Laura

Ravit

Valikko

Ravit

Traaginen hevosonnettomuus Vihdissä – "Laitoin vain silmät kiinni ja ajattelin, että kohta sattuu"

Onnettomuus
Ravitalli Mika Mäkelän viime sunnuntainen harjoituslenkki päättyi traagisesti.
Viime sunnuntain tuulinen sää johti merkilliseen hevosonnettomuuteen Vihdissä. Ravivalmentaja Mika Mäkelän ja hänen puolisonsa Mirka Lehtisen rutiininomainen harjoitusajo sai dramaattisen käänteen, kun suuri koivu kaatui kaksikon niskaan.

- Tilanne oli kaoottinen ja epätodellinen. Suuri puu kaatui viistosti meidän päälle. Kävelytimme hevosia juoksulenkin päälle vierekkäin. Mika oli ulompana ja ehti ottaa aavistuksen sivuun. Puu meni Mikan hevosen turvan edestä, mutta suoraan oman ajokkini päälle, Mirka Lehtinen kommentoi.

- Huomasimme kyllä puun kaatuvan, mutta ei minulla ollut siinä toivoakaan ehtiä tehdä mitään. Laitoin vain silmät kiinni ja ajattelin, että kohta sattuu.

- Jatkotilanteen hämmennystä ei auttanut, että oma hevoseni oli puun alla ja toinen säntäsi irrallaan valtoimenaan. Keskityimme ensin puun alle jääneen hevosen auttamiseen. Saimmekin sen talliin hengissä odottamaan eläinlääkäriä.

Neljävuotiaalle Enterin Eekarille sai kuitenkin onnettomuudessa niin vakavat vammat, että se oli lopetettava. Ruunan kilpailu-ura oli vasta alkutekijöissään. Se oli suorittanut opetuslähdön viime marraskuussa.

20 hengen kimppahevoselle jäi monta kaipaajaa.

- Hevosen menetys oli järkytys, mutta toki täytyy olla onnellinen, ettei ihmisille käynyt kuinkaan. Ei kaukana ollut sekään. Hevosen taustalla oli iso ja kiva kimppa. Sen kanssa olisi ollut mukava edetä kilpailuihin, Lehtinen huokaisee.

- Tämä on hyvä muistutus hevosharrastajille ja muille metsässä liikkujille, ettei koskaan voi olla liian tarkkana. Puu tulee alas sellaisella rytinällä, ettei siinä ehdi kovin suuria suunitelmia tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›