käyttäytymisensä vuoksi erinäisissä psykologisissa testeissä.

– Hakeuduimme perheneuvolaan kotiongelmien takia, kun pojan kanssa alkoi olla päivittäin hyvin vaikeita tilanteita. Se alkoi repiä kodin ilmapiiriä, Heidi Saari kertoo.

Vuosien varrella on selvinnyt, että poika on ADHD-rajatapaus, jolla on hieman Asperger-piirteitä.

– Pojalla on välillä hyvin voimakasta levottomuutta. Toisaalta, jos hän kiinnostuu jostain, hän voi tehdä sitä tuntikausia.

– Välillä poikaan ei saa mitään kontaktia. Tuntuu, ettei hän kuule eikä vastaa. Toisinaan poika on poissaolevan oloinen, samalla hän rekisteröi kaiken mitä tapahtuu, mutta ei anna mitään ulos.

Äidin mukaan pojan oman toiminnan ohjaus on haasteellista.

– Pojalle ei pysty esimerkiksi sanomaan, että pistä vaatteet päälle ja mene ulos. Kokonaisuus pitää laittaa pienempiin palasiin: pistä paita, pistä housut, pistä kengät, pistä takki – ja mene ulos.

Vaatteiden pukeminen on liian suuri kokonaisuus.

– Ilman palastelua poika voi olla painumassa talvella pihalle sortseissa ja kumisaappaissa.

Perheneuvolan ryhmästä löytyi apu

Perheneuvolan kautta perheelle tarjottiin toissa syksynä mahdollisuutta osallistua Ihmeelliset vuodet -ryhmään. Kyseinen ohjelma on professori Carolyn Webster-Strattonin kehittämä ryhmäpohjainen ohjausmenetelmä 5–12-vuotiaiden käytöshäiriöisten lasten vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Ohjelman tarkoituksena on edistää myönteisiä kasvatusmenetelmiä ja auttaa kasvattajia käsittelemään lasten käytöshäiriöitä.

Ryhmässä käydään läpi erilaisia ongelmatilanteita ja etsitään niihin positiivisia ratkaisumalleja. Niitä voivat olla esimerkiksi kehuminen ja huonon käyttäytymisen huomiotta jättäminen.

– Sekä kirja että kurssi avasivat silmiä! Kurssilla opetetaan palkitsemaan lasta oikeasta käyttäytymisestä sen sijaan, että keskityttäisiin ongelmiin. Oli huvittavaa, kuinka paljon kurssimateriaalissa oli yhteneväisyyksiä koirankoulutukseen. Välillä tuntuu, että olisin voinut lukea oikeastaan minkä tahansa nykyaikaisen koirankoulutusoppaan ja siellä olisi neuvottu samoin, Saari kertoo.

Ihmeelliset vuodet -ryhmästä annettiin aikuisille kotitehtäviä.

– Mietimme kotona lasten kanssa erilaisia toimintamalleja erilaisiin ongelmatilanteisiin. Kun he keksivät vinkkejä itse, niitä oli helpompi toteuttaa käytännössä.

Hoitajatkin ihmettelivät positiivista muutosta

Heidi Saari vei Ihmeelliset vuodet -ryhmästä oppimaansa viestiä myös pojan silloiseen päiväkotiin.

– Jossain vaiheessa pojan päiväkodissa oli sellainen tapa, että iltapäivällä lasta haettaessa tuli pitkä lista siitä että mitkä kaikki asiat olivat sinä päivänä menneet huonosti – ja poika oli aina vieressä, Saari kertoo.

– Päiväkodin johtajan kanssa käytiin läpi sitä, että hekin kertoisivat pojan kuullen niitä hyviäkin asioita päivän varrelta.

Kun päiväkodissakin alettiin kiinnittää enemmän huomiota positiiviseen käytökseen, pojan käytös alkoi muuttua.

– Hoitajatkin asiaa ihmettelivät, Saari kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Harrison Ford töppäili pienkoneen puikoissa – video näyttää, kuinka lähellä onnettomuus oli

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Harrison Ford töppäili pienkoneen puikoissa – video näyttää, kuinka lähellä onnettomuus oli

    6. Näytä lisää