Sebastian

Perhe

Valikko

Perhe

Isoisoäidin keitto ei pudonnut lapselle, isoveli lohdutti: ”Syö vaan Jani, ei tää maistu miltään”

Lapsen suusta
Lapset ovat taas laukoneet totuuksia niin tupakan vaaroista kuin isovanhemmistaan. Mukavaa alkua viikolle!
”Oltiin kylässä isoisoäidillä ja hän tarjoili kuulua hernekeittoaan. Nuorin poikamme ei oikein pitänyt muutenkaan hernekeitosta, joten syönti oli äärimmäisen hidasta ja vaivalloista. Isoveli lohdutti: ’Syö vaan Jani, ei tää maistu miltään.’”

Kyllä sitä voi syödä

”5-vuotiaat kaksoset Sanni ja Samu olivat olleet tarhassa oppitunnilla, jossa oli kerrottu tupakoinnin haittavaikutuksista terveydelle. Pihalla ollessaan he huomasivat naapurin sedän aitaa leikkaamassa, ja hänellä oli savuke suupielessään. Samu sanoi: ’Kato se polttaa, kai se huomenna kuolee!’ Sanni oli armollisempi: ’Voi se vielä viikon elää.’”

terveet elämäntavat

”Olin 80-luvulla lapseni koulun ala-asteen joulujuhlassa joulunäytelmää katsomassa. Juhlasalissa vieressäni istui kaksi pientä poikaa, n. 4–6-vuotiasta vanhempiensa kanssa. Todennäköisesti olivat veljeksiä. Kovin tuntuivat odottavan jännittyneenä näytelmän alkamista. Taisi olla heille hieman epäselvyyttä siitä, mitä näytelmä piti sisällään. Vihdoin juhlasalin valot himmenivät. Näyttämön verhot avautuivat. Näyttämöllä hiljaisuudessa istui joukko paimenia kedolla paimensauvoineen. Pienempi vieressäni istuvista pojista kysyi veljeltään: ’Mitä noi on?’ Vanhempi veli vastasi hiukan ääntä madaltaen: ’Venäläisiä kait.’”

Joulunäytelmä

”Oltiin autolla taajaman ulkopuolella, kun meidän neiti nokkela 4 vuotta karjaisi takapenkiltä: ’Kato isi hirvi!’. Minä hyppäsin jarrulle ja rupesin kyseistä elukkaa tähyilemään. Hirveä ei näkynyt, joten kysyin neidiltä, että missä on hirvi. Hän vastasi, että siinä liikennemerkissä, miten niin? Hiukan säikähdin.”

Jp

”Olimme kaupassa ja tyttäreni huudahti iloisesti: ’Katso äiti, karvaisia perunoita!’ Olivat kiivejä.”

Tanja

”6-vuotiaalla Lumella liikkuu ensimmäinen hammas. Totesin, että hampaat vaihtuu yksitellen maitohampaista rautahampaiksi. Lumi oli vähän aikaa hiljaa ja totesi sitten järkyttyneenä: ’Jos multa tippuu kaikki maitohampaat, mitä minä sitten oikein juon?’”

Kuuden suloisen tytön äiti

”Istuttiin muksun kanssa iltapalapöydässä, kun hän yhtäkkiä tokaisi minulle: ’Äiti, isi on minun isi, ei sinun.’ Vastasin, että juu-u, isi on sinun isi ja minun aviomies, johon tyttäreni kirkkain silmin ilmoitti: ’Äiti, isi on minunkin apumies.’”

Apumiespä hyvinni

”7-vuotias Oskari totesi muutostamme, että kyllä te joudattekin jo vanhainkotiin. Olemme vähän yli 60-vuotiaita.”

aila-mummi

Mitä hauskaa, liikuttavaa tai muuten vain osuvaa oma jälkikasvusi tai tuttu lapsi on sanonut? Jaa tarinasi kommenteissa! Liitä mukaan lapsen nimi ja ikä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    3. 3

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Traagiseen ralliturmaan joutunut kuljettaja kirjoitti tunteistaan: ”Olemme sokissa”

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    8. 8

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    3. 3

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Traagiseen ralliturmaan joutunut kuljettaja kirjoitti tunteistaan: ”Olemme sokissa”

    6. Näytä lisää