Enni, Enna, Eini

Ralli

Valikko

Ralli

Tallipomo paljasti - tästä johtuvat Latvalan jatkuvat kolarit

Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilson tarjosi selityksen Jari-Matti Latvalan toistuville kolareille uuden Fiestan ratissa.
Jari-Matti Latvala on tuutannut tallin uuden Fiesta RS WRC:n jo kahdesti rytinällä ulos tieltä.

Ennen MM-kauden avannutta Ruotsin rallia Fiesta karkasi pöpelikköön Ruotsissa ajetuissa testeissä ja sama toistui tällä viikolla Portugalissa.

Latvalalla oli vaikeuksia pitää uutta ajokkiaan tiellä myös viime viikonloppuna Ruotsin MM-rallissa. Penkkakosketuksista huolimatta Latvalan vauhti oli kohdallaan ja toi miehelle kolmostilan.

Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilson paljasti Autosportin haastattelussa, että Latvalan vaikeudet johtuvat hyvin todennäköisesti uuden Fiestan aiempaa lyhyemmästä akselivälistä.

- Molemmat kuskimme korostivat Ruotsissa, että lyhyempi akseliväli tekee autosta paljon reagoivamman ja vaikeamman ajaa, Wilson sanoi Autosportille.

- Näyttää siltä, että Jari-Matti on joutunut sen asian kanssa vaikeuksiin.

Vielä vime kaudella Latvalalla ja Mikko Hirvosella oli allaan Focus. Sääntömuutosten myötä sarjassa siirryttiin kuitenkin uuteen aikakauteen, ja Focus vaihtui Fiestaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää