Sebastian

Pesäpallo

Valikko

Pesäpallo

Yllätykset jatkuivat pesiksen pudotuspeleissä

Runkosarjassa seitsemänneksi sijoittunut Oulun Lippo kiusaa kakkossijalta ponnistanutta Kouvolan Pallonlyöjiä tosissaan Superpesiksen puolivälierissä.

Lippo tasoitti otteluvoitot 2-2:een kukistettuaan KPL:n Raksilassa supervuoroparin myötä lukemin 2-1 (5-1, 1-2, 1-0).

Välieräpaikkaan vaaditaan neljä voittoa, joten Kouvolan sunnuntaisen ottelun lisäksi pelataan vielä ainakin tiistaina Oulussa.

- Saimme alkuun onnistumisia ja olimme muutenkin parempi joukkue, iloitsi Lipon pelinjohtaja Janne Vuorinen.

KPL:ää ei tuntunut helpottavan lentomatka yksityiskoneella Lappeenrannasta, sillä Lippo oli kolmostilanteissa edellä 12-7. Oululaiset starttasivat ottelun jälkeen matkalle kohti Kouvolaa yöpyen Jyväskylässä.

Lipon kotiutusvastuuta jakoivat kaksi juoksua mieheen iskeneet Marko Pelkonen, Mikko Vainionpää ja Hannu Huuskonen. Pelkonen sivalsi ratkaisun supervuoroparin tasoittavalla. Kakkossaumaan osuneella lyönnillä kiirehti palottomassa tilanteessa kotipesään Tuomas Tervonen.

Lipon parhaat olivat täydellistä työtä mailan varressa tehnyt sieppari Vainionpää (6 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja lukkarina vääriä oikeisiin paikkoihin heitellyt Huuskonen (2/3).KPL:stä palkittiin vaihtaja Saku Kapanen (4/6) ja kertaalleen molemmilla jaksoilla kotiuttanut Olli Lehtola (3/7).

Kossukin piinaa ennakkosuosikkia

Koskenkorvan Urheilijat osoitti lauantaina taistelevansa tosissaan välieräpaikasta, kun joukkue voitti Pohjanmaan derbyssä Vimpelin Vedon.

Voiton myötä myös Koskenkorva tasoitti otteluvoitot ennakkosuosikki Vimpeliä vastaan 2-2:een.

Lauantain ottelu Koskenkorvalla yli 3000 katsojan edessä oli tasaväkinen. Isäntäjoukkue nappasi toisen osavoiton ensimmäisen jakson voitollaan. Loppulukemat kirjattiin 1-0 (4-3, 2-2).

Kotijoukkueen parhaana palkittiin liukas kärkietenijä Veli-Pekka Yli-Hirvelä.

Vimpelin takkuista sisäpeliä kuvaa mm. runkosarjan lyöjäkuninkaan Jere Dahlströmin surkeat tilastot. "Dalla" onnistui vain kerran kahdeksalla yrityksellään mailan varressa.

Sotkamo jyräsi välieriin

Sotkamon Jymy selvitti tiensä miesten Superpesiksen välieriin, kun kainuulaisjoukkue kukisti Kiteen neljännen kerran puolivälierissä. Sotkamo on ainoa joukkue joka on varmistanut paikkansa välierissä.

Neljäs ratkaiseva voitto irtosi helposti, sillä voittolukemat kirjattiin violettinutuille 0-2 (2-9, 1-7).

Sotkamolta löytyi ratkaisijoita laajalta rintamalta, sillä vain kaksi pelaajaa jäivät ilman tehomerkintöjä. Sotkamon parhaana palkittiin kolmea juoksua lyönyt Roope Korhonen. Kakkospalkinnon pokkasi neljästi kotiuttanut Immo Rautiainen.

Raahe voiton päässä välieristä

Runkosarjan voittaja Raahe nappasi niukan voiton Pihkalassa Hyvinkäällä. Ottelusta muodostui trilleri, sillä voitto ratkaistiin vasta kotiutuslyöntikisassa. Lopulta Raahen voittolukemat kirjoitettiin 1-2 (3-6, 8-1, 0-0, 1-2).

Vierailijoiden paras oli nopeajalkainen Sami Haapakoski. Tällä kertaa Haapakoskea ei nähty kuitenkaan numero 1 hihassaan, vaan hän pelasi yllättäen numerolla 2.

Raahe on kärsinyt lukkariongelmista, kun sekä Topi Kosonen että nuori lupaus Sami Lassila ovat kärsineet lautaskammosta. Lauantaina joukkueen lukkarina toimi vanha velmu Antti Tokkari.

Lauantain voiton myötä Raahella on mahdollisuus lunastaa välieräpaikka sunnuntain kotiottelussa.

Puolivälierien tilanteet (neljällä voitolla välieriin)

Raahe-Hyvinkää 3-1Kouvola-Oulu 2-2Vimpeli-Koskenkorva 2-2Sotkamo-Kitee 4-0

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  6. 6

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ovatko käsivartesi täynnä pieniä punaisia pilkkuja? Tästä on kyse – ja näin hoidat vaivan

  9. 9

    Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

  10. 10

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  5. 5

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  8. 8

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  6. Näytä lisää