Laura

Ravit

Valikko

Ravit

Lähti statistina matkaan – pyyhkäisi ohi kaikista

Toto65
Vermossa nähtiin todellinen totopommi ja nippu mahtavia soolojuoksuja.
Yllätykset ovat raviurheilun suola. Kukaan ohjastaja mukaan lukien ei odottanut Maiserolta mitään Vermon suomenhevoslähdössä, mutta maalisuoralla suut loksahtelivat auki. Viimeisenä taivaltanut lähdön 14-vuotias nestori sai siivet selkäänsä ja spurttasi nuoruuden päiviensä veroisella tarmolla ohi kaikkien vastustajiensa.

Saku Mikkolan suojatin voitto oli jymyluokan yllätys. Maiseron voittajakerroin oli peräti 93,34 ja peliprosentti Toto65:ssä vaivaiset 0,6. Se oli lähtönsä vähiten pelattu hevonen.

Ohjastaja ei haaveillut voitosta, vaan olisi ollut tyytyväinen rahasijaan, eli sijoitukseen viiden parhaan joukossa.

– Etenkin viime startin perusteella voitto oli yllätys kovassa lähdössä. Maisero tuntui Lahdessa hyvältä matkalla, mutta luovutti viimeisessä kurvissa. Ruuna on ailahdellut. Koska siitä ei löytynyt mitään vikaa, ei auttanut kuin ilmoittaa se uudelleen starttiin, Mikkola sanoi.

Mikkola epäili, että Vermon kavioura oli yllätysvoiton avaimena.

– Tällainen pitävä rata sopii Maiserolle. Se on voinut moittia ratoja muissa raveissa. Saimme myös edetä sopivasti selissä maalisuoralle asti.

Viimeisenä Maiseron riuskan kirin sai kokea vetotöistä vastannut Vippaskonsti, joka johti kalkkiviivoille asti.

Toto65-lähdöt käynnistyivät Invantaggion hämmästyttävän kovalla esityksellä. Ohjastaja Markus Dahlström kaavaili ruunalle suojajuoksua, mutta kävikin päinvastoin. Hevonen jäi taivaltamaan johtaneen Frosty Vicen rinnalle.

Niin sanottu kuolemanpaikka ei ollut kuitenkaan nimensä veroinen Invantaggiolle, vaan se jyräsi sieltä ylivoimavoittoon.

– Hevonen oli jo viikko sitten hyvä. Se joutui silloin tekemään pitkän kirin, minkä takia ajattelin sille erilaista juoksua. Eritoten kuolemanpaikalle ei pitänyt jäädä, Dahlström myhäili startin jälkeen.

Vaikka kuskin pahin pelko toteutui, se ei vienyt hänen toiveitaan.

– Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa kolmannessa parissa sisällä. Koska sieltä pärjääminen olisi vaatinut tuuria, valitsin kuolemanpaikan.

Elämänsä kuntoon puhjenneen Stone Capes Lizin soolojuoksu oli myös komea. Voitto oli lähtönopeutta kovasti lisää saaneelle tammalle kolmas peräjälkeen. Jamieson pääsi maalisuoralla yrittämään ohitusta Stone Capes Lizin peesistä, mutta joutui vain varmistelemaan kakkossijaansa keulavaljakon pötkiessä iloisesti karkuun.

– Hevonen oli tehnyt niin hyviä juoksuja, että kun pääsimme auton takaa keulaan, ajattelin kokeilla sieltä tällä kertaa. Tamma oli koko matkan tosi hyvän tuntuinen. Kun vedin 500 metriä ennen maalia pallot sen korvista, vaihteita tuli heti lisää, ohjastaja Tommi Kylliäinen kertoi.

Blackenedille voitto oli jo neljäs putkeen tammikuussa. Harppauksin kehittynyt tamma on ansainnut viidessä viime juoksussaan upeasti 19 500 euroa.

Keskiviikon voiton jälkeen voi sanoa, että Ville Mäkelän omistaman Blackenedin tilinteolle ei näy loppua. Se spurttasi omille teilleen, vaikka joutui taivaltamaan kärkihevosen ulkopuolella.

– Käsittämätöntä! kuului Mäkelän ensimmäinen kommentti.

– Kuolemanpaikalta karkuun korvat kiinni! Vetää sanattomaksi, hän ehti vielä sanoa.

Kun viimeiset kohteet menivät yllättäjille After Sunille ja Fired Upille, T65-pelissä ei löytynyt yhtään täysosumaa. Tämän takia ensi keskiviikkona ylemmässä voittoluokassa on 100 000 euron jackpot.

Oikea Toto65-rivi, Vermo 27.1.

Toto65-1: 7 Invantaggio
Toto65-2: 6 Maisero
Toto65-3: 3 Stone Capes Liz
Toto65-4: 3 Blackened
Toto65-5: 9 After Sun
Toto65-6: 5 Fired Up

Kuusi oikein ei yhtään kappaletta. Viisi oikein -voitto-osuus 680,70 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›