Heli, Heljä, Helinä

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihjeet

Ravivihje: Lappeenranta 10.6.2016 – Tähtenä Välähdys

TOTO4
Välähdys värittää Lappeen iltaa ja toimii IS Ravien varmana.

Toto4-1

Suosikki/varma: Huippuori 4 Välähdys avasi kautensa kankeasti Kouvolassa, mutta on osoittanut sen jälkeen, että huippukunto on jo lähes tosiasia. Vermossa Ville Korjuksen suojatti koki yllätystappion, mutta se mennee työtapaturman piikkiin. Välähdys jyräsi johtavan rinnalta keulaan, eikä tainnut ymmärtää vastata, kun haastaja V.G. Vipori suoritti lopussa ohituksen lähes aidan viertä viistäen. Välähdyksen juoksupaikka löytynee jälleen johtavan kupeelta, mutta viime kertaan nähden sillä erotuksella, ettei nyt tarvitse välttämättä ajaa turpaa ensimmäiseksi kuin vasta lopussa. Sisäpuolelta Välähdykselle on tuskainen työ vastata ja aivan rinnaltakin ohittaminen on hankalaa.

Kovin haastaja: 1 Polara tykitti mahtavan kauden viime vuonna, eikä alkuvuoden esityksissäkään ollut moittimista. Nyt alla on kuitenkin sairastaukoa ja Välähdys taitaisi olla Polaralle liian kova luu, vaikka se olisi huippuiskussakin. Antti Tupamäen suojatti pitänee ensimmäiset keulat, mutta kuski väläyttelee mahdollisuutta luopua niistä suosikille. Joka tapauksessa Polara on tässä vähintään yhtä selkeä altavastaaja suosikkiin nähden kuin peliprosentitkin osoittavat.

Yllättäjät: 8 Tähen Toivomus kulkee luonnollisesti superlahjakkuuden papereilla, sillä se voitti viime vuonna Kriteriumin ja oli muutenkin kaiketi ikäluokkansa lahjakkain yksilö. Nyt oriille on kuitenkin tarjolla aika kovaa keittoa heti tauolta, eikä Pauli Raivion taktiikkakaan varmasti ole huonolta paikalta kovin yltiöpäinen. 6 B. Tuumakin ansaitsisi edellistä kovemman peliosuuden. Ruuna on saanut säännöllisesti raskaita reissuja, mutta suorittanut sitkeästi. Pienessä lähdössä kiertäminen vähenee merkittävästi. 3 Hexan Voksu floppasi viimeksi, mutta pystyy hyvänä päivänään kovaan esitykseen. Voitto nyt on silti melko kaukaa haettu vaihtoehto.

Pelijakauma: Tähen Toivomus on hieman ylipelattu ja B. Tuuma aliarvostettu. Välähdys voisi olla enenmmänkin pelattu.

Juoksunkulku: Polara pitää ensin keulan. Tupamäki väläyttelee mahdollisuudella antaa ne Välähdykselle, mutta toisaalta haluaakohan Ville Korjus edes ajaa johtoon matkalla?

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: Toisesta kohteesta löytyy Toto4-pelin paras tarjous, kun todennäköisesti lähdön paras hevonen 9 Eldon Web näyttäisi jäävän prosenttien valossa haastajien joukkoon. Kokonaisuutena valjakko on toki epäonnistumisaltis, mutta uhkarohkeimmat nappaavat tästä ainakin apuvarman suhteellisen selväpiirteisen kierroksen kertaistettuihin lappuihin. Jouni Heimalan ori otti alkuvuonna jykevällä tyylillä Toto76-voitonkin, mutta on ollut viimeisissään hieman epäonninen, kuten oikeastaan kaikissa heikompiin sijoituksiin päättyneissä starteissaan. Lyhyt tauko tuskin haittaa äärettömästi.

Kovimmat haastajat: Paalun 3 Nickelback on pelikansan valinta suosikiksi. Ruuna palasi Kaustisella lounasravitasolla voittajaksi, muttei esitys silti kovin erinomainen ollut ja hevonen on ailahdellut läpi uransa melko rajusti. Näistä asemista hevosella on toki hyvä sauma keulaan, josta se luultavasti vetäisi pitkään.

10 Mima Cherie on ollut jo tovin hyvässä kunnossa, vaikka kaipaisikin hieman terävyyttä otteisiinsa. Tamma pitää kuitenkin usein hyvin vauhtinsa ja silläkin ollaan tässä korkealla.

13 Lassic Point kaipaisi puolestaan lisää vauhtia ja varmuutta. Ruuna on laukkaillut paljon, mutta fysiikka riittää tässä seurassa varmasti tototaistoon.

1 Pretty Hope on hyvällä paikalla ja saa hyvän juoksun kuten parissa edellisessäkin. Otteet eivät kuitenkaan ole olleet mitenkään kovin erikoisia, vaikka sijoitukset asiallisia ja hevosta luultavasti yliarvostetaan tässä hieman.

Yllättäjät:4 Luxurious Lord on hankalalla paikalla, eikä lähtölaukkakaan saa yllättää, mutta kyvyt ovat riittävät tähän seuraan. Pitkähkö tauko arveluttaa lähtöpaikan lisäksi, mutta ruuna on myös jäämässä varsin maltillisesti pelatuksi. 5 Thomas Wind ei päässyt Lahdessa käyttämään kaikkia voimiaan. Taukohevoset 2 Quaint Dell ja 11 The Best Spurce osaavat tehdä koviakin juoksuja, mutta nyt luollollisesti kysymysmerkkejä riittää.

Pelijakauma: Eldon Web on huippumerkki. Pretty Hope yliarvostettu ja Luxurious Lord aliarvostettu.

Juoksunkulku: Pretty Hope tai Allis Charmant on vikkelin alussa, mutta eiköhän keulapaikka kumarreta Nickelbackille.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki: Tehtävä näyttää melko yksinkertaiselta selvälle suosikille 4 Quartam de Caelolle. Ruuna oli Teivossa aivan huimalla menopäällä, kun se otti varman voiton, vaikka avaus venyi sekä pitkäksi että kovaksi. Todennäköisesti ruuna etenee taas nopeasti johtoon ja saa tehdä siinä oman juoksunsa. Hevosen tappiolla voi olla turha spekuloida suuremmin, muttei nelivuotias nyt aivan täysin tasalaatuinen suorittaja ole ollut ja suurempaan systeemiin koitetaan hakea jotain eloa varmistamalla se rajun peliosuuskasan alla.

Yllättäjät: Nopea 2 Simon Super avaa ensin keulaan, mutta antaa luultavasti paikkansa suosikille. Ruunan otteet ovat olleet aiempaa pirteämpiä etukengittä ja hyvä juoksu suosikin takana pitäisi tässä auttaa ainakin hyvään sijoitukseen, jossei muuta. 3 Finest Chocolaten meno oli tuloksekasta alkuvuonna, mutta parisas viimeisessä on ollut hiljaisempaa. Syynä saattaa olla sekin, etteivät hevosen vauhtiominaisuudet riitä nopeilla kesäkeleillä. Kykyjen pitäisi riittää tässä tototaistoon. 8 Giant Photo on hevosena lähdön kakkonen, mutta näistä asemista luvassa on tuskainen taival. Hitaalla avaajalla on alussa tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, eikä hyväkään esitys välttämättä riitä aivan kärkeen. Paikka vie myös tähän lähtöön asiallisen tasoisen menijän 12 Stariton saumat. 5 Albin Palema on ollut kovissa lähdöissä asiallinen, vaikkei olekaan riittänyt kärkisijoille. 9 Löten's Nobody on ollut kahdessa viimeisessään pussissa.

Pelijakauma: Suosikki kuumenee luultavasti ylipelatuksi. Väen vängellä etsityistä varmistusmerkeistä parhaimpia lienevät 2 ja 9.

Juoksunkulku: Simon Super avaa johtoon, mutta sen luulisi huolivan suosikin eteensä.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: Selästä terävästi kirivä 9 Mondegreen on näyttänyt kahdessa startissa kolmesta viimeisestä parhaita ominaisuuksiaan ja spurtannut ykköseksi. Ruuna tulee tähän starttiin ilman kenkiä ja iskee varmasti taas loppusuoralla vahvaan kiriinsä. Takarivistä matkaan voi silti aina tulla mutkiakin. Aiheesta suosikki, muttei silti nyt mikään rivin pankki.

Kovimmat haastajat:12 Lyric Broline ei ole varsinaisesti ollut viime aikoina onnettaren suosiossa ja paikka on taas kurja. Hevonen on ollut kovissa lähdöissä sijoituksiaan asiallisempi ja on varsinkin tähän seuraan kelpo menijä. Pari aikaista poisjääntiä helpottaa hieman ja ruuna on tältäkin paikalta lappukamaa.

3 Scarlet Darban voitti Loviisassa keulasta ja osoitti jo sitä ennen piristymisen merkkejä. Hyvä lähtöpaikka auttaa ja tammalla on taas mahdollisuutensa.

Yllättäjät: Riski 8 Tapper ei ole päässyt tänä vuonna aivan parhaaseen mahdolliseen lentoon ja paikkakin on hankala. 5 Elettra osaa kiriä nappijuoksun jälkeen kovaa, eikä ole vaaraton. 2 Digi on nopea ja saa hyvän juoksun, mutta alla on rutkasti taukoa. 10 Yahtzee Deo aloitti uusista käsistä hieman tasapaksulla esityksellä, mutta saattaa parantaa tähän.

Pelijakauma: Scarlet Darban on aliarvostettu.

Juoksunkulku: Digi olisi luultavasti nopein, mutta sillä tuskin halutaan ajaa keulasta, joten Scarlet Darban päässee keulaan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 4
Toto4-2: 9
Toto4-3: 4,2
Toto4-4: 9,12,3
Hinta: 1,20 €

Suuri
Toto4-1: 4
Toto4-2: 9,3,10,13,4,2,11
Toto4-3: 4,2,3,8,9
Toto4-4: 9,12,3,8,5,10
Hinta: 42,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt