Laura

Pesäpallo

Valikko

Pesäpallo

Pesisfinaalissa suurta draamaa – kannattajat marssivat pois katsomosta

Superpesis
Sotkamon Jymy voitti miesten Superpesiksen toisen finaaliottelun jaksoin 2–0 (4–1, 6–3) ja tasoitti finaalisarjan voitot 1–1:een.
Sunnuntaina Sotkamon Hiukassa pelattu toinen loppuottelu sisälsi suurta draamaa. Ottelussa nähtiin muun muassa useita epäselviä tilanteita, joiden tuomarointi nostatti pelaajien tunteita. Esimerkiksi avausjakson kolmannessa vuoroparissa Vimpeli joutui tekemään neljä paloa, kun tuomarit ja toimitsijat sekoilivat palojen määrän ja tulostaulun suhteen.

Toisen jakson viimeisessä vuoroparissa päätuomari Tommi Nupponen ja syöttötuomari Ossi Muurainen joutuivat punnitsemaan Jymyn Toni Kohosen kolmosrajalyöntiä. Hetken pohtimisen jälkeen tuomariduo tuomitsi lyönnin lailliseksi ja Jymylle yhden juoksun. Tämä ei Vimpelin fanijoukko hevillä niellyt, vaan pohjalaiskannattajat poistuivat mielenosoituksellisesti katsomosta kesken pelin.

Itse ottelussa paremmasta osapuolesta ei jäänyt epäselvyyttä. Lauantaina Vimpelissä selvästi alakynnessä ollut Jymy suoritti vajaassa vuorokaudessa upean ryhtiliikkeen ja latoi taululle selvät voittonumerot: 2–0 (4–1, 6–2).

Kainuulaisjoukkueen avainpelaajat pelasivat kotikentällä loistavan ottelun. Kärkietenijä Niilo Piiponniemi toi peräti viisi juoksua. Jokeriosaston Jani Komulainen nakutti kolme juoksua, Roope Korhonen kaksi. Myös lukkari Kohonen nosti tasoaan avausfinaalista.

Veto puolestaan ei yltänyt lähellekään lauantain esitystä. Joukkueen kokoonpanossa nähtiin myös iso yllätys, kun luottopelaaja Sami Haapakoski oli sivussa.

– Sisäpeli ei toiminut alkuunkaan. Tällä pelillä ei ansaitsekaan yhtään mitään, Vedon Henri Puputti sanoi Nelonen Pron haastattelussa.

Finaalisarja jatkuu ensi lauantaina Vimpelissä.

– Ei tarvitse muuttaa hirveästi mitään. Ensi lauantaina hyökätään samoilla lääkkeillä kuin millä eilen pelattiin, Puputti viittasi voitokkaaseen avausfinaaliin.

Avausviikonlopun perusteella finaalisarja on jo nyt syttynyt ilmiliekkeihin. Sunnuntain ottelussa pelaajat kävivät kierroksilla, eikä henkiseltä hiillostamiselta vältytty.

– Kaikennäköisistä asioista siellä keskusteltiin. Tuollainen hiillostaminen kuuluu peliin. Varmasti on henkinen sodankäyntikin nyt lähtenyt käyntiin. Odotin vähän enemmän vielä kaverilta, mutta eipä sieltä hirveästi tullut mitään, Puputti kuvaili.

Suomen mestaruuteen vaaditaan kolme otteluvoittoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. 6

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    9. 9

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    10. 10

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    6. Näytä lisää