Enni, Enna, Eini

Ravivihjeet

Valikko

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto65 Vermo 9.11.2016

TOTO65
Suositusten varmavalinnoissa väistetään suuret suosikit. Yllättävämmän valinnan taustalla on erittäin mielenkiintoinen varustemuutos.

Toto65-1

Suosikki: Kaksivuotiaana ikäluokkakilpailukarusellin aloittanut 5 Vagabondo selvisi urakastaan varsin mallikkaasti kuuluen ikätovereiden joukossa heti kuumimman kärjen taakse ja tili lihoi mukavasti yli 60000 eurolla. Nyt ruuna hyppää rahasarjoihin ja on luonnollisesti hieman hankala sovitettava näihin lähtöihin. Kasvattajakruunussa nelivuotias suoriutui varsin mukavasti ja sellaisilla esityksillä luulisi olevan jalan jakoa tässäkin. Peliosuus on kuitenkin uusia vastustajia vastaan varsin raju, eikä ainakaan varmaksi rastaaminen kiinnosta yhtään. Varsinkin kun vitosradalta juoksun onnistuminenkaan ei ole automaatio.

Kovimmat haastajat: 10 Valentin Laday oli pettymys viimeksi, vaikka sijoitus olikin ok-osastoa. Valmentajan mukaan jonkinlainen syy löytyi ja nyt pitäisi olla luvassa taas parempaa. Hyvänä ollessaan ruuna osaa kiriä tosi napakasti ja se kuuluu hyvin nopeasti mukaan kupongeille viime kerran vaisuudesta huolimatta.

2 Invantaggio palasi Mikkeliin tauolta ja esitys oli hankalalla juoksunkululla varsin kelvollinen kovassa seurassa. Sen jälkeen tuli poisjäänti, mutta valmentaja uskoo kuitenkin, että hevosen vire on edelleen samalla tasolla ja hyvältä paikalta Invantaggio on ajoissa lappukamaa.

Yllättäjät: 6 Jaguar Pointin ura Holopaisen tallissa alkoi vaisusti, mutta suunta on ollut viime aikoina selvästi parempaan ja Teivossa ori kiri jo ihan mukavasti. Nopea avaaja saattaa otta alussa jopa keulat ja saa sen myötä selkeän juoksun kärkiryhmässä. 1 Be Spontaneous avasi Suomessa kirimällä komeasti 09-vauhtia, mutta sen jälkeen taso on laskenut. Oria ei kuitenkaan vielä unohdeta kokonaan, sillä nyt lähtöpaikka on ainakin mallia mainio. 7 Sylvie de Vie, 11 Prin Holz ja 12 Frosty Vice sen sijaan on arvottu melkeinpä ulos koko lähdöstä. Kolmikon kunto riittäisi kärkitaistoon ja paremmilta paikoilta ne olisivat ehdottomasti olleet pelihevosia, nyt rastaamistakin on syytä harkita tarkemmin. Prin Holz oli Jyväskylässä mainio kierrettyään mailin voltissa keulaan jo kierros jäljellä, mutta kiertäminen ei ole ollut hevoselle yleisesti mieleen. Frosty Vice oli viimeksi hetken kiinni jo Toto65-voitossa, mutta Velvet Girlin tykkikiri siivitti sen ohitse. Juoksu tuskin onnistuu nyt yhtä hyvin.

Pelijakauma: Vagabondon peliosuus on yläkantissa. Valentin Ladayn kuuluisi olla hyvin lähellä sitä ja se onkin lähdön selvästi paras merkki.

Juoksunkulku: Invantaggio ja Jaguar Point avaavat parhaiten. Kohtalaisesti avaavan Vagabondon toivo keulapaikan suhteen lepää siinä, mikäli kahdesta nopeammasta keulan ottava haluaa selkäjuoksun, mutta maililla se on epätodennäköistä.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-2

Suosikki: Suomenhevosten matalampi sarja on rivin kiharaisin pähkinä. 12 Sheikki on ehkä kyvykkäin, mutta myös varsin epävarma ja laukka saattaa yllättää missä kohtaa matkaa vain. Viimeksi ori kierteli pitkään kolmatta ja jopa neljättä tullen sitkeästi perille ja vastaava suoritus riittää tässä pitkälle.

Kovimmat haastajat: 11 Hetviina on tehnyt läpi kesän hyvää jälkeä, mutta voittoja tulee harvoin ja siihen näyttäisi olevan syynä se, että tamma ei ole liian innokas ohittamaan sitä kuuluisaa viimeistä hevosta. Hetviina kuuluu hevosiin, joka ei paljon pelattuna usein hirveästi kiinnosta pelimielessä, kun taas vähemmän huomioituna kyllä. Kuusivuotias rastataan nyt kuitenkin muiden mukana, vaikka peliosuus onkin korkea.

Epävarmuus on 16 Mysteerionkin suurin murhe, mutta pitkän takamatkan pieneltä paalulta kiihdyttämisen luulisi onnistuvan hieman varmemmin. Mystterion ja Niko Jokelan yhteistyö alkoi vahvalla kirivoitolla ja vahvaa kiertelypanosta oriilta voidaan osottaa nytkin.

13 Joriini laukkasi Oulussa voittotaistosta ja esitys oli parempi kuin hetkeen.

Tauolta palaava 1 Intoiivari on selvä kysymysmerkki, mutta luokaltaan riittävä peli tähänkin seuraan varsinkin näistä asemista.

Yllättäjät: 10 Koivun Tähden taulu on murheellinen. Epävarmasti ennen taukoaan esiintynyt ruuna on siirtynyt kotivalmennukseen, eikä muutos suorituksissa tarvitse olla kovin iso, että hevonen riittäisi yllätykseen. 15 Karkurin Valssi saa luultavasti kirissä hyvää vetoapua ja sen myötä edellisissään vahvoja lopetuksia esittänyt ruuna on nytkin hyvä yllättäjäehdokas. 6 Derek voitti Turussa johtavan takaa ja kulki viimeksikin asiallisesti laukan jälkeen.

Pelijakauma: Lähtö on pelattu tasaisesti kuten kuuluukin. Mysteerio ja Karkurin Valssi ovat ehkä ne unohdetuimmat.

Juoksunkulku: Intoiivari ottaa joukon komentoonsa, mikäli ravaa. Sitä haastaa Pekka Ensio. Jompikumpi johtaa.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-3

Suosikki: 7 Living Soul on kykyjensä puolesta omiin sarjoihinsa vaikuttavan oloinen pakkaus, mutta kun aloitteleva hevonen on laukannut viidesti uransa seitsemästä startista niin yli 50 prosentin peliosuus tuntuu aika selvästikin ylimitoitetulta. Mikkelissä ruuna oli ylivoimainen, vaikka joutui avaamaan olosuhteisiin nähden kovaa. Vastusta on kuitenkin myös nyt tarjolla enemmän kuin edellisissä, eikä tässä ole varaa minkäänlaisiin harha-askeleisiin.

Kovimmat haastajat: Lähtöön on helppo suositella runsasta rastitusta, varsinkin kun pelijakauma tuntuu olevan täysin päin per... sitä itseänsä. 6 Hazelhen Hermes on kulkenut laukkojen lomassa valtavia kyytejä ja on likipitäen käsittämätöntä, ettei hevonen ole suorituksillaan saanut pitkään aikaan voittoa palkinnoksi. Kouvolassa ruuna laukkasi pelästyttyään vetolappuja.

2 Truly Charming voitti Teivossa kelpo esityksellä, mutta lähtö oli tätä helpompi, eikä tamman ehkä olisi kuulunut nousta näin selkeästi suosikin ykköshaastajaksi.

10 Donna Factor on palannut tauolta pirteästi ja viimeksi tuli voitto vahvan kirin päätteeksi, kun tamma latoi päätöspuolikkaan 2. ulkoa 13-pintaan.

11 Sahara Foxylady rikkoi viimeksi kuparisen keulapaikalta, mutta on kiriminen onnistunut takaakin.

Yllättäjät: 3 High Flying hävisi Sahara Foxyladylle viimeksi selvästi, mutta juoksustakin tuli vaikea. Nyt asetelmat ovat toisinpäin. Pystyvä, mutta epävarma 8 Will Be Joyful palasi viimeksi ryhdikkäänä tauolta ja tuskin ainakaan huonontaa startti alla. Ikäluokkalähdöissä vaille menestystä jäänyt 9 Ferris Web avaa uudesta tallista ja on vaarallisempi kuin tulosrivistöstä voisi päätellä. 1 News Pointin etuna on mainio paikka. 5 Xenia Lake juoksi kesällä Toto65-tasollakin tehden hyviä esityksiä, mutta on nyt toki pieni kysymysmerkki tauolta. Nousukuntoisia esityksiä tehnyt 4 Duke de Veluwe mahtuu myös suosituksiin.

Pelijakauma: Suosikki on karkeasti ylipelattu. Truly Charming on hieman turhaan noussut näin selkeäksi kakkoshevoseksi. Hazelhen Hermes on supermerkki ja Donna Factorkin ansaitsisi selvästi enemmän arvostusta. Hyvin vähällä huomimolla olevista yllättäjistäkin löytyy selvästi peliosuuttaan todennäköisempiä voittajia.

Juoksunkulku: Xenia Lake avaa hyvin, mutta suosikki etenee keulaan, mikäli käynnistyy oikealla askellajilla. Sen laukatessa keulahevosen määrittäminen olisikin sitten haastava tehtävä.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-4

Suosikki: JTT-sankari 2 Better Boost on kierroksen pelatuin hevonen ja eittämättä yksi rivin todennäköisimmistä voittajista. Suurkilpailuvoiton jälkeen on kuitenkin ollut pieniä ongelmia. Sarjat nousevat asteen ison palkinnon myötä, muttei keskiviikon vastus kyllä silti päätä huimaa. Lähes 70 prosentin peliosuuden myötä hevosta on kuitenkin likipitäen pakko varmistaa varsinkin kun alla on poisjäänti ja tarhakolhusta kertynyttä lepoa.

Kovimmat haastajat: 7 Golda Matador on tehnyt huimasti parempia esityksiä kuin taulusta voisi päätellä. Ruuna oli toissa kerralla jykevästi voimissaan pussissa ja puski viimeksi oikein rehdisti hevoselle sopimattomalta juoksupaikalta johtavan rinnalta. Voitontahdon puute on tosin ollut aiemmin näkyvästi esillä, mutta josko rattaille asettuva Antti Teivainen toisi apua siihen pulmaan. Ehdottomasti suosikin kaveriksi jo pieniin lappuihin huonolta paikaltakin.

9 Echauffour jätti itsestään Teivossa hieman tasapaksun kuvan, muttei esitystä voi rankan juoksunkulun myötä moittia. Vermon voitossaan ruuna tulitti5. ulkoa 11,4/700 ja vastaavalla kirillä voitto on mahdollinen nytkin.

Yllättäjät: Rastaamista jatkavat huomioivat vielä huonojen paikkojen 8 Jamiesonin ja 11 Hopeless Guyn. Jamieson oli luokaton viimeksi, mutta ruuna osaa ailahdella ja sillä luultavasti oli vain huono päivä. Hopeless Guy ei ole ollut aivan äärimmäisessä huippuiskussa, mutta suoritukset ovat olleet kuitenkin kohtalaisen hyvällä tasolla. Nyt hevosta on huollettu ja valmentaja odottaa pientä parannusta pieneltä tauolta.

Pelijakauma: Suosikki on selvästi liikaa pelattu.

Juoksunkulku: Ulkoa kiihdytetään parhaiten Absolute Rulerin, Golda Matadorin ja Jamiesonin voimin. Keulahevosta ei ole helppo julistaa. Better Boost ottanee paikan parijonosta ja iskee kirivaiheessa.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-5

Suosikki/varma: 10 Ekin Toiveen valinta varmaksi saattaa ensi alkuun kuulotaa aivan järjettömältä ajatukselta, sillä ruuna on profiloitunut mielummin seurustelija- kuin voittajatyypiksi. Kunto on ollut jo pitkään kiviaitaa, mutta kiinnostavuus perustuu erittäin mielenkiintoiseen varustemuutokseen, kun hevoselle lisätään ensimmäistä kertaa sen uralla käännettävät laput. Se tietää hieman lopussa lintsaaville hevosille yleensä hyviä asioita. Ekin Toiveella on kerran uralla ajettu kokolapuilla, jolloin se oli hieman liiankin innokas, mutta voitti silloin pystyyn.

Kovimmat haastajat: Tauluaan parempi 5 Vihin Mahti on noussut kihiseväksi peli-ideaksi monessa osoitteessa ja jo ehkä liiaksikin. Ori on toki tehnyt taukonsa jälkeen hyviä esityksiä, mutta ei tämäkään ori mikään leijona ole ollut.

Voitontahdottomuus on ongelma myös 4 Hujanhajanin kohdalla. Kovissa tammalähdöissäkin kärjen tuntumassa taistellut tamma kun tahtoo tyytyä pysymään kärjen tuntumassa helpommissakin seuroissa. Viimeksi Hujanhajan hävisi vain vähän Huimariinalle ja se on toki kova kuntonäyttö tähän seuraan.

Yllättäjät: 6 Kervis ehti tehdä monta mainiota ja hieman sijoitustaan parempaa suoritusta putkeen, mutta viimeksi meno oli vaisua. Ruuna on nyt pelimielessä selkeimmin lähdön unohdetuin hevonen, vaikka toki viime kerran suoritus mietityttää. 12 Mökin Tähti paikkasi viimeksi alun laukkansa mainiosti, mutta paikka on nyt murheellinen. 9 Iikori oli asiallinen tauolta. 3 Tupla-Timo ja 11 Vikkeni puolestaan ovat hyviä talvihevosia, joilla on nyt yksi startti alla karstojen poistamiseksi. 7 Kihisee on ollut viimeisissään vaisu, mutta pystyy parempaan.

Pelijakauma: Lähdössä on syyttä kahden kerroksen väkeä. Vihin Mahti ja Hujanhajan ovat yliarvostettuja. Ekin Toive on varustemuutoksen myötä hieman aliarvostettu suosikki. Vähän pelatuissa hevosissa olisi useampi melko karkeasti aliarvostettu, kuten Mökin Tähti ja Kervis, mutta suosituspeliin valitaan varma. Hajoituksissa yllättäjille on syytä antaa jotain roolia.

Juoksunkulku: Vihin Mahti ja Kihisee kamppailevat keulapaikasta. Ensin mainittu todennäköisesti johtaa ja jälkimmäinen seuraa.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto65-6

Suosikki/varma: Kärjen osalta tasaisesti pelatussa päätöskohteessa on hyvä paikka ottaa kantaa varman muodossa. 3 Good Dynamite aloitti viimeksi Tapio Mäki-Tulokkaan väreistä mahtiesityksellä, kun se latasi kasiradalta keulaan 11-avauksessa ja lopetti samaa kyytiä ykköseksi. Vastus on nyt tasokkaampi kuin viimeksi, mutta valmentajan mukaan jo ennen debyyttiään mainiolta tuntunut hevonen on ollut kotioloissa voittostartin jälkeen entistä terävämpi.

Kovimmat haastajat: 1 Star Martini ei ole voittanut aikoihin, mutta esitykset ovat olleet kovissa lähdöissä silti säännöllisen hyviä. Sisäradalta juoksusta tulee lähes väkisin edullinenja ruuna on varmasti kärkitaistossa taaskin.

5 Extreme Luca on ailahdellut esityksissään merkillisen paljon. Pari viikkoa sitten oriilla oli hyvä päivä kun se otti Toto65-voiton keulapaikalta, mutta nyt johtoon tuskin on asiaa ja lähtökin on kovempi kuin viimeksi.

7 Amaretto Scoop on ollut taukonsa jälkeen tutun varma ja kova suorittaja, eikä se häpeä hevosena yhtään lähdössä enemmän pelatuille. Melkeinpä päinvastoin. Lähtöpaikka on kuitenkin äärimmäisen haastava, kun kaikki muut kovat hevoset ja avaajat ovat sisäpuolella ja näistä asemista juoksun onnistuminen on haasteellista. Ruuna tulisi kuitenkin lapulle jo viimeistään kolmantena, ellei Good Dynamitesta poimittaisi varmaa.

Yllättäjät: 4 Super Frido lopetti Teivossa juosten ja tuntuisi saavan vihdoin juonen päästä kiinni, kun startteja alkaa kertyä pitkän poissaolon jäljiltä. Ori on parilla prosentilla aivan liian unohdettu, vaikka voitto saattaa olla vieläkin liikaa vaadittu. 6 Classic St Pat kohtaa saman ongelman kuin Amaretto Scoop, sillä paikka on haastava. Ruuna on tehnyt melkoisen varmaa työtä, mutta nyt kärkisijaan vaadittava juoksupaikka tuskin löytyy. 9 Le Cupole ansaitsee maininnan tauluaan vaarallisempana ja selkeän nousukuntoisena, vaikkei ykkössija taida olla realistinen ajatus tässä seurassa ja takarivistä.

Pelijakauma: Good Dynamite voisi erottua hieman muusta porukasta. Extreme Luca vaikuttaa pelihevosista hieman yliarvostetulta. Super Frido on liian unohdettu.

Juoksunkulku: Kiivas, mielenkiintoinen ja hieman arvoituksellinenkin kiihdytys. Todennäköisimmässä skenaariossa Good Dynamite johtaa ja Star Martini seuraa, mutta tämän lähdön kiihdytyksen kuvioihin ei kannattaisi rahaa laittaa kiinni, sillä eturivissä on tosi monta nopeaa ja pienet asiat voivat muuttaa kiihdytyksen rakennetta tosi paljon.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto65-1: 5,10
Toto65-2: 12,11,16,13,1,10,15,6
Toto65-3: 7,6,10
Toto65-4: 2,7,9
Toto65-5: 10
Toto65-6: 3
Hinta: 14,40 €

Suuri
Toto65-1: 5,10,2,6,1
Toto65-2: 12,11,16,13,1,10,15,6
Toto65-3: 7,6,10,2,11,3,8,9,1,5,4
Toto65-4: 2,7,9
Toto65-5: 10
Toto65-6: 3
Hinta: 132,00 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Pelaa täällä: Toto.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›