Ajankohtaista

Valikko

Suosikkikastike kelpaa kuparin kiillottamiseen – näitä viittä asiaa et tiennyt ketsupista!

Ketsuppi
Ilman ketsuppia makaronilaatikko ei maistu, mutta tiesitkö että ketsupilla voi kiillottaa myös kuparia?
Ruotsalaiset syövät ketsuppia noin 20 miljoonaa kiloa vuodessa, joka on eniten koko maailmassa. Määrä on yli 2 kiloa henkilöä kohden.

1. Ketsupin alkuperän uskotaan olevan Aasiassa – kiinalainen kalakastike khetsap tai indonesialainen ketjapen saattaa olla ketsupin taustalla. Eurooppaan kastike saapui brittiläisten merimiesten mukana ja se muistuttikin perinteistä kalakastiketta.

2. Ensimmäinen dokumentoitu ketsuppiresepti julkaistiin vuonna 1727 Englannissa ja kastike sisälsi muun muassa sipulia, etikkaa, valkoviiniä, anjovista ja mausteita kuten inkivääriä ja neilikkaa.

3. Alkuun ihmiset pitivät tomaatteja myrkyllisinä ja pelkäsivät niiden käyttöä. Vasta vuonna 1830 tomaateista tuli hyväksyttyjä USA:ssa ja meni pitkään, ennen kuin tomaateista jalostettiin ketsuppia.

4. Ihmiset tekivät ketsuppia alun perin itse, mutta teollisen tuotannon myötä ketsupista tuli kauppatavaraa, jota voitiin ostaa helposti varastoon. 1900-luvun alussa alle kuudesosassa kotitalouksista ketsuppia valmistettiin itse.

5. Ruokien lisäksi ketsuppia voi käyttää muun muassa kuparin kiillotukseen ja hiusten hoitoon.

Täältä löydät Ruokalan kotiketsuppiohjeen!

Lähde: Expressen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  4. 4

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  5. 5

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  6. 6

    Berneriltä uusi ehdotus: Hankintatukea autojen ostajille

  7. 7

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  8. 8

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  8. 8

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  9. 9

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  4. 4

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  5. 5

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  6. Näytä lisää