Senja

Purjehdus

Valikko

Purjehdus

Paukut loppu, vatsatauti... Tapio Nirkko sinnittelee kiinni pronssissa

Finnjolla-luokassa purjehtiva Tapio Nirkko on keskiviikon jälkeen EM-kisoissa kolmannella sijalla. Sijoitus tippui pykälällä edellispäivästä.

Nirkko purjehti keskiviikon kolmessa lähdössä sijoille 4, 19 ja 14. Lähtöjä on nyt purjehdittu kuusi. Yksi keskiviikkona purjehdituista lähdöistä oli alunperin ohjelmassa tiistaina, mutta jouduttiin siirtämään.

- Ensimmäisen lähdön kevyempi keli sujui edellispäivien tapaan melkoisen kivasti. Hyvä kontrolli koko lähdön tekemisessä, kertoi Nirkko.

Päivän toista lähtöä häiritsi tuomareilta tullut keltainen lippu, jonka vuoksi Nirkko joutui lähtemään takamatkalta muihin nähden.

- Onnistuin nousemaan vain niukasti top 20 sisään. Tuomarin päätöstä en ymmärrä.

Päätöslähdön Nirkko aloitti hyvin, mutta oli huonommassa laidassa, eikä onnistunut nousemaan huippusijoille.

- Paukut rupesi loppumaan kropasta kun vieläkin vatsatauti on päällä, enkä ole saanut riittävästi tankattua energiaa sisään. Tänään kyllä tein liikaa virheitä. Paljon on kisaa jäljellä ja kuitenkin asetelma on vielä herkullinen, Nirkko sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. 6

    David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

  7. 7

    Pelastushelikopteri putosi Italian vuoristoon – kyydissä olleiden kohtalosta ei toistaiseksi tietoa

  8. 8

    Berner: ”En voi antaa periksi”

  9. 9

    Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

  10. 10

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  9. 9

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  10. 10

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  6. Näytä lisää