Reseptit

Valikko

Munakoisokääryleet ja rapeat leipäset

Munakoisokääryleet voi tarjota kylminä tai lämpiminä.
  • 1 h
  • noin 12 munakoisokäärylettä ja noin 20 leipästä
  • kääryleet 96 kcal/annos ja crostini 45 kcal/ kpl

Ainekset

Munakoisokääryleet eli involtini di melanzane:
2
isoa munakoisoa
oliiviöljyä
200 g
ilmakuivattua kinkkua ohuina siivuina
250 g
mozzarellaa kuutioina
runsaasti tuoretta basilikaa
suolaa, mustapippuria
Leipäset eli crostini:
1
iso munakoiso
oliiviöljyä
3 rkl
ricottajuustoa
1
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl
tummaa balsamicoviinietikkaa
2 rkl
tuoretta oreganoa
1/2 dl
raastettua parmesaanijuustoa
ripaus suolaa
Lisäksi:
1
patonki
oliiviöljyä
2
valkosipulinkynttä halkaistuna keskeltä

Valmistusohjeet

  1. Kääryleet:
    Leikkaa munakoisot ohuiksi viipaleiksi pitkittäin. Sivele viipaleet öljyllä. Paista ne parilalla pehmeiksi molemmilta puolilta. Parilasta jää kauniit raidat munakoison pintaan. Nosta viipaleet jäähtymään.
  2. Laita viipaleen keskelle siivu ilmakuivattua kinkkua, sen päälle pala mozzarellajuustoa ja tuoretta basilikaa muutama lehti. Mausta suolalla ja pippurilla. Kääri munakoisosiivu tiukalle rullalle ja kiinnitä cocktailtikulla.
  3. Voit valmistaa rullat jo hyvissä ajoin ennen tarjoamista. Voit tarjota ne kylminä tai kuumentaa uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
  4. Leipäset:
    Leikkaa munakoiso halki pituussuunnassa. Tee pintaan muutama viilto ja sivele pinta oliiviöljyllä.

    Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nosta munakoiso uuniin noin 30 minuutiksi tai kunnes pinta paahtunut ja malto on pehmennyt. Kuori voi jopa vähän palaa, se tuo maltoon mainion paahteisen maun. Ota munakoiso uunista ja anna sen vähän jäähtyä.
  5. Lusikoi pehmeä malto kulhoon. Sekoita joukkoon valkosipuli, viinietikka, oregano ja parmesaaniraaste. Sekoita hyvin. Mausta suolalla. Nosta jääkaappiin hetkeksi.
  6. Leikkaa patonki ohuiksi siivuiksi ja voitele leikkauspinta öljyllä. Paahda patonkeja 200 asteessa muutaman minuutin ajan, kunnes niiden pinta on kauniin vaalean ruskea. Anna jäähtyä vähän.

    Hiero halkaistulla valkosipulinkynnellä patonkipalojen pintaa. Lusikoi munakoisotäytettä patongin päälle ja tarjoile heti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Dopingpannaa kärsivä kiukkuinen venäläistähti ilmestyi Lahteen – aikoo kohdata hiihtopomon kasvotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää