Toni, Anton, Antto

Ravit

Valikko

Ravit

700 hevosenomistajan onni ja suru - voitto ja loukkaantuminen samassa kisassa

RAVILIIGA
Raviliigavarsa Sahara Crack Itin suuri omistajajoukko sai maistaa raviurheilun hyviä ja huonoja puolia samalla kertaa.
Hyvässä kehitystahdissa ollut raviliigavarsa Sahara Crack It ylsi viikko sitten maanantaina jo toiseen peräkkäiseen voittoonsa, mutta loppusuoralla tapahtui kauheita.

- Ohjastaja kommentoi, että hevonen kompuroi lopussa, kun se oli jo vähän väsynyt ja sen hankoside vammautui, Oulun raviliigakimpan vetäjä Teemu Hyvönen harmittelee.

- Toistaiseksi vammaa ei ole päästy vielä kunnolla ultraamaan ja tulevaisuus on auki. Tämä kausi on joka tapauksessa ohi ja eihän tämä hyvältä näytä. Toivoa on kuitenkin niin kauan kuin sitä on.

Nousujohteisella kaavalla esiintynyt "Samppa" ilmestyi kilparadoille vasta heinäkuun lopulla, mutta viime aikojen meno lupasi sille varsin positiivista nelivuotiskautta ja nousua raviliiga-kilpailun kärkikahinoihin.

- Onhan tässä vielä aikaa, mutta kovin suurta uhoa ei esitetä, ennen kuin vamman laatu varmistuu. Tosi iso harmi, sillä hevonen teki juuri loukkaantumiseen johtaneessa startissaan uran parhaan juoksunsa.

Sampan laaja omistajajoukko pitää sisällään myös paljon uusia hevosenomistajia ja vastaanotto on luonnollisesti ollut sekä hämmentynyt että ymmärtäväinen.

- Aika moni ymmärtää, että tämä kuuluu lajiin, mutta on meidän Facebook-sivulle tullut myös ärsyyntyneitä viestejä. Ehkä ne kuitenkin ovat enemmän harmitusta, Hyvönen arvioi.

Raviliigan tilanne 24.11.2015

1. Stone Capes Olive/Lahti 17875 euroa
2. Arctic Madonna/Tampere 8887 e
3. Grainfield Fanny/Helsinki 7230 e
4. Golden Luxi/Jyväskylä 4800 e
5. Sahara Crack It/Oulu 1930 e
6. Lady Adele/Mikkeli 675 e
7. Oberon/Lappee 550 e
8. Pamina Hip/Forssa 0e
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›