Visa

Ralli

Valikko

Ralli

Latvala kolmantena avauspäivän jälkeen

Jari-Matti Latvala on kolmantena Ranskan MM-rallissa perjantain ajopäivän jälkeen.
Thierry Neuville on erinomaisissa asemissa uran ensimmäistä MM-rallivoittoa ajatellen. Fordin belgialaiskuski oli perjantain ajopäivänä hyvässä vireessä ja johtaa Ranskan MM-rallia lähes kymmenellä sekunnilla.

Kilpailusta ennakoitiin kahden ranskalaisen Sebastienin kaksintaistelua, mutta Loeb ja Ogier jäivät perjantaina sivurooliin. Loeb on neljäntenä 12,2 sekuntia kärjestä jääneenä, Ogier puolestaan jäi Neuvillesta 28,7 sekuntia ja on vasta viidentenä.

Jari-Matti Latvala on mukavasti kolmantena ja Mikko Hirvonen kahdeksantena. Latvala on vain kahden sekunnin päässä Dani Sordon kakkossijasta ja 11,8 sekuntia Neuvillesta.

- Ongelmaton päivä. Aamulla tehtiin täysin oikea rengasvalinta. Nyt iltapäivällä otin kaksi vararengasta ja niiden kanssa auto ei ollut ihan niin hyvä ajaa, Latvala selvitti.

- Kaikkiaan päivästä jäi hyvä fiilis, vaikka tuo viimeinen erikoiskoe jäi vähän harmittamaan. Olisi pitänyt kääntää alustaa jäykemmäksi, kun tuo pitkä pätkä oli aamun ensimmäisen ek:n jälkeen päivän ensimmäinen kokonaan kuiva.

Lauantaista Latvala ennakoi haastavaa päivää kovan sateen takia. Erot saattavat kasvaa rajusti.
 
Ogier ei herännyt

Hirvosen päivä oli täynnä vaikeuksia. Citroen-kuski on jäänyt kärjestä jo puolitoista minuuttia.

- Iltapäivälle oli väärät renkaat. Me odotettiin, että alkaisi sataa, mutta ei alkanut ja kuivalla tiellä pehmeä rengas luirusi niin paljon, ettei oikein uskaltanut ajaa. Aamulla tein itse virheitä auton säädöissä ja spinnasin, joten oli synkkä päivä, Hirvonen harmitteli.

Neuvillen vauhti Alsacen asvalttiteillä oli vakuuttavaa. Loeb aloitti perjantain vahvasti kolmella pohja-ajalla, mutta iltapäivällä mestarin vauhti hiipui ja hän putosi neljänneksi. Neuville puolestaan tykitti kolmet pohjat ja kasvatti johtoa Sordoon.

- Meillä oli päivän mittaan paras informaatio (säästä) ja sitä kautta koko ajan oikea rengasvalinta. Yritinkin todella kovaa, Neuville kertoi.

Ogier varmisti torstaina mestaruuden, mikä vaikutti Volkswagen-kuskin keskittymiseen. Ogierin mukaan mestaruuden jälkeen ei meinannut uni tulla, ja kautta hallinnut ranskalainen olikin perjantaina yllättävän vaisu.

- En meinannut herätä koko päivänä. Iltapäivä oli parempi, harmi vaan, ettei rengasvalinta osunut oikeaan, Ogier sanoi.

Rallin MM-sarjan kilpailu 11/13, Ranskan ralli:
Tilanne 7/20 erikoiskokeen jälkeen:
1) Thierry Neuville Belgia, Ford 50.19,9, 2) Dani Sordo Espanja, Citroen jäljessä 9,8 sekuntia, 3) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen -11,8, 4) Sebastien Loeb Ranska, Citroen -12,2, 5) Sebastien Ogier Ranska, Volkswagen -28,7, 6) Jevgeni Novikov Venäjä, Ford -1.03,6, 7) Andreas Mikkelsen Norja, Volkswagen -1.26,4, 8) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Citroen -1.33,5, 9) Mads Östberg Norja, Ford -1.37,5, 10) Martin Prokop Tshekki, Ford -2.36,3,
11) Robert Kubica Puola, Citroen -3.56,6.
Ralli jatkuu lauantaina seitsemällä erikoiskokeella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    6. 6

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    9. 9

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    10. 10

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    6. Näytä lisää