Tuija, Tuire, Vanessa

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto4 Seinäjoki 26.9.2016

TOTO4
Lonely Rider on Kasvattajakruunu-alkuerässä IS Ravien luottohevonen.

Toto4-1

Suosikki: Voitokas 12 Viekra voitti Teivossa varmasti 2. ulkoa. Jyväskylässä ruuna pääsi hyvään paikkaan 2. ulos, mutta laukkasi toisessa kaarteessa tilanteessa, missä usea vastustaja levisi samaan aikaan. Lähtöpaikka on haastava suljetulla lähtöpaikalla, joten varmaksi Viekraa ei uskalla jättää.

Haastajat: 11 Mikori eteni Porissa kuolemanpaikalta keulaan reilu kierros ennen maalia eikä tämän jälkeen ollut aikeissa luopua paikastaan. Vermossa ruunan kiri jäi tasaiseksi 5. ulkoa.

10 Vikkeer voitti viimeksi varmasti kuolemanpaikalta. Samaan tahtiin jatkaessaan ruunalla on mahdollisuudet kärkeen.

6 Jetsu matkasi Rovaniemellä 2. ulkona ja pääsi tulemaan toista rataa pitkin, kun vastustaja laukkasi viimeisellä takasuoralla edestä. Jyväskylässä ori kesti keulasta kakkoseksi hyvätasoisessa lähdössä.

9 Jyllätys oli Jyväskylässä kaukana kärjestä etusuoralla, mutta teki väkevän päätöskierroksen nousten kakkoseksi. Startti alla ruuna saattaa olla nyt parempi.

Yllättäjät: 4 Manionni on epävarma, mutta vahva menijä. Ravilla ruuna pystyy menestymään vaikka kuolemanpaikalta. 1 Vinhatuurilla ajettiin Seinäjoella passiivisesti 5. sisältä, mistä ruuna lopetti pirteästi kuudenneksi. Vinhatuurin starttiväli on nyt huomattavasti lyhyempi ja ajotaktiikka loistoasemista aktiivisempi. 13 Nalli Naperon epäonnistumisriski on suuri. Ravilla ori pystyy tekemään vahvan esityksen, joten oriin yllätysvoitto ei ole mahdoton ajatus. 2 Mäen Eino ei ole niin huono kuin taulu näyttää ja vähän pelattuna ori pidetään mukana leveämmissä peleissä.

Pelijakauma: 10 Vikkeer (24%) on ylipelattu. Jyllätys (3%), 4 Manionni (5%) ja Vinhatuuri (5%) ovat parhaat merkit.

Juoksunkulku: Vinhatuuri lähtee johtamaan joukkoa. Jetsu tulee ensimmäisellä takasuoralla rinnalle.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: 4 Lonely Rider on väkevä vääntäjä, joka kamppailee sopivassa tehtävässä voitosta juoksulla kuin juoksulla. Toissa kerralla Derby-karsinnassa ori joutui käyttämään matkan aikana paljon voimia edetessään keulapaikalle eikä pystynyt pitämään paikkaansa loppuun asti. Viimeksi Lonely Rider laukkasi lyhyesti ensimmäisessä kurvissa, eteni hetkeä myöhemmin keulaan ja voitti leikitellen. Lonely Rider on erittäin voitontahtoinen menijä, johon on turvallista nojata Toto4-pelissä.

Haastajat: 2 Vagabondo vei Derby-karsinnan helposti keulasta ja oli finaalissa hyvä viides 4./3. sisältä. Ruuna avaa hyvin ja taistelee kärkisijoista, mutta mielestämme Lonely Riderissa on enemmän voittajatyyppiä ja siksi luotamme siihen enemmän.

Mailia 6 Saxoilla ei ole kovin monesti ajettu, mutta tuskin matkasta on nopealle lähtijälle ainakaan haittaa. Viimeksi ruuna sai mukavan juoksun 3. sisällä ja otti maksimisijan kovan Robin Roofin voittaessa.

3 Rooney eteni toissa kerralla viimeisellä takasuoralla johtoon siirtyneen Joe di Maggion ulkopuolelle, mutta kangistui maalisuoralla sen verran että putosi Derby-finaalista. Viimeksi ruuna aloitti johtavan rinnalla, sai etusuoralla selän eteensä ja tsemppasi rahoille. Lähtöpaikka on hyvä, ja Rooney taistelee totosijoista.

Yllättäjät: Pitkältä tauolta palaava voitokas 8 Begemot Frido ei todennäköisesti ole heti parhaimmillaan. Tallikommenttien mukaan oriilla ei pääsekään harjoituksissa kovaa, kun kyseessä on laiska treenaaja. Begemot Frido on parhaimmillaan vasta tulevissa starteissa. 7 Crystal Bay lopetti toissa kerralla Derby-karsinnassa positiivisesti toivottomista asemista. Viimeksi ori sai tehdä keulassa oman juoksun, joten voittokin oli täysin otettavissa. Crystal Bay tekee parhaat esityksensä selästä, mutta nyt vastus on todennäköisesti liian kova. Ori on joskus vino kurveihin ja vauhtia hukkuu niihin, joten suorana pysyminen on tärkeää.

Pelijakauma: Lonely Riderin peliosuudessa (40%) on nousun varaa.

Juoksunkulku: Saxoi prässää Vagabondoa kiihdytyksessä ja siirtyy keulaan. Avaus on reipasvauhtinen. Rooney tai Lonely Rider vetää toisen radan jonoa.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki: 11 Turon Linda nappasi kesän aikana useita keulavoittoja, mutta syksyn tullen tahti on hiipunut. Vastukset ovat koventuneet eikä tamma ole ollut aivan parhaimmillaan. Rovaniemellä tamma laukkasi kiihdytyksessä ja siirtyi tämän jälkeen johtavan kantaan, mistä otti maksimit. Viimeksi Turon Linda menetti viimeisellä takasuoralla keulapaikan Huimariinalle ja seuraili tämän jälkeen neljänneksi. Turon Linda on päässyt pienissä lähdöissä joko keulaan tai kärjen tuntumaan, joten nyt tehtävä on erilainen. Lyhyt mailin matka lisää vaikeusastetta nousta pakilta ykköseksi.

Haastajat: 2 Ainon Ilo avaa voltista reippaasti ja vetää lähtöä pitkään. Lahdessa tamma kamppaili tiukasti voitosta, mutta joutui tyytymään kakkostilaan. Viimeksi Ainon Ilo avasi keulaan, mutta luovutti toisessa kaarteessa paikkansa ja tuli asiallisesti perille.

3 Jamas Victor otti taulussa näkyvät voittonsa helposti keulasta. Viimeksi ruuna jäi johtavan rinnalle eikä kyennyt osallistumaan voittotaistoon. Ruuna on varma suorittaja jok on pidettävä aikaisin peleissä mukana.

Yllättäjät: 1 Hohdon Iineksellä on viime startin jälkeen pidetty suunnitellusti taukoa. Lähtöpaikka on hyvä ja hyvällä juoksulla totosija on mahdollinen. 10 Vilma Lyydian vauhtivarat kestää vertailun, mutta epävarmuus on ollut tamman suurin heikkous läpi uransa. Viimeksi Vilma Lyydia laukkasi lähtöön ja kierros jäljellä, mutta otti laukkojen välissä vauhtia mukavasti. Maililla laukkariski saattaa olla suurempi, kun koko matkan ajan pitäisi mennä niin kovaa kuin mahdollista. 6 Ekko Ram nousi Turussa 2. ulkoa hyvin kakkoseksi, mutta Vermossa ori sammui samalta paikalta jo toiseksi viimeisellä takasuoralla. Forssassa ori nousi etusuoralla sisäradalta 4. ulos ja kiri maalisuoraa asiallisesti.

Pelijakauma: Hohdon Iineksen (14%) ja Vilma Lyydian (6%) peliosuuksien kuuluisi olla lähempänä toisiaan.

Juoksunkulku: Ainon Ilo avaa keulaan ohi Hohdon Iineksen ja saa Jamas Victorin rinnalleen.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: 2 Löten's Anselm on loistoasemista ykkösmerkki. Ruuna nappasi edellisen voittonsa keulasta ja on esiintynyt positiivisesti tämän jälkeenkin. Teivossa ruuna eteni ensimmäisellä takasuoralla vauhdilla keulaan, mutta ensimmäinen kierros oli sen verran reipas että hevonen putosi maalisuoralla ulos totosta. Viimeksi Löten's Anselm ei ollut yhtä terävä kuin aiemmin 5. ulkoa. Löten's Anselm avaa hyvin ja pystyy menestymään monenlaisella eri juoksunkululla.

Haastajat: 4 Hamis Fameraiser voitti ylivieskassa helposti keulasta ja koitti samaa temppua myös Toto76:ssa, mutta 08,5-vauhtinen avaus maksoi luonnollisesti sen verran, että kärkeen ei ollut mahdollisuuksia. Tallikommenttien mukaan ruuna palautui raskaasta startista hyvin ja on ollut harjoituksissa oma itsensä, joten on odotettavissa että Hamis Fameraiser pystyy jälleen normaaliin suoritukseen.

5 Finn McCool nousi Seinäjoella 2. ulkoa voittotaistoon, mutta joutui tyytymään kolmaneen sijaan. Viimeksi viisivuotias sai tehdä keulassa oman juoksun, mutta jäi linjalla kakkoseksi, kun vastustaja kehitti erittäin terävän kirin. Finn McCool jatkaa hyvässä iskussa ja on jälleen pelihevosia.

Yllättäjät: 3 Enchanting Star juoksi sekä Porissa että Lahdessa johtavan takana, mistä ruuna otti maksimisijat. Enchanting Star avaa erittäin hyvin ja tähtää tarkkaan selkäjuoksuun, millaisella hevonen pystyy olemaan totossa. 6 Goody Tooma otti edellisen voittonsa keulasta. Tamma avaa hyvin, mutta tällä kertaa viivalla on muutama kova vastustaja, joten voittoon asti Goody Tooman kovuus ei taida riittää. Forssassa 3. sisältä Toto76-rahoille seuraillut 10 Alws Bean sekä loistoasemista starttaava 1 Madonnas Classic tulevat seuraavina rankingissa.

Pelijakauma: Lötens Anselmin peliosuudesta (41%) osa kuuluisi haastajakaksikolle Hamis Fameraiser (15%) - Finn McCool (24%)

Juoksunkulku: Enchanting Star ottaa keulapaikan ja luovuttaa sen Hamis Fameraiserille. Vauhti rauhoittuu selvästi avauksen jälkeen.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 12,11,10,6,9
Toto4-2: 4
Toto4-3: 11,2,3
Toto4-4: 2,4,5
Hinta: 9,00 €

Suuri
Toto4-1: 12,11,10,6,9,4,1,13,2,5,8,14
Toto4-2: 4
Toto4-3: 11,2,3,1,10,6
Toto4-4: 2,4,5
Hinta: 43,20 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt