Laura

Ralli

Valikko

Ralli

Ek 20 Hannula: Mikko Hirvonen aloitti päätöspäivän jarrut sauhuten

Mikko Hirvonen aloitti sunnuntain taas kirjaimellisesti tulisesti. Hirvonen kiirehti Hannulan erikoiskokeen haastattelupisteestä eteen päin jäähdyttelemään tulikuumia jarrujaan.

- Ihan ok, tasaista ajoa, ei mitään paniikkia, Hirvonen summasi päivän ensimmäistä suoritusta Ylen Ralliradiossa.

- Mutta nyt pitää mennä, jarrut on tulessa...

Mukavan 32 sekunnin johdossa päätöspäivään lähteneellä Hirvosella ei ole kiirettä neljällä viimeisellä pätkällä. Siitä huolimatta Hirvonen paukutti tauluun reilut kolme sekuntia Sebastien Loebia paremman kellotuksen.

Rallin kärkikaksikko ei kuitenkaan mahtanut mitään eiliset pahoinvoinnit taakseen jättäneelle Jari-Matti Latvalalle. Latvala kaasutti pohja-ajaksi 5:41,1. Toiseksi nopein, Citroenin Dani Sordo, jäi Latvalasta 2,3 sekuntia.

- Hyvältä tuntuu, on se ihan erilaista ajaa, kun mies on kunnossa, Latvala iloitsi.

- Alussa tein pienen virheen, mutta sen jälkeen tuli ihan hyvin.

Pieni huolenaihe Latvalan kohdalla on kuitenkin se, että hänen autonsa tiputteli pienen öljylätäkön Hannulan maalialueelle. Tietojen mukaan Latvala nousi myöhemmin tarkastelemaan autonsa vuotoja.

Mistään vakavasti ei sittenkään ollut kyse.

Päätöspäivän kolmen viimeisen etapin aikana sekä Hirvonen että Loeb vain varmistelevat sijoituksiaan ja välttelevät virheitä. Komean MM-debyytin Jyväskylässä ajaneen Kimi Räikkösen urakka päättyi lauantain viimeisellä pätkällä sattuneeseen ulosajoon.

Päivän toinen ek, Myhinpää 1, käynnistyy kello 8.58.

Ek 20 tulokset:

1. Latvala 5:41,1
2. Sordo +2,3
3. H. Solberg +3,7
4. Ogier +5,1
5. Wilson +6,3
- - - - - - - - - - -
6. Hirvonen +6,8

Kokonaistilanne 20. ek:n jälkeen:

1. Hirvonen 2:33:23,72. Loeb +35,53. Latvala +1:01,54. Sordo +1:14,35. Rantanen +4:11,7

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  2. 2

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

  5. 5

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  6. 6

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  7. 7

    Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

  8. 8

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  9. 9

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  10. 10

    Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  8. 8

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  2. 2

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

  5. 5

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  6. Näytä lisää