Ajankohtaista

Valikko

Huippukokki neuvoo: Näillä vinkeillä onnistut grillauksessa

Grilliruokaa
Top Chef -voittaja Akseli Herlevi opastaa, miten kotigrillissäkin saa loihdittua laadukkaista raaka-aineista entistäkin maistuvampaa herkkuruokaa.
Akseli Herlevi ponnahti suuren yleisön tietoisuuteen keväällä 2011, kun hänet kruunattiin Suomen ensimmäisen Top Chef -kokkikilpailun voittajaksi. Sen jälkeen vauhti on ollut lennokasta.

Syksyllä alkaa uusi kokkiohjelma, jonka tuomaristossa Herlevi esiintyy. Sitä on kuvattu kevään ja kesän aikana. Parilan ääreen mies ehtii tosin itsekin. Herlevi alkaa isännöidä yhdessä yhtiökumppaninsa
Roni Erävaaran kanssa Velkualla sijaitsevaa saaristohotelli Vaihelaa.

- Siitä tehdään yhdessä koko saariston siistein paikka. Mikään muu ei kelpaa, Herlevi lupaa.

- Ruoka edellä mennään. On silakkaa, on lohta, on paikallisia vihanneksia ja juureksia. Vaihelan ympärillä on todellinen ruoka-aitta, josta saa hankittua korkealuokkaisia raaka-aineita.

Herlevi aikoo olla Vaihelassa jo tulevana kesänä niin paljon kuin mahdollista.
- Uusi ruokalista on tehty, ja sillä aiomme erottua kilpailijoistamme.

Kesä on myös kotikokkien sesonkiaikaa. Grillit käryävät niin mökeillä kuin omakotitalojen pihoillakin. Herlevi laati IS:n pyynnöstä vinkkilistan, joiden avulla grillaamisen lopputulos voi olla entistäkin maistuvampi.

Makkaravinkki:

1. Kokeile vaihteeksi raakamakkaroita, kuten chorizoa, merquezia, weisswurstia tai lammasmakkaraa.

2. Keitä ne ensin kypsäksi miedolla suolalla maustetussa vedessä ja grillaa vasta sitten. Siten ne jäävät mehukkaammiksi.

3. Lisukkeiksi sopii esimerkiksi edellispäivän keitetyistä perunoista, kevätsipulista, ruohosipulista ja keitetyistä kananmunista tehty salaatti, joka maustetaan öljy-etikkakastikkeella (vinaigrette) sekä suolalla.

Resepti vinaigretteen: 3 dl rypsi- tai oliiviöljyä, 1 dl vaaleaa etikkaa tai valkoviinietikkaa. Seos maustetaan suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria.

Pihvivinkki:

4. Suosi rasvaisempia ruhonosia, kuten entrecotea, marmorifileetä tai kuvepaistia. Rasvaisempi liha pysyy grillissä mehevämpänä kuin esimerkiksi sisäfileet.

5. Ota pihvit huoneenlämpöön pari tuntia ennen grillausta, mutta mausta ne suolalla ja pippurilla vasta silloin, kun olet grillaamassa.

6. Grillausaika riippuu pihvin paksuudesta, kuitenkin maksimissaan 2-5 minuuttia/puoli.

7. Pihvien vetäytyminen on tärkeää. Liha saa vetäytyä lämpimässä kaksi kertaa niin kauan kuin mitä sitä kypsennetään.

8. Vetäytä liha folion alla kaikki pihvit päällekkäin. Foliosta kannattaa avata yksi kulma auki, että kuuma höyry pääsee ulos astiasta, eikä liha kypsy enempää.

9. Lihan päälle voi lusikoida hyvää marinadia, esimerkiksi argentiinalaista chimichurria.

Resepti chimichurriin: 1pnt tuoretta oreganoa hienonnettuna, kaksi kynttä valkosipulia (kuorittuna ja hienonnettuna), 1rkl savupaprikajauhetta, 2dl oliiviöljyä, 1/2dl punaviinietikkaa, suolaa ja pippuria. Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla.

Muista vielä nämä grillatessa:

10. Liha kuivuu ja sitkistyy, jos se grillataan kypsäksi. Jos et tiedä tarkkaa grillausaikaa, niin kokeile yhdellä ylimääräisellä pihvillä ennen varsinaista ruoanlaittoa. Sitten tiedät paremmin.

11. Anna pihvien vetäytyä lämpimässä paikassa. Ideana on, että lihan nesteet palaavat takaisin pihvin reunoille ja liha hieman "rentoutuu" ja nesteet pysyvät leikattaessa pihvin sisällä. Vetäytymispaikalla tai astialla ei ole merkitystä. Tärkeää on, etteivät pihvit jäähdy kylmiksi eivätkä toisaalta kypsy enää lisää.

12. Pihveistä tulee mehukkaampia, kun grillaat ne huoneenlämpöisinä.

13. Mausta pihvit ennen grillausta suolalla ja pippurilla.

14. Punainen liha saa jäädä mediumiksi tai vaikka kokonaan raa'aksi. Valitse laadukasta ja hyvin raakakypsynyttä lihaa. Kauppias auttaa.

15. Muista tehdä ruokaa hymy huulessa ja ota muut mukaan kokkaukseen, pääset itse helpommalla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Nainen repi kahta naista hiuksista öisellä Auran Shellillä

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    10. 10

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Tietotekniikkavika rampautti Suomen junaliikenteen – ”Mikään juna ei lähde liikkeelle koko maassa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    6. Näytä lisää