Reseptit

Valikko

Paistettua kalaa, grillattua sydänsalaattia ja ruskeaa voita

Tomi Björckin Australia-teemamenussa herkutellaan pääruokana paistetulla kalalla ja ruskealla voilla. Lisukkeena on grillattua sydänsalaattia.
  • 4 annosta

Ainekset

200 g
voita
4
sydänsalaattia
2 rkl
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2
sitruunaa
1 rkl
sokeria
1 rkl
rypsiöljyä kalan paistamiseen
800 g
siikaa nypittynä ( tai muuta vaaleaa kalaa)

Valmistusohjeet

  1. Ruskista voi kattilassa. Kääntele voita pannulla hetken verran niin, että se ruskistuu, mutta ei pääse palamaan. Näin voi saa mukavan pähkinäisen maun. Nosta voi pois jäähtymään.

  2. Leikkaa salaatit pitkittäin neljään osaan. Mausta niitä hetki
    oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Paista salaattilohkoja kuivalla pannulla tai grillissä noin minuutin verran kummaltakin puolelta.

  3. Leikkaa sitruunat puoliksi ja ripottele sokeria hedelmälihan
    päälle. Laita pannulle tai grilliin paistumaan lihapuoli pannua kohti. Paista muutaman minuutin ajan.

  4. Leikkaa kalat annospaloiksi neljälle hengelle. Kuumenna öljy
    pannulla. Paista kalaa nahkapuolelta rapeaksi, mausta suolalla ja pippurilla.

    Tarjoa kalafileet salaattien, sitruunan ja ruskean voin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    7. 7

      Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

    8. 8

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    9. 9

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    10. 10

      Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää