Toni, Anton, Antto

Ralli

Valikko

Ralli

Tallipaikat täyttyvät rallin MM-sarjassa – vain Citroënilla tilaa

Ralli
Kärkitalleista ainoastaan Citroënilla näyttää olevan enää tilaa ensi kaudeksi.
Rallin MM-sarja jatkuu torstai-iltana alkavalla Puolan osakilpailulla. Kolme viikkoa myöhemmin rallin kirkkaimmat tähdet kilpailevat sorateiden Grand Prix’ssä Keski-Suomessa. Puolan ja Suomen rallit ovat MM-sarjan kaksi nopeinta kilpailua.

Jari-Matti Latvala tarvitsisi voittoja ja samalla päävastustajaltaan Sebastien Ogierilta selviä epäonnistumia ainakin kolmessa kilpailussa päästäkseen vielä kunnolla mukaan tämän kauden mestaruustaisteluun.

Latvala on jo 77 pisteen päässä MM-johdossa olevasta ranskalaisesta tallikaveristaan.

– Voitin Portugalissa, ja vauhtini oli ihan hyvää myös Italiassa, joten olen optimistinen, Latvala sanoi sarjan verkkosivuilla mahdollisuuksistaan Puolan rallissa.

Kuskimarkkinoilla seuraavaa vuotta koskeva tilanne vaikuttaa harvinaisen selvältä jo nyt, tämän kauden puolivälissä. Volkswagen ilmoitti tehneensä jatkosopimuksen Andreas Mikkelsenin kanssa, joten tallin kuljettajakolmikko pysyy ennallaan. Ogierilla ja Latvalallakin on sopimukset ensi kaudesta.

Myös Hyundai pitää kiinni nykyisistä kuljettajistaan. Tallipäällikkö Michel Nandan haluaa, että kolmikko Thierry Neuville, Dani Sordo ja Hayden Paddon ajaa ensi vuonna Hyundain uudella WRC-autolla täyden MM-sarjan.

Paddon nosti profiiliaan kolme viikkoa sitten Sardiniassa. Uusiseelantilainen oli Italian MM-rallissa yllättävän nopea ja sijoittui hienosti toiseksi.

Tehdastalleista vain Citroën pohtii vielä tarkasti ensi kauden kuljettajakokoonpanoaan. Kris Meekellä on hieman paremmat mahdollisuudet uuteen sopimukseen kuin tallin toisella vakituisella kuljettajalla Mads Östbergillä.

Citroënin leirissä mietitään, kannattaisiko WRC2-luokassa kilpailevalle tallin ranskalaissuojatille Stephane Lefebvrelle antaa jo mahdollisuus ajaa laaja MM-ohjelma WRC-autolla.

M-Sportin WRC-Fordilla ajavista kuljettajista Ott Tänak tekee edelleen liikaa ajovirheitä ja Elfyn Evans vaikuttaa edelleen hieman liian hitaalta. Malcolm Wilsonin johtamasta tallista saa aina WRC-auton, jos rahaa löytyy riittävästi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää