Ilmari, Ilmo

Ralli

Valikko

Ralli

Wales EK4: Tänak hyökkää, Latvala nousee – ”Olen huolissani pienestä asiasta”

Ott Tänak hyökkää rajua vauhtia Walesin MM-rallissa. Sebastien Ogierin menoa saattaa hidastaa ongelma auton voimansiirrossa.
Ott Tänak on tykittänyt nyt kaksi pohja-aikaa putkeen. Ford-kuski ajaa vimmatusti takaa kilpailun kärjessä olevaa Sebastien Ogieria. Kaksikon ero neljän erikoiskokeen on jälkeen 7,7 sekuntia ranskalaisen maailmanmestarin hyväksi.

– Viimeiset kilometrit olivat mutaisia ja liukkaita. Mutta kaikki on hyvin, menohaluja puhkuva Tänak sanoi WRC-ralliradiolle.

– Olen huolissani pienestä asiasta autossa. Voimansiirrosta ei kuulu nyt hyvää ääntä, Ogier kertoi hämmästyneen oloisesti.

Kuljettajien tulee selvitä rankasta perjantaipäivästä ilman huoltomahdollisuutta. Mikäli Ogierin kuulemat oudot äänet äityvät oikeaksi ongelmaksi, hän tulee varmasti kärsimään aikatappiota.

– Vetoakseli on mennyt, raportoi puolestaan toinen Volkswagen-kuski Andreas Mikkelsen.

Mikkelsen on mahdollisuutensa jo menettänyt. Hän raahautui neljännen erikoiskokeen maaliin puolitoista minuuttia pohja-ajasta jääneenä pelkän takavedon voimin.

Jari-Matti Latvala jatkaa kieli keskellä suuta -taktiikalla. Hän tekee kuitenkin pientä nousua kokonaistuloksissa, vaikka ei Tänakin ja Ogierin vauhtiin ehdikään. Eroa Ogieriin on kertynyt 32,3 sekuntia.

– Kaikki on hyvin, sijalle kolme noussut Jari-Matti Latvala sanoi.

WRC2-luokassa Skoda-miehet Teemu Suninen ja Esapekka Lappi taistelevat vielä luokan maailmanmestaruudesta. Lappi tölväisi autonsa takapään puuhun heti avauserikoiskokeella, mutta se ei ole vauhtia hidastanut. Lappi johtaa luokkaa 8,6 sekunnin erolla Suniseen.

– Missasin viimeisen risteyksen ja jouduin peruuttelemaan. Menetin ehkä 5-10 sekuntia, Suninen sanoi neljännen erikoiskokeen maalissa.

– Kun ajorytmi löytyy, on aika hauskaa vetää, Lappi virnisti WRC-ralliradiolle.

Walesin MM-ralli, EK 4/22 jälkeen:

1.Sebastien Ogier - Julien Ingrassia, Volkswagen, 52.04,7 min

2.Ott Tänak - Raigo Mölder, Ford, + 7,7 s

3.Jari-Matti Latvala - Miikka Anttila, Volkswagen, + 32,3 s

4.Kris Meeke - Paul Nagle, Citroen, + 32,5 s

5.Hayden Paddon - John Kennard, Hyundai, + 32,7 s

6.Craig Breen - Scott Martin, Citroen, + 37,1 s

7.Thierry Neuville - Nicolas Gilsoul, Hyundai, + 42,5 s

8.Dani Sordo - Marc Marti, Hyundai, + 58,4 s

9.Mads Östberg - Ola Floene, Ford, + 1.18,4 min

10.Andreas Mikkelsen - Anders Jaeger, Volkswagen, + 1.57,2 min

Walesin MM-rallin aikataulu:

Perjantai 28.10.:

EK5, klo 15:54, Myherin 2, 31,82 km

EK6, klo 16:45, Sweet Lamb 2, 4,24 km

EK7, klo 16:58, Hafren 2, 35,14 km

EK8, klo 18:49, Dyfnant 2, 17,91 km

Lauantai 29.10.:

EK9, klo 10:18, Pantperthog 1, 9,64 km

EK10, klo 10:51, Dyfi 1, 21,12 km

EK11, klo 11:27, Cartheiniog 1, 11,34 km

EK12, klo 13:04, Pantperthog 2, 9,64 km

EK13, klo 13:37, Dyfi 2, 21,12 km

EK14, klo 14:13, Cartheiniog 2, 11,34 km

EK15, klo 15:18, Aberhirnant, 13,91 km

EK16, klo 17:06, Cholmondeley Castle, 1,80 km

Sunnuntai 30.10.:

EK17, klo 10:31, Clocaenog 1, 7,70 km

EK18, klo 11:08, Brenig 1, 7,93 km

EK19, klo 11:28, Alwen 1, 10,41 km

EK20, klo 12:33, Clocaenog 2, 7,70 km

EK21, klo 13:14, Brenig 2, 7,93 km

EK22, klo 14:08, Alwen 2 (Power Stage), 10,41 km

TV-lähetysajat NelonenPro ja Ruutu-palvelussa:

Perjantai 28.10.:

Klo 18:00 Ennakko

Klo 00:30 Perjantain parhaat

Lauantai 29.10.:

Klo 00:30 Lauantain parhaat

Sunnuntai 30:10.:

Klo 10:30 Studio LIVE (Nelonen)

Klo 11:00 EK 18 LIVE

Klo 13:30 Studio LIVE

Klo 14:00 EK 22 Power Stage LIVE

Klo 23:30 Sunnuntain parhaat

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  7. 7

    Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

  8. 8

    Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

  9. 9

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  10. 10

    Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  4. 4

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  5. 5

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  6. 6

    Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  7. 7

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  8. 8

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

  10. 10

    Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. Näytä lisää