Ajankohtaista

Valikko

Mummojuomasta maisteluherkuksi – nouseeko aliarvostettu sherry vihdoin trendijuomaksi?

sherryviikko
Tällä viikolla vietetään kansainvälistä sherry-viikkoa.
Sherry on väkevöity viini, joka yhdistetään menneen maailman pölyttyneisiin iloihin. Jerezin alueelta Lounais-Espanjasta kotoisin oleva juoma valmistetaan valkoviinirypäleistä tehtyä viiniä väkevöittämällä.

Aliarvostuksessa ja jatkuvan uuden nousun odotuksessa se muistuttaa roseeta, jonka uutta tulemista suitsutetaan joka vuosi.

Vaikka tällä viikolla vietetään kansainvälistä sherry-viikkoa, ei se suomalaisissa ravintoloissa juuri vielä näy. Ainoana mukana on helsinkiläisravintola Grotesk, jonka tämän viikon menussa sherrylle on annettu erikseen tilaa. Vertailun vuoksi sherryihin keskittyneen Sherry.org-sivuston mukaan juoman kotimaassa Espanjassa sherryviikkoa juhlitaan lähes 400 ravintolassa ja esimerkiksi Briteissä erikoisviikkoa viettää yli 200 ravintolaa.

Sinällään hiljaiselo sherryn ympärillä Suomessa on outoa, kun ajatellaan, että sherryn erottamaton kumppani tapas on päässyt meillä koko kansan herkuksi. Täällä tapaksen seuraan yhdistyy kuitenkin enemmän olut tai espanjalainen kuohuviini cava.

Kuivasta makeaan

Sherryjä riittää ultrakuivista miltei ällöttävän makeisiin, joten niiden käyttötarkoituskin voi vaihdella alkuruokakeitoista luumukakun kumppaniksi, mikäli niiden kanssa halutaan syödä jotain. Ja kukapa 1970-lukulainen ei muistaisi vanhaa ruotsinlaivaklassikkoa Bristol Creamia.

Fino, amontillado, oloroso, Pedro Ximénes, cream; sherryn suuri maku- ja nimikekirjo voi olla yksi sen mainetta mustaavista tekijöistä. Selkeän samppanjan puolesta on helppo liputtaa, mutta miten eritellä pitävänsä juomasta, jonka sokeripitoisuus voi vaihdella 1–500 grammaan litraa kohti?

Sherry on vanha juoma, jota jo Shakespeare ylisti muun muassa näytelmässään Henrik IV seuraavin sanoin:

Jos minulla olisi tuhat poikaa, niin ensimmäinen maallinen periaate, jonka heille opettaisin, olisi se, että he luopuisivat laimeista litkuista ja joisivat vain sherriviiniä.

Ja kyllähän suomalaisessakin populaarikulttuurissa sherry tunnetaan ainakin Tuula-Anneli Rantasen ansiosta. Hän kun lauloi 1956 ”Jos vain lantilla leipää saan, ostan toisella manzanillan, silloin pyykkärin päivä on kirkas kaunis ja puutteeton”.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  4. 4

    Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

  5. 5

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  6. 6

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  7. 7

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  8. 8

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Miksi Trump vannoi valansa käsi kahdella Raamatulla?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  4. 4

    Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

  5. 5

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  6. Näytä lisää