Ilmari, Ilmo

Ralli

Valikko

Ralli

Hirvonen: Alku olisi voinut olla parempikin

Fordin Mikko Hirvonen aloitti hurjaa vauhtia perjantaina, kun rallivelhot kaasuttelivat aamun ensimmäisen erikoiskokeen Urriassa.

Hirvosen vauhti oli heti aamusta kunnossa, sillä suomalainen ajoi pohjat avauspätkälle. Hirvonen oli tallikaveriaan Jari-Matti Latvalaa 2,1 ja Citroenin Sebastien Loebiä tasan kolme sekuntia nopeampi.

- Olisi voinut mennä vieläkin paremmin. Mutta ei tämä paha ole, vaan joka tapauksessa hyvä alku ralliin, Hirvonen kertoi WRC:n ralliradiolle erikoiskokeen jälkeen.

Hirvosen vahva alku perjantaiaamuna nosti suomalaisen myös kokonaistilanteessa rallin kärkeen.

Toiseksi kenkineellä Latvalalla meinasi heti ensimmäisellä pikataipaleella olla vaikeuksia.

- Hyppäsin isossa hypyssä aivan liian korkealle. Ensi kerralla on todella muistettava painaa jarrua ennen sitä nyppyä, Latvala sanoi ek:n jälkeen.

- Ei tässä kuitenkaan mitään hätää ole, auto ja mies ovat kunnossa, hän jatkoi.

Nelinkertaisen maailmanmestarin ja Jyväskylässä kolmesti voittaneen Juha Kankkusen aloitus perjantaina oli turhankin nopea. Rallilegenda jäi itse pätkällä pohja-ajan kaasuttaneesta Hirvosesta 16,6 sekuntia, mutta hän sai 10 sekunnin aikasakon varaslähdön vuoksi.

- Jarrutusten ja ajolinjojen kanssa on hakemista, sillä nykyautot ovat niin erilaisia kuin autot, joilla itse ajoin kilpaa, hän sanoi heti ek:n jälkeen.

Citroenilla kaasutteleva Kimi Räikkönen jäi Urriassa sijalle 11. Entinen formulatähti jäi kärjestä 18,2 sekuntia.

Urria 1 (EK2), tulokset:

1. Mikko Hirvonen, Ford 5.58,82. J-M Latvala, Ford (+ 2,1)3. Sebastien Loeb, Citroen (+ 3,0)4. Petter Solberg, Citroen (+ 3,9)5. Sebastien Ogier, Citroen (+ 4,0)6. Dani Sordo, Citroen (+ 4,2)7. Henning Solberg, Ford (+ 6,7)8. Mads Östberg, Subaru (+ 9,5)9. Matthew Wilson, Ford (+ 13,7)10. Kimi Räikkönen, Citroen (+ 18,2)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  7. 7

    Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

  8. 8

    Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

  9. 9

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  10. 10

    Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  4. 4

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  5. 5

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  6. 6

    Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  7. 7

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  8. 8

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  10. 10

    Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. Näytä lisää