Henri, Henna, Heikki

Perhe

Valikko

Perhe

Tutkija: Miesten työpaikoilla perhe on usein näkymätön

Perhe nähdään vieläkin naisen vastuulla olevana asiana.
Erityisesti miesvaltaisissa työyhteisöissä perhe on usein näkymätön, eivätkä miehet ole tottuneet puhumaan perheestään työpaikalla.

Isät myös kokevat saavansa vain vähän tukea ylemmältä johdolta.

Tilanne käy ilmi Jyväskylän yliopiston henkilöstöjohtamisen professori Anna-Maija Lämsän ja tohtorikoulutettava Emilia Kankaan tekeillä olevasta tutkimuksesta, joka koskee johtajaisien työn ja perheen suhdetta.

– Moni isä kokee, että he saavat työelämässä vain vähän tukea isyyteensä. Usein perhe nähdään naisen vastuulla olevana asiana – jos lapsi on sairas, usein se on vaimo, joka jää kotiin lasta hoitamaan, Lämsä kertoo.

Työelämän tulisi mukautua

Jos Suomea verrataan Pohjoismaihin, meillä käytetään vanhempainvapaita kaikkein vähiten.

Lämsän mukaan ihmisten arvot ovat jo muutoksessa, mutta työpaikkojen asenteissa on pölyttämisen tarvetta. Työelämän tulisi mukautua työtekijöiden tarpeisiin.

Työpaikalla johtajan toiminta on esimerkki alaisille työn ja perheen yhdistämisestä.

– Työ-perhe-käytännöllä on sellainen tendenssi, että jos työpaikalla on naisjohtaja, niin työntekijät voivat paremmin käyttää näitä perhevapaita, Lämsä kertoo.

Suomessakin edelläkävijäyrityksiä

Kenestä työpaikkojen arvomuutos sitten lähtee liikkeelle? Lämsän mukaan vaihtoehtoja on kaksi.

– Ensimmäisessä työpaikalle alkaa syntyä paineita ulkopuolelta. Henkilöstön vaihtohalukkuus ja sairauspoissaolot lisääntyvät. Toinen vaihtoehto on arvomuutos, että nuoret miehet alkavat vaatia perhevapaita ja jäävät hoitamaan lapsia kotiin näiden sairastuessa.

Yrityselämää 1990-luvulta asti tutkinut Lämsä ei usko, että arvomuutos lähtisi työnantajapuolelta.

– Tämä liittyy selkeästi johdon arvomaailmaan ja haluun kehittää innovatiivista henkilöstöpolitiikkaa. Jos johto ja esimiehet eivät ole muutoksen taustalla, on vaikea ajatella, että niitä tapahtuu.

Lämsän mukaan Suomestakin löytyy edelläkävijäyrityksiä, joissa suhtautuminen perheisiin on myönteisempää. Tyypillisesti kyseessä on asiantuntija-ala, jossa on kova panostus osaamiseen.

– Näillä työpaikoilla naiset, jotka ovat saaneet lapsia, eivät ole välttämättä palanneet takaisin töihin ja työntekijöiden vaihtoluvut ovat suuria. Siksi työpaikoilla on jouduttu pohtimaan uusia keinoja työntekijöiden perhetilanteen huomioimiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    7. 7

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    10. 10

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää