Oona, Netta, Aune

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto76 Forssa 17.9.2016 – jackpot ja neljän kilometrin trilleri

Toto76
Peli-intoa kiihottaa 90 000 euron jackpot. T. Rex kelpaa varmaksi, mutta Twigs Voici saa varmistuksia, koska kahden supersuosikin varaan pelaaminen ei ole Forssan lähtöihin kovin mielekästä ekstrarahasta huolimatta. Urheilullisia kohokohtia ovat Tammavaltikka ja suomenhevosten neljän kilometrin maraton.

Toto76-1

Suosikki: Vain yhden tappion Suomessa kokeneen 1 T. Rexin varmisteleminen vaikuttaisi hätävarjelun liioittelulta. Vaikka ruuna on juossut usein keulassa, piikin menettäminen ei olisi sille katastrofi. Saattaa olla, että väkevästi loppuun puskeva hevonen on jopa parhaimmillaan toisten takaa. St. Michel-ravien huima voittoaika 10,5a syntyi nimenomaan selkäreissuilla.

Haastajat: 3 Regent Zet näytti jo välillä varmistuneen, mutta viime kuukausina se on taas laukkaillut joka toisessa startissa. Kuninkuusravien hyppy meni valmentajan mukaan kengättömyyden piikkiin, ja mikä lienee sitten Jyväskylän loppusuoran laukan syy on ollut uudelleen avojaloin juosseella hevosella. Vaikka lujaa matkaan ampuva Regent Zet ei olisi pystynyt aivan kärkisijoille tuossa T. Rexin ylivoimaisesti voittamassa juoksussa, ihan hyväkuntoiselta se näytti. Ruunan paikkoja on varmasti hoidettu kuukauden paussin aikana, joten se voi olla paremmassakin vedossa.

4 Star Martinin kova kunto pitää startista toiseen. Vaikkei ruuna ole voittanut tuoreimpia juoksujaan, sen esityksissä ei ole ollut moitteen sijaa. Se hävisi toissa kerralla voiton lopulta melko niukasti kuolemanpaikalta, jonne nousi 1100 jäljellä ja kiri viimeksi vauhdikkaasti takapareista Victory Bonsain hallinnoimassa lähdössä.

6 Ranch Newmanilla ei ollut kaikki kunnossa kuninkuusravien juoksussaan, mutta se palasi terävässä vireessä Teivoon, missä spurttasi hänniltä ahnaasti toiseksi maalisuoralla. Koska vastus on paljon kovempi, ruunaa ei voi nostaa T. Rexin tiukimpien haastajien joukkoon.

5 Global Option on yksi lähdön kovista avaajista, joka tuo juoksuun vauhtia ainakin alussa. Ruuna jäi toissa kerralla 2. sisältä pussiin kärkirintaman taakse ja paikkasi viimeksi tavallista kevyemmässä sakissa mainiosti jo ennen lähtölinjaa yllättäneen pahan laukkansa.

Mikkelissä lujaa Regent Zetin tuntumaan kirinyt 8 Herbie Sisu ei ollut seuraavaksi Joensuu-ajossa parhaimmillaan ja jäi paussille. Sillä on alla voitto paikallisravien mitättömästä lähdöstä, mikä voi olla liian vähän näin kovaa kilpailua varten, kun ruunan lähtöpaikkakin on surkea.

Yllättäjä: 12 Magnat oli viimeksi SM-kilpailussa oikein hyvä sijoituksestaan huolimatta. Hevosen juoksu ei onnistunut sen enempää alussa kuin lopussakaan ja se tuli voimia tallella maaliin. Ruuna vaatii kuitenkin kovan ylivauhdin, mikäli mielii ehtiä totosijoille.

Pelijakauma: Star Martini ja Magnat ovat edullisimmat rastit, jos hiukan ylipelattua suursuosikkia varmistelee.

Juoksunkulku: Radoilta 1 ja 3-5 avataan harjat hulmuten. T. Rex on suosikki myös vetojuhdaksi.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-2

Viime syksynä uudelleen henkiin herätetty neljän kierroksen Pilvenmäki Maraton tuo lisämausteen kohteisiin. Vuoden takaisen kilpailun kärkikaksikko 7 Jussin Veitikka-11 Vieskerin Valo on mukana, mutta lähtö on tällä kertaa niin kova, että niiden menestys olisi melkoinen yllätys.

Suosikki: Mukana on huippuja kuninkuuskilpailun maratonilla vastustajansa pinoon laittaneesta 15 Välähdyksestä lähtien. Mikäli kierrokset eivät mene sekaisin joukon vähiten startanneen hevosen päässä, sitä on nytkin vaikea pysäyttää. Ori oli mahtava myös viimeksi Tähtisprintterissä, jossa sen juoksu ei onnistunut yhtään takarivistä.

Haastajat: 13 Köppinen oli mainio kolmas kunkkareiden kolmella tonnilla kuolemanpaikalta. Ilman loppukaarteen haparointiaan se olisi ollut lähempänä Välähdystä maalissa. Viimeksi sen nopeus ei riittänyt mailin vauhtijuoksussa, mutta tällä matkalla oriin voimavarat pääsevät oikeuksiinsa.

Pitkien matkojen spesialistit 14 Rapin Aatos ja Vieskerin Valo kärkkyvät suosikkien epäonnistumista. Rapin Aatos voitti viime kuun alussa 3100 metrin tasoitusajon kovalla tuloksella 26,0, joka oli vain kymmenystä heikompi kuin sen omissa nimissä oleva SE-aika. 2100 metrin kilpailut ovat tahtoneet olla sille liian lyhyitä tänä vuonna, mutta Forssassa matkan ei pitäisi ainakaan loppua siltä kesken.

Sattuvassa sarjassa kilpaileva 1 Hilin Ihme kärkikarsinoiden hevosista vaarallisin. Rehdisti loppuun asti puurtavan tamman voitto olisi kuitenkin IS Raveille yllätys ykköstason menijöitä vastaan 100 metrin etumatkasta huolimatta.

Yllättäjät: Alussa mainittu Jussin Veitikka on viime kilpailunsa peusteella löytänyt taas huippukuntonsa. Se näytti viime vuoden maratonilla olevansa parhaimmillaan ollessaan täysin väsymätön.

Parhaimmillaan niin ikään väsymättömästi jyräävän Vieskerin Valon kaksi viime kautta ovat olleet kovia pettymyksiä. Vaikka oriin viime esityksiäkään ei pääse kamalasti kehumaan, sitä ei voi kokonaan unohtaa tällaisella matkalla.

Myös 10 Vixen on sitä parempi mitä pidempi matka. Kesäkuussa perinteisen 2600 metrin Kirppu-ajon voittanut ori kiri viime juoksussaan kohtalaisesti, mutta sen vauhdit eivät riittäneet hänniltä 22,0-lopetuksessa.

Pelijakauma: Köppisen peliprosentti on pahasti alakantissa. Myös Rapin Aatos ja Vieskerin Valo ovat alipelattuja järjettömän paljon liikaa rastatun Hilin Ihmeen kustannuksella.

Juoksunkulku: Hilin Ihme alkaa johtaa joukkoa. Huippuhevoset eivät jätä ratkaisujaan päätöslenkin varaan ja juoksussa riittää käänteitä.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-3

Suosikki: Hirmuiseen kuntoon loppukesällä puhjenneen 2 Iinan Maestron voittoputki katkesi maanantaina sen aikaisempaan helmasyntiin, eli epävarmuuteen. Alkulaukassaan kosolti jäänyt ruuna olisi varmasti ollut vielä lähellä ykkössijaa ilman viimeisellä takasuoralla noususta toistunutta hyppyä. Laukka tai voitto lienee väsymättömän hevosen tahti lauantainakin.

Haastajat: Jos 3 H.V. Tuuri tekee töitä tosissaan, se on yksi monista mahdollisista. Kolme kilpailua sitten se sai tiukkaa prässiä Iinan Maestrolta ja hävisi tälle rutkasti. Oriin viime esitykset huippuohjastajalla kuolemanpaikalta ovat olleet parempia.

Kuninkuusraveissa T76-finaalin voittoon kirinyt 11 Vapperi pilasi reilun kuukauden tauolta pelinsä alkulaukkaan, kun yritti vimmatusti keulaan. Ori sai ainakin paikkansa auki, ja luokan puolesta se ei häviä kenellekään.

4 Turoruutu hävisi toissa kerralla keulasta selvästi selästään spurtanneelle 7 Tee Wee Paronille, mutta voitti viimeksi oikein selvästi samalta paikalta. Nopean ja ravivarman menijän kovuus joutuu enemmän koetukselle huippulähdössä.

Viisivuotiaiden parhaimmistoon lukeutuva 9 Viktor Kärppä saavutti vasta viime juoksussaan vuoden ensimmäisen täysosumansa. Vastaava esitys ei kyllä riitä voittoon näin tasokkaassa lähdössä, mutta revityshevosia ori toki on. Hevonen oli toissa kerralla parempi Derbyssä, jossa nousi lähtölaukan jälkeen viimeiseltä sijalta kuudenneksi.

5 Kukan Tutu pystyisi kahden viime juoksunsa perusteella voittoon, mutta ison laukkariskin vuoksi se ei ole kuumimpia pelihevosia, kun kuskikin vaihtuu paljon oriin valmentajaa kokemattomampaan.

Yllättäjät: 6 Holari on noussut suosikin tavoin poskettomaan vireeseen viime kuukausina. Sillä on takana kolme hirmuista juoksua Vermosta. Näistä keskimmäisessä se ehti voittoon ennätysajallaan alkulaukasta huolimatta. Pitkä loppusuora suosii Holaria, mutta laukkaan sillä ei ole varaa näin tasokkaassa lähdössä.

Jo mainittu Tee Wee Paroni aloitti uusissa käsissä mainiosti kahdella voitolla. Se piti Jyväskylässä jopa Iinan Maestron takanaan. Ruuna pilasi viimeksi mahdollisuutensa laukkaan volttilähdössä, mutta auton takaa se tuskin uusii erhettään. Se ei varmasti pysty kiertelemään voittoon, muttei ole vaaraton, jos saa hyvää vetoapua mahdollisimman pitkälle.

Pelijakauma: Viktor Kärppä on selkeästi ylipelattu. Vapperi ja Holari on sen sijaan jäämässä huippuedullisiksi merkeiksi.

Juoksunkulku: Radoilla 3-5 on kovat avaajat. H.V. Tuuri tai Turoruutu juoksee keulassa. Iinan Maestro pyrkii kuolemanpaikalle, jos lähtee ravilla.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-4

Suosikki/Varma: Kovan luokan vahvistuksen kärryilleen saava 4 Roche’ Fans on IS Ravien varma ylisarjasta huolimatta. Todella lupaavasti uransa viime vuonna aloittanut, mutta syyskuussa vuoden tauolle terveysongelmiensa vuoksi joutunut tamma palasi Porissa iskussa tositoimiin ja vyöryi kuolemanpaikalta niukkaan voittoon. Hevosen ei luulisi ainakaan heikentävän kovan startin jälkeen. Sille on kaiken kukkuraksi tällä kertaa tie auki piikkipaikalle.

Haastajat: Varmamme vastus ei ole väheksyttävä tammalähdössä. 2 Celebration Song on suosikin veroinen voimahevonen, mutta epävarmempi. Se haparoi viimeksi lyhyesti lähdössä, minkä jälkeen kiersi nopeasti kuolemanpaikalle ja voitti komealla esityksellä. Forssan jyrkät kaarteet eivät ainakaan suosi tammaa.

5 Belly Button on voittanut kevään jälkeen yhtä lukuun ottamatta kaikki starttinsa. Tamma oli tappiokilpailussaankin oikein hyvä, mutta alle 10-vauhtinenkaan lopetus ei kantanut taktiikkajuoksussa kakkossijaa ylemmäksi. Viimeksi se sai johtohevosen takaa kiritilan loppukaarteessa ja eteni varmaan voittoon. Koska vastassa on entistä kovempia menijöitä, Belly Buttonilta kysytään edelleen venymistä.

Varmasti jatkuvasti kilpaileva 1 Maryland Rose tuskin pystyy voittamaan näin kovaa lähtöä, mutta voi huippupaikaltaan roikkua totosijoille. Se kierteli Oulussa päätöskierroksen sitkeästi.

8 Mistelle pääsi viimeksi keulaan, mistä voitti reippaasta alkutemposta huolimatta pystyyn. Kurja lähtöpaikka laskee tuntuvasti kovakuntoisen hevosen saumoja.

Yllättäjät: Kuntoutunut 6 Goody Tooma on ollut oikein hyvä voittostarteissaan. Ensin se spurttasi Forssassa terävästi kärkeen 2. sisältä ja voitti viimeksi Seinäjoella vauhtijuoksun hallitusti piikistä kovalla tuloksella. Koska vastus on T76-tasolla paljon kovempi, tamma ei ole aivan kuumimpia pelihevosia täydellä matkalla, mutta liian unohdettu se on.

12 Luckyline Krok on merkillinen hevonen. Sen hyvän ja huonon päivän ero on hämmästyttävän suuri. Tamma voitti kolme kilpailua sitten T65-lähdön mykistävällä tavalla kuolemanpaikalta, muttei ole saanut sen jälkeen mitään aikaiseksi.

Pelijakauma: Roche’ Fans, Celebration Song ja Goody Tooma ovat alipelattuja. Belly Buttonia ja etenkin Mary Valentinea on rastittu liikaa.

Juoksunkulku: Roche’ Fans pystyy pitämään rinnaltaan lähtevät ulkopuolellaan ja etenee keulaan ohi Maryland Rosen. Celebration Song kiertää toiselle radalle lyömään tahtia.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-5

Suosikki: Viime vuonna upeasti venyneen 3 Josveisin huippukunto on viime lauantain kilpailun perusteella löytymässä. Se hyökkäsi 600 jäljellä 3. ulkoa ja rutisti kalkkiviivoilla väkisin ohi kuolemanpaikalla juosseen Juntti-Jussin. Selvänä suosikkina sitä ei voi kuitenkaan pitää, kun vielä valmentaja palaa tähtikuskin jälkeen ohjiin.

Haastajat: Keulaspesialisti 1 Merran Emil on pitänyt kuukauden sairaustauon Vermon kuolemanpaikkajuoksun jälkeen. Edellisissä kilpailuissaan se oli epäonnekas: Turussa laukka yllätti kesken kirin ja Teivossa kiritilat pysyivät kiinni maaliin asti. Pienet paussit eivät ole yleensä näkyneet oriin otteissa.

Derby-kolmonen 5 Lilin Jytky oli myös hyvä Josveisin voittamassa Oulun lähdössä. Se juoksi tämän edellä, siirtyi loppusuoralla tyhjälle sisäradalle ja lopetti hyvin. Ori ansaitsisi jo pikku hiljaa vuoden ensimmäisen täysosumansa.

Yllättäjät: 4 Ruutu-Vieskerin kunto on ollut huipussaan, vaikka aivan kärkisijat siltä puuttuvatkin. Se johti kuninkuusraveissa loppumetreille asti ja tuli Teivon 21,0-vauhtisessa lopetuksessa 3. sisältä hyvin perille. Viimeksi ruuna jäi pakettiin.

Koko uransa vaivojen kanssa painiskellut 6 Hermanni Totki on saanut sopivasti kaksi starttia alleen kesän tauon jälkeen. Asialliset esitykset pitkiltä takamatkoilta tehnyt ori pitää jo huomioida T76-tasollakin, sillä se pääsee tällä kertaa juoksemaan kärkiryppäässä.

11 Kupori oli erinomainen Jyväskylän keulavoitossaan, jossa irtosi maalisuoralla herkästi vastustajiltaan. Se joutui viikko sitten tekemään enemmän töitä johtopaikan saamiseksi ja taipui lopussa pikkurahoille. Hevonen on varmasti taas parempi lyhyemmän starttivälin ansiosta, mutta ikävä lähtöpaikka on räväkkää avaajaa vastaan.

Pelijakauma: Josveis on liian suuri suosikki Merran Emiliin nähden.

Juoksunkulku: Merran Emil, Ruutu-Viesker ja Hermanni Totki avaavat räväkästi. Merran Emil pääsee tuulenhalkojan paikalle.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-6

Suosikki: Pitkällä 3140 metrin matkalla ajettavassa pronssidivisioonassa kilpailee hopeadivisioonan tavoin rautaisia lämminverisiä. 4 Sahara Rouge on ollut niin valloittava kolmessa viime juoksussaan, että nousee IS Ravien suosikiksi. Ruuna oli ensin Ylivieskan sekuntikaupalla normaalia hitaammalle radalle kovalla ajalla toinen 20 metrin etumatkalta startanneen Madridin jälkeen. Seuraavaksi se runttasi Seinäjoella varmaan voittoon, vaikka juoksi viimeiset 1200 metriä Vermossa tällä viikolla häikäisseen Elliot Bokon ulkopuolella. Viime voitto Porissa kävi hevoselle lähinnä hyvästä harjoituksesta, vaikka se jäi vain kaksi kymmenystä ennätyksestään.

Haastajat: Välivahva 5 Bacardi Razz on saanut kesätauon jälkeen sopivasti startteja alle, ja sen kunto on varmasti jo huipussaan. Ruuna tappeli Jyväskylän pitkällä matkalla kuolemanpaikalta voitosta perille asti ja jäi viimeksi voimissaan pussiin keulavoittajan taakse. Bacardi Razzilla ajetaan helpon lähdön jälkeen varmasti aggressiivisesti kovalla tempolla, jolloin taaempanakin juoksevat saavat mahdollisuutensa.

Aina kaikkiensa antavan 3 Bakels Birdlandin sijoittumisprosentti hakee vertaistaan. Se ehti toissa kerralla Teivon 11,0-lopetuksessa täpärään voittoon 2. sisältä. Ruuna oli viimeksi kuolemanpaikalta sitkeä kolmas, vaikka hieman jo puutuikin kalkkiviivojen tuntumassa.

11 William Birdland ei ole sysimustan lähtöpaikkansa takia edes ykköshaastajia. Se pystyisi keulasta ilman muuta voittoon, mutta toisten takaa hevonen ei ole yhtä luotettava. Ylivieskan kuraradalla se hävisi rutkasti Sahara Rougelle ja laukkasi viimeksi kivikovassa SM-lähdössä 3. ulkoa 700 metriä ennen maalia. Valmentajan mukaan Vermon epäonnistuminen johtui myös kelistä.

Kuntoutunut 2 Pazzo Lindy saa namujuoksun kärjen suojissa, mistä sillä on pieni sauma totosijalle vastuksen kovenemisesta huolimatta. Vuoden toinen voitto tulisi kuitenkin yllätyksenä näin pitkällä matkalla kanuunalähdössä. Ruuna voitti toissa kerralla 3. ulkoa 800 metrin kirillä ja spurttasi keskiviikon välistartissa 3. sisältä hyvin, kun pääsi maalisuoran alussa vapaaksi.

Pelijakauma: Sahara Rouge on selkeästi alipelattu. Bakels Birdland ja William Birdland ovat jonkin verran liian suosittuja.

Juoksunkulku: Jos Sahara Rougella uskaltaa satsata starttiin, se ottaa helposti keulat. Se tai Bakels Birdland päässee alussa johtoon ja Bacardi Razz etenee painostamaan kuolemanpaikalle, ellei sitä sitten lasketa piikkiin asti.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto76-7

Suosikki: Kierroksen kruunaa Tammavaltikka. Koska 6 Twigs Voicin kanssa vuosi sitten tiukasti yhteen ottanut Venice ei ole mukana, Twigs Voici on hyvin lähellä voiton uusimistaan. Tamma oli viikko sitten Oulussa normaalia vaisumpi, mutta tuota kilpailua ei kannata jäädä tuijottamaan. Keulaspesialisti joutui kirimään takaa, ja sen huumori taisi lopahtaa kesken, koska se ei päässyt laskeutumaan viimeisessä kurvissa toiselle radalle. Forssassa Twigs Voici singahtaa piikkiin, mistä voitti edellisen juoksunsa Riihimäen hitaalla radalla kovalla tuloksella 12,8/2100a.

Haastajat: 8 Part Two voitti viimeksi maalikameran perusteella Ruotsin V75-lähdön, jossa pääsi hakemaan kärkipaikan 1. takasuoran lopussa. Hevosen reissusta tulee lauantaina varmasti paljon vaativampi, mutta se on monesti näyttänyt selvittävänsä kuolemanpaikankin mainiosti. Toissa kerralla tamma joutui kiertämään Solvallassa viimeisestä parista ulkoa koko päätöslenkin ilman vetoapua, mutta jaksoi silti taistella totosijoista loppuun asti.

2 Hillbilly Hilda saa varsinaisen tulikasteensa ”isojen tätien” joukossa. On hieman vaikea uskoa, että se pystyisi uhkaamaan suosikkia, mutta sijat tämän takana ovat tamman ulottuvilla, jos pääsee hyviin asemiin sisäradalle. Se saavutti vasta viime kilpailussaan vuoden ensimmäisen voittonsa, mutta tekikin sen tyylillä kärkipaikalta.

Yllättäjät: 3 Ranch Kelly on jostain syystä laukkaillut viime kilpailuissaan. Tamma osoitti kyllä toissa kerralla laukan jälkeen, ettei sen vireessä ole ollut moittimista. Parhaimmillaan ollessaan se on näyttänyt otteita, joilla voisi joku päivä lyödä Twigs Voicinkn etenkin keulasta.

9 Amazing Soul ei ole tällä kaudella päässyt samanlaiseen lentoon kuin viime vuonna, mutta eipä sitä ole voinut kamalasti moittiakaan. Siltä saattoi jäädä viimeksi SM-lähdössä hiukan voimia käyttämättä loppumetreillä rintaman takana. Rankan kokemuksen hankkinut hevonen on aina vaarallinen etenkin tammalähdöissä.

10 Moonlight Love olisi luultavasti korkannut koko SM-kilpailun, jos olisi päässyt kirimään vapaasti keulassa juosseen Express Duon perästä. Se tuli maaliin erittäin hyvävoimaisen näköisenä. Viimeksi hevonen kiri asiallisesti 3. ulkoa, mutta sisäradalta siltä irtoavat parhaat spurtit, kuten se näytti esimerkiksi St. Michel -ravien Tammatähden voittojuoksussaan heinäkuussa.

1 Yahuu Hoss tuli SM:ssä 3. sisältä lopulta voittaja Jonesyn takana pussissa maaliin. Loistava lähtöpaikka antaa sille pienen yllätyssauman.

Pelijakauma: Hillbilly Hilda on ylipelattu huipputammojen joukossa. Ranch Kellyn, Amazing Soulin ja Moonlight Loven alhaiset peliprosentit pistävät silmään.

Juoksunkulku: Twigs Voici pyyhkäisee keulaan ja joku sisimpien ratojen tammoista pääsee sen peesiin. Part Two kiertää toisen radan johtajaksi.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto76-1: 1
Toto76-2: 15,13,14
Toto76-3: 2,3,11,4,6
Toto76-4: 4
Toto76-5: 3,1,5,4,6,11
Toto76-6: 4,5,3,11
Toto76-7: 6
Hinta: 18,00 €

Suuri
Toto76-1: 1
Toto76-2: 15,13,14,7,11,10
Toto76-3: 2,3,11,4,6
Toto76-4: 4
Toto76-5: 3,1,5,4,6,11
Toto76-6: 4,5,3,11
Toto76-7: 6,8,3,9
Hinta: 144,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›