Senja

Ralli

Valikko

Ralli

Esapekka Lappi taas omaa luokkaansa: ”Muut ajoivat yllättävän hiljaa”

Ralli
Teemu Suninen varmisti suomalaisille kaksoisvoiton WRC2-luokassa.
Skodan tehdastallin suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi oli jo toisena vuotena peräkkäin täysin omaa luokkaansa Suomen MM-rallin WRC2-luokassa.

Pieksämäkeläinen Lappi kurvaili luokan ykköseksi 41,7 sekunnin erolla ennen yksityistallin Skodaa ohjastavaa Teemu Sunista.

– Aika sama käsikirjoitus kuin viime vuonna. Muut ajoivat yllättävän hiljaa. Pitää kuitenkin nauttia tästä ja ottaa tällaisista kisoista oppia mukaan, Lappi totesi.

Lapin ja Sunisen jälkeen kolmanneksi ajoi Fordin Elfyn Evans ennen kokenutta norjalaista Henning Solbergia. Skodan Pontus Tidemand taisteli päätöserikoiskokeelle asti Sunista vastaan luokan toisesta sijasta. Ruotsalainen kuitenkin ajoi viimeisellä pätkällä tieltä ulos ja joutui keskeyttämään.

Lapin katseet ovat jo ensi kaudessa. Sopimuskuviot ovat ainakin miehen omien sanojen mukaan vielä auki.

– Tavoite ei ole muuttunut mihinkään. Edelleen haluan ajaa ensi vuonna WRC-autolla. Pakko siihen on uskoa, että homma onnistuu.

Lappia on huhuttu muun muassa Tommi Mäkisen johtamaan Toyotan rallitiimiin, joka tekee ensi kaudella paluun rallin kuninkuusluokkaan.

– Tommi on puhunut, että Saksan rallin jälkeen ruletti alkaa pyörimään. Sitten aletaan nähdä, kuka ottaa kenetkin, Lappi sanoi.

Myös Sunisen nimi on kuumaa valuuttaa kuljettajamarkkinoilla. Vasta 21-vuotias jokelalainen on noussut raketin lailla lähelle rallimaailman terävintä huippua.

– Ensi kaudeksi olisi hyvä saada WRC-auto alle. Itse en kuitenkaan ota asiasta stressiä. Taustajoukot hoitaa ne kuviot ja minä keskityn ajamiseen. Se on fifty-fifty. Ajan siellä tai en. Kyllä sinne varmasti kaikki haluavat, Suninen totesi arvoituksellisesti uteluihin ensi kauden työpaikasta.

Suninen on voittanut WRC2-luokassa kolme kilpailua.

– Tavoitteena on luokan mestaruus. Siihen me tähdätään ja panostetaan kaikkemme, Suninen päätti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. 6

      Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

    7. 7

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    8. 8

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    6. Näytä lisää