Laura

Ralli

Valikko

Ralli

Kärkikuski Hirvonen ei vielä nuolaise: Tämä on arvaamaton kisa

Mikko Hirvonen onnistui voittamaan omat ongelmansa, eikä suostunut luopumaan Monte Carlon rallin kärkipaikasta.

Hirvonen lähtee perjantaihin selvässä johtoasemassa. Suomalaisittain asetelmat ovat komeat, sillä Skoda-kuski Juho Hänninen nousi heti torstain ensimmäisilla pätkillä Hirvosen takana toiseksi.

Hännistä tosin avitti brittikuski Kris Meeke, joka rysäytti vauhdilla ulos jo päivän avanneen rallin viidennen erikoiskokeen ensimmäisellä kilomerillä. Meeke oli siinä vaiheessa kisan kakkosena.

Kun torstain kuusi erikoiskoetta on takana, Hirvonen on kiskaissut Hänniseen eroa 47 sekuntia. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta päivän toisella pätkällä tullut rengasrikko hidasti Hirvosen menoa.

Pienen hidastuksen Fiestaa kenkivä Hirvonen kuittasi päivän kolmannella pätkällä ajamallaan huimalla pohja-ajalla.

- Koitin vain puristaa lujaa, koska minulla oli rengasrikko edellisellä pätkällä ja piti ottaa vähän aikaa kiinni, Hirvonen perusteli Autosportin mukaan huimaa etappiaikaansa, joka oli peräti yli 20 sekuntia toiseksi kovinta kyytiä pitäneen Nicolas Vouillozin aikaa parempi.

Hirvonen jatkaa perjantaina rallia selvässä johdossa, mutta vielä suomalainen ei suostu nuolaisemaan. Takana on 10 ja edessä vielä 15 tiukkaa erikoiskoetta.

- Hyvältä näyttää, mutta tämä on Monte Carlo - tämä on niin arvaamaton kilpailu. Olosuhteet vaihtuvat koko ajan ja kuskeilla on alla koko ajan erilaiset renkaat, Hirvonen sanoi.

- Pitää vain koettaa ajaa niin kovaa kuin pystyy.

Hirvosen ja Hännisen takana kolmantena ajaa ranskalainen Sebastien Ogier. Hän on jäänyt Hirvosesta minuutin ja 10 sekuntia, mutta eroa Hänniseen on vain 22 sekuntia. Monte Carlon vaihtelevissa oloissa se saatetaan ajaa nopeastikin kiinni.

Kisan kolmas suomalainen, Toni Gardemeister, on kymmenentenä reilut yhdeksän minuuttia Hirvosesta jääneenä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Obama pitää viimeisen tiedotustilaisuutensa – IS seuraa hetki hetkeltä

  8. 8

    ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

  9. 9

    Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

  10. 10

    Varkaat iskivät Eva Dahlgrenin kotiin – veivät tavaraa miljoonan edestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  5. 5

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  8. 8

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  9. 9

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  10. 10

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. Näytä lisää