Senja

Pokeri

Valikko

Pokeri

Suomeen viikonloppuna 40 000 euron edestä pokerivoittoja

POKERI
Suomalaiset jäivät tällä kertaa ilman turnausvoittoa Tallinnassa ja Maltalla käydyissä pokeriturnauksissa, mutta he keräsivät yhteensä yli 40 000 euron edestä palkintorahoja.
Suomalaiset pokerinpelaajat taistelivat suurista meriiteistä viime viikonloppuna. Maltalla ja Virossa järjestettyjen turnausten finaaleihin selvisi yhteensä viisi suomalaista. Vaikka voittoa ei tullutkaan, niin suomalaiset keräsivät kymmenien tuhansien eurojen edestä palkintorahoja.

Lauantaina Veli-Pekka Penttinen sijoittui Tallinnassa käydyssä Grand Live -turnauksessa kolmanneksi. Penttinen sai suorituksestaan 18 500 euroa, sillä pelaajat tekivät uuden sopimuksen jaettavista palkintorahoista ennen ratkaisuhetkiä.

Kolme viimeistä pelaajaa päättivät jakaa palkintorahat alkuperäistä palkintorakennetta tasaisemmin, kun pistetilanne oli vielä suhteellisen tasainen. Alun perin voittajalle oli luvassa 28 600 euroa, mutta diilin jälkeen voittaja tulisi saamaan 21 000 euroa. Tasoitetut rahat siirtyivät lähes kokonaan kolmannen sijan palkintopottiin, joka nousi 12 900 eurosta 18 500 euroon.

Tallinnan finaalissa pelanneista muista suomalaisista Torsti Kettula oli seitsemäs ja Jari-Pekka Rättyä sijoittui kahdeksanneksi.

Sunnuntaina pelatussa MPN Poker Tourin pääturnauksessa nähtiin lisää suomalaismenestystä. Erkki Faldstedt oli toinen ja Petri Arola jäi neljänneksi Maltalla pelatussa pokeriturnauksessa.

Unkarilainen Csaba Malnai taisteli lopussa tittelistä Falkstedtin kanssa. Tuikassa kamppailussa suomalainen oli alussa niskan päällä, mutta Malnai pystyi nousemaan voittoon pelin edetessä. Voitosta Malnai sai 15 330 euroa.

Lopputulokset:

Grand Live Tallinna, osallistumismaksu 1 000 €, 118 osallistujaa

1. Konstantinos Meliopoulos (Kreikka), 21 000 €
2. Gary Clarke (Irlanti), 19 900 €
3. Veli-Pekka Penttinen, 18 500 €
….
7. Torsti Kettula 5 050 €
8. Jari-Pekka Rättyä 3 900 €
 
MPN Poker Tour Malta, osallistumismaksu 500 €, 109 osallistujaa

1. Csaba Malnai (Unkari), 15 330 €
2. Erkki Falkstedt, 9 885 €
3. Mads Bertelsen, (Tanska), 7 135 €
4. Petri Arola, 5 045 €

Lähteet : GSOP, MPN, Pokeritieto

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Keskustan lehdessä rankkaa tekstiä hallituskumppaneista – ”Berner sai raukkamaisen kohtelun”

  7. 7

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  8. 8

    Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

  9. 9

    Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

  10. 10

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  10. 10

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. Näytä lisää