Toni, Anton, Antto

Pokeri

Valikko

Pokeri

Sahamies johtaa pokerin SM-turnausta - "ei tee edes tiukkaa"

Pokeri
Pokerin Suomen mestaruuskisoissa alkoi Texas Hold´emin pääturnaus torstaina. Johtopaikan otti Ilari Sahamies, joka hakee nyt uransa ensimmäistä turnausvoittoa Helsingin kasinolta.
Ilari Sahamies otti kärkipaikan pokerin SM-kisojen pääturnauksessa. Kaikkiaan ensimmäiseen pelipäivään lähti 81 pelaajaa, joista vain 15 selviytyi yötauolle.
  
Vuoden pokerinaama-palkinnon viime vuonna pokannut Sahamies nousi rakettimaisesti sijoituksissa viimeisen kahden tason kirillä, jonka aikana hän oli mukana useissa suurissa poteissa. Lähes kaikki näistä päätyivät Sahamiehen eduksi. Hän itse piti nousuaan kärkeen taidon ja tuurin yhdistelmänä.

- Voittoa lähden hakemaan. Ei tee edes tiukkaa, Sahamies kertoi itsevarmasti päivän jälkeen.

Pokeria ammatikseen pelaava Sahamies ei ole koskaan voittanut Suomessa isoa livepokeriturnausta, mutta hän on tunnetusti menestynyt hyvin nettipokerin käteispeleissä.

Sahamiehellä oli kaikki mahdollisuudet voittaa Suomen historian kaikkien suurin pokeriturnaus Helsinki Freezeoutissa vuonna 2009. Silloin ainoastaan Jani Valkeinen osoittautui paremmaksi.    

SM-pääturnauksessa järjestetään kaksi aloituspäivää, joista jatkoon päässeet osallistujat yhdistetään yhdeksi ryhmäksi lauantaina. Perjantaina on vuorossa toinen aloituspäivä, johon odotetaan yli 100 pelaajaa. Turnauksen finaali pelataan sunnuntaina.

Tilanne 1A-päivän jälkeen kärjen osalta :

1. Ilari Sahamies 249 000
2. Veli-Pekka Penttinen  221 000
3. Kai Lehto 204 500
4. Tommi Mäkinen 204 000

Lähde: Pokeri.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. 6

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. Näytä lisää