Keittokirjat

Valikko

Juhlaa fetasalaattiin kyllästyneelle – uutuuskirjan ohjeista runsaudenpula

Viikon keittokirja
Salaatti on kesäruokaa parhaimmillaan.
Jonna Vormala: Jäävuorenhuippu, salaattikirja (No Tofu Publishing)

MIKÄ: Pieni salaattikirja, joka pyrkii todistamaan, ettei salaatissa tarvitse olla perinteisiä aineksia.

MIELLYTTI: Reseptit on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, joten annokseen saa helposti tuoreimmat kausiainekset. Kirjassa on sekä keveitä että tuhteja annoksia myös lihalla ja kalalla, ja suuri määrä erilaisia kastikkeita, tahnoja ja dressinkejä. Tuore tuulahdus ikiaikaiseen fetasalaattiin kyllästyneelle. Mutkatonta ruoanlaittoa ja ainekset suhteellisen helpot hankkia.

MIETITYTTI: Jotkut yhdistelmät tuntuivat ensi näkemältä vierailta.

MINÄ KOKEILIN: Vaikea valinta, runsaudenpula. Päädyn alkukesän kunniaksi uusilla perunoilla valmistettuun saksanpähkinä-perunasalaattiin. Annos toimisi myös ilman rucolaa; täyttävä, maukas ranskalaistyylinen perunasalaatti, johon tahini antaa itämaisen säväyksen. Pähkinät kärventyivät pannulla sen verran, että salaatti sai vienon, savuisen lisäaromin, joka ei haitannut yhtään. Ja ah, kesän ensimmäiset uudet perunat. Eivät petä.

Tarjoilisin tätä yhtenä viikonloppubrunssin pääsalaateista.

Saksanpähkinä-perunasalaatti

50 g saksanpähkinöitä

1 kg kiinteitä uusia perunoita

200 g vihreitä papuja

100 g rucolaa

1 rkl oliiviöljyä

1/8 tl suolaa

1/8 tl mustapippuria

TAHINIKASTIKE:

4 rkl valkoviinietiikkaa

4 rkl turkkilaista jogurttia

2 rkl tummaa tahinia

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

4 rkl saksanpähkinäöljyä

Paahda pähkinöitä pannulla kunnes ne saavat väriä. Keitä perunat ja anna jäähtyä. Leikkaa pavuista kannat ja keitä 4–5 minuuttia suolatussa vedessä. Pilko perunat sopiviksi suupaloiksi ja sekoita joukkoon 2/3 kastikkeesta. Pyöräytä rucolat oliiviöljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Kokoa salaatti, pirskottele päälle loput kastikkeesta ja viimeistele paahdetuilla saksanpähkinöillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Kokoomusministeri Ylellä: Emme nähneet liikenneselvitystä ennen viime viikkoa – ”Arvostan sinällään Bernerin tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen”

    7. 7

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    8. 8

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    4. 4

      Kauneusleikkaus meni karmivalla tavalla pieleen: ”Kun operaatio oli tehty, kasvoni olivat jalkapallon kokoiset”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää