Reseptit

Valikko

Pekoniin kääritty sorsa ja juuresgratiini

Sorsa paistuu meheväksi, kun se kääritään pekoniin.

Ainekset

2
sorsaa (yht. n.1,5 kg)
suolaa
tuoretta timjamia
2
sipulia
sitruunamehua
1 pkt
pekonia
punaviiniä
1-2 rkl
maizenaa suurustamiseen
Juuresgratiini:
4
perunaa
2
porkkanaa
1/2
lanttu
suolaa ja pippuria
tuoretta rakuunaa ja persiljaa
3-4 dl
kermaa

Valmistusohjeet

  1. Kuivaa sorsa hyvin sisä- ja ulkopuolelta. Hiero sisälle suolaa ja tuoretta timjamia. Täytä lohkotuilla sipuleilla. Laita sorsa uunivuokaan ja peitä pekoniviipaleilla. Lorauta vuoan pohjalle punaviiniä.

    Paista 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia, laske sitten lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista n. 30 minuuttia. Sivele sorsia paiston aikana paistoliemellä.
  2. Kastike:

    Siivilöi liemi, lisää kylmää vettä tai punaviiniä ja suurusta maizenalla. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

  3. Juuresgratiini:

    Leikkaa juurekset ohuiksi viipaleiksi. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon kaikki mausteet. Lado uunivuokaan, kaada päälle kerma (niin että perunat lähes peittyvät) ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin tunti.
  4. Juomasuositukset

    La Celia Pinot Noir

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Jäihin uponnut kuorma-auto herätti huomiota Helsingissä – ”Lähtenyt tuntemattomasta syystä liukumaan”

    9. 9

      Uusi video julki: tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma näihin kuviin?

    10. 10

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    6. Näytä lisää