Ajankohtaista

Valikko

Pian mässäillään – sikajuhlissa 8,5 kiloa lihaa

Kokoliha-Karhunen
Sikaa on pakastimessa vielä niin paljon, että pitää keksiä uusia keinoja lihakasan selättämiseksi.
Kun laitoin lihat pakastimeen, tein aloittelijamaisen virheen: pakastin osat kokonaisina. Nyt umpijäässä on useamman kilon painoiset kimpaleet ulkofileetä, niskaa, lapaa ja kylkeä.

Päätämme järjestää sikajuhlat. Koska grillaaminen ei oikein onnistu kerrostaloasunnossa, ystäväni Tino ja Mira Goltz lupautuvat isännäksi ja emännäksi. He kutsuvat porukan omakotitaloonsa Kirkkonummen takamaille.

Juhliin ilmoittautuu noin 20 henkeä. Neljän ruokalajin illallisen suunnittelu alkaa hyvissä ajoin.

En onneksi joudu kokkaamaan yksin. Armottoman taitava amatöörikokki Markus Merinen valmistaa alkuruoaksi basilikakeiton pekonitwistillä. Talon isäntä Tino kokkaa jälkiruoaksi tarte tatinia eli ranskalaista omenapiirakkaa. Tinon oma bravuuri on sukureseptillä laadittu yrttipersekana, mutta sitä emme pääse sikajuhlissa maistamaan. Lisäksi keittiöön lupautuu auttamaan kyvykäs ruoanlaittaja Filip Tinga.

Aion käyttää ruho numero 2306:sta lavan (3,5 kg), kyljen (3,5 kg) ja siansivun (1,5 kg). Jälkimmäistä on vähemmän, sillä valokuvaaja Tuomas Selänne vei siitä aamiaispekonit mukanaan, kun kävimme paloittelemassa lihaa.

Ensimmäisenä pääruokana on sikaa kahdella tapaa ja mango-papaija-salaattia. Käytän annokseen kylkeä ja siansivua.

Kylki

Kyljellä tarkoitan sian kylkiluita, jotka leikataan baby back ribsien alapuolelta. Osaa kutsutaan meillä usein grillikyljeksi, mutta mielestäni nimitys on huono, sillä se viittaa liikaa valmistustapaan. Englannin kielessä luullinen kylki kulkee nimellä spare ribs. Barbecue-keittiöissä näkee usein St. Louis -leikkauksella siistittyjä, lähes suorakulmion muotoisia kylkiluurivistöjä. Kylkeä käytetään paljon myös kiinalaisessa keittiössä.

Aion hauduttaa kyljen uunissa matalalla lämmöllä yön yli. Juhlissa hieron kylkeen barbecue-kastiketta ja käytän sitä grillissä.

Siansivu

Siansivustakin käytetään useaa eri nimitystä. Yleensä siansivussa on luutonta kylkeä ja kuvetta. Siitä valmistetaan muun muassa läskisoosia ja pekonia. Kylki on sian rasvaisin osa, sillä sen rasvaprosentti voi nousta aina 30 prosenttiin saakka.

Englannin kielessä siansivua nimitetään pork bellyksi eli porsaan vatsaksi. Kokkaan siansivusta Gordon Ramsayn ohjeilla rapeaa pork bellyä.

Lapa

Toisena pääruokana tarjoilemme viime kesän hittiruokaa pulled porkia eli nyhtöpossua. Olemme niin muodikkaita, että aiomme yhdistää nyhtöpossun trendikkäisiin hot dogeihin.

Nyhtöpossu syntyy sian lavasta. Lapaa on perinteisesti käytetty Suomessa esimerkiksi karjalanpaistissa. Osa vaatii pitkän haudutuksen, sillä se sisältää paljon sidekudosta.

Otan lihat jääkaappiin sulamaan useita päiviä ennen sikajuhlia. Ensi kerralla kerron, miten valmistelut etenevät!

Teknisen muutoksen vuoksi blogiin aiemmin kirjoitetut kommentit eivät välttämättä näy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    4. 4

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    5. 5

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    6. 6

      Berneriltä uusi ehdotus: Hankintatukea autojen ostajille

    7. 7

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    4. 4

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    5. 5

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    6. Näytä lisää