Toni, Anton, Antto

Presidentinvaalit 2012

Valikko

Presidentinvaalit 2012

HS-gallup: Niinistö selvässä johdossa

Kokoomuksen Sauli Niinistö johtaa presidenttikisaa Helsingin Sanomien tänään julkaiseman tuoreen gallupin mukaan.
Sauli Niinistön kannatus presidentiksi on 64 prosenttia ja vihreiden Pekka Haaviston 36 prosenttia.

Kun mukaan lasketaan myös ne, jotka eivät äänestä tai ilmoita kantaansa, on Niinistön kannatus 48 prosenttia ja Haaviston 28 prosenttia.
Vastanneista 23 prosenttia ei kerro tai tiedä vielä kantaansa.

Helsingin Sanomien mukaan osa Niinistön kannattajista on siirtynyt Haaviston taakse, mutta vastaavasti Haavistoa ensimmäisellä kierroksella äänestäneistä viisi prosenttia aikoo nyt äänestää Niinistöä.

Gallupin mukaan ensimmäisellä kierroksella Paavo Väyrystä (kesk) ja Timo Soinia (ps) äänestäneistä kolme neljästä aikoo äänestää Niinistöä. Paavo Lipposta (sd) äänestäneiden äänet menisivät tasan.

Sari Essayahia (kd) äänestäneistä suurin osa, yhdeksän kymmenestä, ryhmittyy Niinistön taakse ja vastaavasti Paavo Arhinmäkeä (vas) äänestäneistä yhdeksän kymmenestä aikoo äänestää nyt Haavistoa.

Kyselyn toteutti TNS Gallup ja se tehtiin torstain ja sunnuntain välillä. Kaikkiaan haastateltiin 1109 ihmistä. Virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Ota kantaa

Oletko vielä kyllästynyt tv:n vaalitentteihin?

Kyllä 50% En 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, sulatti Urheilugaalan yleisön sydämet juhlapuheellaan: ”Menohalut ovat kovat”

    8. 8

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    9. 9

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    10. 10

      Vuoden valmentajaksi valittu Jukka Jalonen murjaisi vitsin – Urheilugaalan yleisö repesi nauruun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    3. 3

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    6. Näytä lisää