Ajankohtaista

Valikko

IS tutki: Joissain lihapiirakoissa on vain 3 prosenttia lihaa – suosikkipiirakka yllätti asiantuntijat

Testi
Lihapiirakka voikin sisältää todella vähän lihaa. Kokkiopettajat ja -opiskelijat selvittivät, mikä suosikkilihapiirakoista on lihaisin, mikä rasvaisin.
Atrian lihapiirakka voitti Kurikan paloasemalla järjestetyn Ilta-Sanomien kuuden piirakan makutestin pari viikkoa sitten.

Tällä kertaa neljä ammattilaista arvioi samoja einespiirakoita niiden rasva-, suola- ja lihapitoisuuden perusteella.

Lihapiirakoita maistelivat kokkipuolen ammattiopettajat Anne Malinen ja Sari Vuolle sekä toisen vuoden kokkiopiskelijat Saija ja Tuuliina Suupohjan ammatti-instituutista Kauhajoelta.

Nelikon tehtävänä oli arvioida, mikä kuudesta lihapiirakasta on suolaisin, rasvaisin ja lihaisin. He myös pisteyttivät einespiirakat maun perusteella. Testi toteutettiin sokkotestinä, eli maistajille ei etukäteen kerrottu piirakoiden valmistajien nimiä.

Rasvaisuutta ja lihapitoisuutta arvioitiin sekä maistamalla että silmämääräisesti.

Kaikkein lihapitoisimmaksi evääksi raatilaiset arvioivat Pirkan lihiksen. Pirkka maistui myös suolaisimmalta. Lidl taas sai rasvaisimmat pisteet.

Ammattilaiset erehtyivät, sillä pakkauksissa ilmoitettujen ravintosisältöjen mukaan joukon lihaisin on Saarioisten graham-piirakka (14%), suolaisin on Atria (1,2%) ja rasvaisin Amissa (14,8%).

Vähiten suolaa tuntui raadin mielestä olevan Saarioisten piirakassa. Sama piirakka todettiin myös kaikkein vähärasvaisimmaksi. Lihaa taas arveltiin olevan niukimmin isokokoisessa Amissa-piirakassa.

Todellisuudessa kaikkein vähiten lihaa on Hoviruoan ja Lidlin piirakoissa (3%). Suolan määrä on pienin Lidlin, Pirkan ja Hoviruoan tuotteissa (0,8%), ja rasvaa on vähiten Atrian piirakassa (5,8%).

Testin perusteella voikin päätellä, että kuluttajan kannattaa luottaa pakkausselosteisiin mieluummin kuin omiin makunystyröihin: vaikka oma suosikkilihis tuntuisi lihaisalta tai vähärasvaiselta, todellisuudessa se voi olla aivan jotain muuta.

Kun miesvoittoinen palomiesraati tykkäsi lihaisasta Atrian piirakasta, nelihenkinen naisraati arvioi maukkaimmaksi Lidlin lihapiirakan, joka oli joukon vähälihaisin. Toiseksi sijoittui niinikään vähälihainen Pirkka ja kolmanneksi Atria. Vähiten pisteitä ropisi Saarioisten graham-lihikselle. Kyseinen piirakka herätti raatilaisissa eniten keskustelua.

– Tässä taikinan rakenne on vähän erityyppinen kuin muissa. Täyte voisi olla hyvä, jos makua olisi enemmän. Jotenkin tämä maistuu kuivalle sahanpurulle ja raa’alle, aivan kuin täytteessä olevat ryynit tai leseet eivät olisi kypsyneet kunnolla. Jää sellainen tärkkelyksen tuntu. Mehevyys puuttuu, analysoi Sari Vuolle.

Myös Saija ja Tuuliina kuvailivat grahampiirakkaa kuivaksi.

Amissan piirakkaa moitittiin mauttomaksi.

– Voisi sanoa, ettei tämä maistu hongalta eikä haavalta, Vuolle makusteli.

Kokkiopettajien suussa lihikset maistuivat kaikki erilaisilta. Kokkioppilaiden taas oli vaikea tunnistaa makueroja. Yhdestä asiasta vallitsi syvä yksimielisyys.

– Lihapiirakan pitää olla rasvainen ja suolainen, nelikko paukautti.

Ei siis ihme, että Lidl ja Pirkka rankattiin piirakoiden parhaiksi.

Jos yllä oleva taulukko ei näy, voit katsoa sen tästä.

Maku on makuasia, sekin tuli selväksi: Kun muut rankkasivat Atrian piirakan korkeintaan neljänneksi maukkaimmaksi, Malinen antoi sille täydet pisteet. Hän taas ei pitänyt lainkaan Lidlin lihiksestä, joka muiden mielestä oli lähes paras.

– Se oli kaikkein mauttomin, lisäksi aivan liian rasvainen ja suolainen, eikä lihaa ollut juuri ollenkaan, hän tuumasi.

– Mun mielestä siinä oli juuri oikea lihapiirakan maku, jatkoi kollega.

Anne Malinen halusi mitata piirakoiden suolapitoisuuden vielä suolamittarilla. Suurinta lukemaa näytti Atrian piirakka, ja kaikkein vähiten suolaa näytti olevan Saarioisten eväässä.

Millainen hyvän lihapiirakan pitäisi olla? Ota kantaa kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

    9. 9

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    10. 10

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää