Ajankohtaista

Valikko

Prost! Wieniläisiä herkkuja viikonlopun ruokapöytään

Rapea wieninleike joka vyöryy yli lautasen reunojen, ei tarvitse olla vain muisto taannoiselta Itävallan lomalta. Sen voi helposti valmistaa myös itse. Kata viikonlopun ruokapöytään itävaltalaisia herkkuja. Prost!

Suomessa wieninleikettä koristaa usein sitruunasivuun päälle laitettu kapris tai anjovisfileekäärö. Wienissä ei koskaan tarjoilla wieninleikettä näin. Leikkeleen kanssa tarjoillaan viipale sitruunaa ja pari salaatinlehteä ikäänkuin koristeena lautasen reunalla.

Rapea leike syntyy ohueksi nuijitusta vasikanlihasta ja rapeasta leivityksestä. Paistamisessa pitää olla tarkkana. Wienissä monet rouvat paistavat leikkeensä aina laardissa, mutta voit hyvin käyttää myös rypsiöljyä.

Oikein paistetun leikkeen panerointi nousee lihan pinnasta ylös, muodostaen alleen taskun. Tästä tuntee hyvin leivitetyn leikkeen. Tämä onnistuu, kun rasvaa on tarpeeksi ja liha uppoaa kunnolla rasvaan paistovaiheessa.

Wieninleikeen lisukkeena tarjoillaan usein perunasalaattia. Se syntyy kiinteistä perunoista ja ihanasta etikkaisesta kastikkeesta.

Tämän menun lopuksi ei voi tarjota muuta kuin suussa sulavaa sacherkakkua. Kakkupohja on kiinteä ja suklainen. Täytteenä on aprikoosihilloa ja runsas kuorrutus tummaa suklaata.

>>Wieninleike

>>Itävaltalainen perunasalaatti

>>Sacherkakku

Wieniläisistä tunnelmista pääsee nauttimaan muutenkin kuin itse kokkaillen. Helsingissä Lönnrotinkadulle avatussa kahvila-konditoria Krullassa tarjoillaan oikeaoppisesti valmistettua wieniläistä melange kahvia valmistettuna tietenkin Julius Meinlin kahvipavuista.

>> Katso lisää täältä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

  4. 4

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

  6. 6

    ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  10. 10

    Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  7. 7

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  8. 8

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  9. 9

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  10. 10

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

  4. 4

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

  6. Näytä lisää