Ajankohtaista

Valikko

Runebergintorttu on kostea ja mantelinen

Helmikuun viidentenä päivänä vietetään Suomen kansallisrunoilija J.L. Runebergin päivää. Tuona päivänä on tapana nauttia hänen mukaansa nimettyjä runebergintorttuja. Runebergintortut ilmestyvät kauppoihin jo tammikuun puolella. Porvoossa runebergintorttu näkyy ja maistuu ympäri vuoden. Pienissä vanhankaupungin myymälöissä myytäviä matkamuistoja on koristeltu runebergintorttu aihein, ja joistain kahviloista saa tätä mehevää torttua vuoden jokaisena päivänä. Historia kertoo, että J. L. Runebergin vaimo Fredrika Runeberg olisi kehittänyt tortun reseptin. Kansallisrunoilijamme kerrotaan nauttineen torttuja mieluusti aamiaiseksi punssin kanssa. Federika leipoi torttuihin keksinmuruja, manteleita, vehnäjauhoa ja korppujauhoa. Torttu viimeisteltiin omenahillolla ja sokerikuorrutuksella. Runebergintorttu on muodoltaan säännöllisen sylinterimäinen. Kotioloissa torttu muotoutuu hyvin muffinivuokaan. Myös kätevät silikoniset leivosmuotit ovat suosittuja leivosten paistoon. Torttutaikinan voi paistaa myös pyöreässä kuivakakku- tai täytekakkuvuoassa. Myös pellille tai pitkulaiseen uunivuokaan levitetty taikina taipuu leivoksiksi hyvin. Runebergintorttutaikinaohjeita on paljon erilaisia. Taikinaan voi murustaa piparkakkuja, erilaisia keksejä ja lisätä pähkinärouhetta. Taikina maustetaan usein kardemummalla ja tipalla karvasmanteliöljyä. Valmiit runebergintortut kostutetaan joko punssilla tai rommilla. Kruunuksi tulee vadelmahilloa, joka viimeistellään sokerikuorrutteella.

Runebergintorttu

200 g pehmeää huoneenlämpöistä voita 1/2 dl sokeria 1 dl fariinisokeria 2 kananmunaa 3 dl vehnäjauhoja 50 g mantelirouhetta 1 dl keksimuruja 1 tl leivinjauhetta 1 rkl kardemummaa tippa karvasmanteliöljyä Kostutus: 1 dl vettä 1 dl punssia 2 rkl sokeria koristeluun: vadelmahilloa 1 dl tomusokeria 1 rkl vettä tai sitruunamehua

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat voi-sokeriseokseen yksitellen koko ajan vatkaten. Rouhi mantelit ja murenna keksit hienoiksi muruiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää pari tippaa karvasmanteliöljyä. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota muotit tai uunivuoka ja täytä ne taikinalla. Paista torttuja 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Mittaa kostutusaineet kattilaan ja kiehauta liemi. Sivele tortut kostutusliemellä kauttaaltaan. Anna liemen hetki imeytyä ja toista kostutus tarvittaessa. Koristele tortut vadelmahillolla ja sokerikuorrutuksella.

>> Lisää runebergintorttu ja -kakku reseptejä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  4. 4

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  5. 5

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  6. 6

    Berneriltä uusi ehdotus: Hankintatukea autojen ostajille

  7. 7

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  8. 8

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  8. 8

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  9. 9

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  4. 4

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  5. 5

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  6. Näytä lisää