Tuija, Tuire, Vanessa

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto4 Kouvola 21.1.2016

Toto4
Tuntuvan pakkaskelin takia poissaoloja on jälleen merkittävästi. Valitsemme kierrokselle varmaksi todellisen riskivarman, joka on hylätty peleissä täysin.

Toto4-1

Pelisuosikki: 4 Lovesong kilpaili viime lokakuussa huippuiskussa yltäen muun muassa Jokimaa Tekee Tähtiä -finaalissa toiseksi. Taakse jäi esimerkiksi kova Agnese. Tamma oli loppuvuodesta pariin otteeseen pettymys. Sille onkin sittemmin tarjottu nättejä reissuja. Kaksi kertaa peräkkäin Timo Korveinheimon valmennettava on jäänyt pussiin. Eturivistä mahdollisuus olisi keulajuoksuun, voittotaistoon osallistuminen on kuitenkin poissaolojen takia kutistuneessa lähdössä todennäköistä myös johtavan takaa.

Haastajat: 8 Lady Bug ei ole voittanut pitkään aikaan, mutta kilpailee tähän lähtöön riittävässä iskussa. Viime juoksussa Jokimaalla tamma kiri asiallisesti 3. ulkoa 300 metrin kirillä voittaneen Shamelessin tuntumaan.

6 Angel Valley kaipaisi hieman lisäpuristusta otteisiin ratkaisun hetkillä. Viimeksikin Kouvolassa tamma olisi voinut johtaa keulasta maaliin saakka, mutta reippaassa lopetuksessa kaksi pääsi edelle. Hyvä avaaja ei pääse Lovesongin ohi, mikäli tällä halutaan ajaa keulasta. Mikäli edellä mainitun vastustajan taktiikka on jälleen passiivinen, on vetotöihin pääsy todennäköistä.

9 Creme De Shiraz on kilpaillut viimeksi joulukuun puolivälissä. Valmentaja Kari Ikävalkon mukaan treenit ovat jääneet hieman toivottua vähemmälle keliolosuhteiden takia. Vastus ei kuitenkaan pelota, joten voittokaan ei ole mahdottomuus.

Pelijakauma: Ei huomautettavaa.

Juoksunkulku: Lovesong pystyy halutessa keulajuoksuun. Muuten Angel Valley pääsee vetotöihin.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Pelisuosikki: 6 True Giddy on juossut kaksi kertaa peräkkäin tätä kovemmissa lähdöissä. Viimeksi Jyväskylässä tamma juoksi pääosin toisessa ulkona, mistä tuli kovassa lopetuksessa asiallisesti perille saakka. Hevosella on takana rokotustauko ja ajot ovat jääneet kelien takia vähemmälle.

Haastajat: 3 All Hope Is Gonen ravi mureni viime vuonna useissa kilpailuissa. Vaivat on hoidettu ja ravi käy aikaisempaa paremmin. Vermossa tamma väsähti pahasti. Ainakin osan voi laittaa liian lyhyiden hokkien piikkiin, sillä hevonen ei saanut kunnolla pitoa. Normaalina Mikko Jokiahon suojatti voisi voittaa tällaisen koitoksen helpostikin, mutta se on vielä toki jonkinasteinen arvoitus.

10 Royal Flash kohtasi viimeksi Vermossa tätä selvästi tasokkaamman vastuksen. Ruuna sai johtavan takana mukavan reissun ja sitkisteli kohtalaisesti perille. Tässä sakissa pärjääminen on mahdollista näistäkin lähtöasemista. 

7 Money Box Boy voitti Teivossa sopivan sakin tarkalla reissulla. Kouvolassa ruuna lähti 3. ulkoa kolmannelle jo kierros juostuna. Meno ei ollut kuitenkaan terävän näköistä ja laukka sinetöi kohtalon takasuoran alussa . 

1 Sundsvik Cassata on saanut pari starttia alle tauon jälkeen. Näistä asemista Kari Venäläisen ajokki on huomioitava.

Pelijakauma: All Hope Is Gone on 7 % peliosuudella täysin unohdettu. True Giddyn suosikinasema on helppo kyseenalaistaa.

Juoksunkulku: All Hope Is Gone lähtee normaalisti reippaasti matkaan ja suuntaa kohti keulapaikkaa. Pakkaskelillä matkavauhti tuskin päätä huimaa.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Pelisuosikki: 3 Turtilo pääsi Kuopiossa avauspuolikas juostuna keulaan, kun joukkoa johtanut lankesi laukalle. Antti Tupamäen ajokki hallitsi 28,0-lopetuksessa eleettömän helposti perille saakka. Erinomaisesti sopivaan keulajuoksuun on jälleen oiva sauma, etenkin kun Sarsis jäi pois.

Haastaja: 7 Iinan Maestro voitti Vermossa viime vuoden lopulla oikein hallitusti, kun ravasi koko matkan. Ravi maittoi myös Kuopiossa suosikin kanssa samassa lähdössä. Ruuna ei ollut matkalla kovin menohaluisen oloinen, mutta viimeiset sata metriä Esa Holopaisen ajokki tuli vahvasti.

Yllättäjät: 9 Ato ei ole vielä ihmeitä esittänyt Petra Honkasen valmennuksesta. Ruunan otteet ovat kuitenkin ennenkin ailahdelleet, joten hyvänä päivänä luvassa voi olla huomattavasti parempaa. Etenkin, kun alla on nyt kaksi starttia tauon jälkeen.

2 Chillaus saanee nätin reissun Turtilon takana. Mikäli suosikit laukkailevat, pystyy Henri Bollströmin ajokki voittamaan suoraan tauoltakin. 

Pelijakauma: Suosikkikaksikko erottuu muista täysin ansaitusti.

Juoksunkulku: Turtilo pääsee Chillauksen ohi vetotöihin.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Pelisuosikki: Rata ei ollut Vermossa 2 Smooth Criminalin mieleen. Ruuna joutui antautumaan keulapaikalta jo kolmannen puolikkaan täyttyessä. Hyvä avaaja tähtää jälleen keulajuoksuun. Vastus on viime kertaa sopivampi. Lisäksi kovin haastaja antaa tasoitusta kilpailutauon takia.

Haastaja: 5 Livi Import kärsi valmentajansa Isto Kuisman mukaan viime syksynä kilpailuväsymyksestä. Tamma oli kahdessa viimeisessä kilpailussaan vaisu. Nyt Hannu Torvisen ajokki on tuntunut kotioloissa virkeältä, joten luvassa lienee hyvä suoritus tauosta huolimatta.

Yllättäjät: 10 Rim Bay Quebec ei ole kilpaillut sitten viime toukokuun. Valmentaja Ossi Nurmonen ei odota vielä tästä startista kuuta taivaalta, mutta vastuksen puolesta parhaiden tosissaan haastaminen on mahdollista tauosta huolimatta.

4 Priceless Ace on päässyt pitkästä aikaa eturiviin. Ruuna on tauluaan vaarallisempi, joten se kannattaa huomioida tässä tehtävässä.

7 Moonlite Dance kilpaili loppuvuonna hyvässä vireessä ja olisi kuntonsa puolesta voinut voittaakin jonkun lähdön. Mikään hanakoin voittaja ei Timo Toiviaisen suojatti ole, joten se putoaa yllättäjäosaston pohjalle.

Pelijakauma: Smooth Criminal on 45 % peliosuudella jo turhan selvä suosikki. Priceless Ace on neljä pinnaa pelattuna paras merkki.

Juoksunkulku: Smooth Criminal ottaa keulapaikan haltuunsa. Moonlite Dance avaa hyvin ja voi johtaa alun toista rataa. Livi Importilla voidaan ajaa kohti paikkaa johtavan rinnalla, mikäli vauhti menee kävelyksi.  

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 4,8,6,9
Toto4-2: 3
Toto4-3: 3,7
Toto4-4: 2,5,4
Hinta: 4,80 €

Suuri
Toto4-1: 4,8,6,9
Toto4-2: 3
Toto4-3: 3,7,9,2
Toto4-4: 2,5,4,10,7
Hinta: 16,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›