Ilmari, Ilmo

Ralli

Valikko

Ralli

Rallin MM-sarja välttyi katastrofilta

Fordin Euroopan moottoriurheilutoimintojen johtaja Mark Deans vahvisti Walesin rallin aattona, että tehdas jatkaa rallin MM-sarjassa ensi kaudella. Fordin vetäytyminen olisi ollut paha isku MM-sarjalle.

Fordin kuljettajina ovat ensi kaudella Mikko Hirvonen, Jari-Matti Latvala ja Khalid al-Qassimi. Tehtaan toimintaa MM-sarjassa pyörittää Malcolm Wilsonin johtama M-Sport.

Hirvonen ei ole vielä allekirjoittanut ensi kauden sopimusta. Hirvosen managerin Timo Jouhkin mukaan Hirvosen ja Fordin rallitallin välillä on periaatteessa sovittu useammasta vuodesta, eikä ole mitään syytä miksi ensi kauden sopimusta ei allekirjoitettaisi.

- Toistaiseksi ei ole ollut sopimusta allekirjoitettavaksi, kun Fordin ja tehtaan MM-rallitoimintaa pyörittävällä M-Sportilla ei ole ollut keskinäistä sopimusta, Jouhki sanoo.

Fordilla ja M-Sportilla on keskenään aiesopimus useamman vuoden yhteistyöstä. Nyt siitä on vahvistettu kausi 2009.

Jouhki arvioi, että tehdas halunnee vielä katsoa kansainvälisen taloustilanteen kehityksen sekä sen, mitkä ovat rallin tulevaisuuden tekniset -ja muut säännöt ennen kuin tekee pidempiä sitoumuksia.

Deans sanoo Fordin olevan tyytyväinen siihen, että MM-sarjaa kehitetään kustannuksiltaan huokeampaan suuntaan ja että sarja saa ensi vuonna promoottorin johtamaan ja kehittämään sarjaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  3. 3

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  4. 4

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. 6

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  7. 7

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  10. 10

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  3. 3

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  4. 4

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. Näytä lisää