Ajankohtaista

Valikko

Näin syntyy täytekakku, joka on kaunis kuin taideteos!

Helsinkiläinen Mona Tähtinen taikoo täytekakkuja, joiden koristeluun kuluu tuntikausia.
Räntää tuli vaakatasossa, kun Mona Tähtinen lähti kaveriensa kanssa Ravintolapäivään helmikuussa. Tähtinen oli valmistanut 16 erikokoista kakkua ja oli varma siitä, että osa jäisi pöytään.

– Minua auttamaan tullut ystäväni ajoi vielä aamulla ojaan. Me aloitettiin päivä kolaamalla Helsingin Espalla paikkaa puhtaaksi lumesta ja mietittiin, mitäköhän tästä tulee. Ensimmäiseksi siihen pölähti kiinalainen turistiryhmä, joka kysyi ensin, voiko näitä syödä vai onko nämä vain koristeita. Siitä se päivä sitten lähti, koulukuraattorina työskentelevä ja kakkuja sivutoimenaan leipova helsinkiläisnainen naurahtaa.

Tähtisen kakut ovat kuin taideteoksia. Hän valmistaa ISTV:n videolla keväisen luomuksen.

– Kakkuun on valittu kesäisiä ja keväisiä värejä. Makumaailma menee appelsiinilla ja muilla sitrushedelmillä ja aina varmalla suklaalla, kun ei vielä tuoreita marjoja saa, Tähtinen selittää.

Koristeluun hän on käyttänyt kreemiä, pastaväreillä keltaiseksi värjättyä valkosuklaata, karkkeja, marenkeja ja kukkia.

–  Koristelu syntyy tässä matkan varrella. Teen sen perusteella, mikä näyttää hyvältä ja toimii.

Yhden kakun tekemiseen menee kolmesta seitsemään tuntia yksityiskohdista ja täytteiden määrästä riippuen. Viikossa Tähtinen tekee kolmesta kuuteen kakkua. Välillä yhden lapsen äiti ottaa kakkuvapaita viikonloppuja.

Ähkyn partaalle hän ei kakkuja syö.

– Maistelen niin paljon, kun kehittelen uusia reseptejä. Kun kakkua on esillä, sitä ei kyllä hirveästi tule syötyä, hän myöntää.

Tähtinen rakastaa tehdä kakkuja, jotka menevät överiksi. Sellaisia, joiden kanssa saa revitellä ihan kunnolla.

– Yksi hauskimmista tekemistäni kakuista oli tehty kaksosten nimiäisiä tai ristiäisiä varten. Kyseessä oli Liisa Ihmemaassa –henkinen kakku, jossa sai käyttää räikeitä värejä, paljon karkkeja ja kaikkea runsasta. Toisaalta joskus joku yksinkertaisempikin kakku voi olla mukava ja tyydyttävä. Se riippuu vähän fiiliksen mukaan.

Tähtisen kakut ovat gluteenittomia. Hän huomauttaa, että gluteenittomia vaihtoehtoja leivontaan löytyy paljon ja erilaisilla jauhovalinnoilla pääsee vaikuttamaan lopputuloksen rakenteeseen ja makuun.

– Jauhot on hyvä möyhiä esimerkiksi haarukalla tai jopa sihdata ennen mittaamista, hän vinkkaa.

– Gluteeniton taikina on pääsääntöisesti löysempää ja vaatii usein vähän pidemmän paistoajan hieman matalammassa lämpötilassa kuin normaalijauhoista valmistettu taikina.

Katso kuvia Tähtisen tekemistä kakuista täältä!

Oletko tehnyt kakkuluomuksen? Laita kuva siitä IS:n Lukijan kuviin täältä!

Tykkää Ilta-Sanomista Facebookissa täältä!

Ota kantaa

Tekisikö mieli kakkua?

Kyllä 66% Ei 34%
Ääniä yhteensä 2478

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    5. 5

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    8. 8

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    9. 9

      BBC: Kim Jong-namin murhasta maksettiin 90 dollarin palkkio – hieroi kasvoihin vauvaöljyä

    10. 10

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    5. 5

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    6. Näytä lisää