Oona, Netta, Aune

Ravit

Valikko

Ravit

Tähtihevosen vaisuuteen löytyi syy: "Hyvillä mielin kohti tulevia koitoksia"

Jontte Boyn odotettu paluu jäi sunnuntaina torsoksi. Seuraavan päivän tutkimukset paljastivat, mistä Lahdessa kiikasti.
Kolmevuotiaana Vuoden Hevoseksi valittu ja Eurooppaa myöden hurmannut Jontte Boy palasi epäonnisen nelivuotiskautensa jälkeen kovin odotuksin radoille viime viikonloppuna, mutta Suomen raviurheilun soihdunkantajaksi toivottu ori taipui yllättäen häntäpäähän.

Valmentaja Tuomas Korvenoja oli kilpailun jälkeen luonnollisesti huolissaan ja hämmästynyt, sillä startti ei vastannut lainkaan hänen odotuksiaan. Maanantain tutkimukset toivat kuitenkin hänelle huojentavaa tietoa ja kaivattuja selityksiä.

– Tähystyksessä hevosen hengityselimistöstä löytyi paksua limaa, Korvenoja huokaisee.

Valmentaja tunnustaa jälkikäteen, ettei Jontte Boy luultavasti ollut muutenkaan vielä valmis niin kovaan vauhdinpitoon kuin lähdössä vaadittiin.

– Hevosella ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi terävää harjoittelua alla, vaikka sitä oli talvella pystytty valmentamaan paljon. Sen lihaksisto oli vielä treenimoodissa.

Korvenoja suunnittelee seuraavaa yritystä kolmen viikon päähän.

– Odotellaan vielä kokeiden tuloksia. Kun hevonen on terve, sitä aloitetaan taas liikuttamaan. Hyvillä mielin tässä voi lähteä kohti tulevia koitoksia, vaikka sunnuntaina mieli oli vielä maassa.

– Hevonen on ollut kovasta paluustartista huolimatta pirteä ja iloinen eikä se ottanut itseensä. Yritetään liikutella sitä jatkossa vähän reippaammin ja koetetaan saada sen kropasta pois lievät liikakilot, Korvenoja suunnittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›