Reseptit

Valikko

Appelsiinitiramisu

Appelsiinitiramisu on herkku vailla vertaa!

Ainekset

1 dl
kuohukermaa
vajaa ½ dl
sokeria
2
keltuaista
250 g
mascarponejuustoa
2
kuppia vahvaa espressoa
2 rkl
Cointreau-likööriä
1
appelsiini
kaakaojauhetta
Kakkupohja:
4
kananmunaa
1,5 dl
sokeria
1 dl
vehnäjauhoja
0.75 dl
perunajauhoja
1 tl
leivinjauhetta
2 rkl
kaakaojauhetta

Valmistusohjeet

  1. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja perunajauhe sekä leivinjauhe toisessa kulhossa. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Lisää myös kaakaojauhe. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Älä sekoita liikaa, jotta vaahto ei laskeudu tai seoksesta tule sitkeää.
  2. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille. Kypsennä heti 225-asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia. Levitä pellin mittaiselle leivinpaperille sokeria. Kumoa kypsä torttu paperille. Irrota paistamisen aikana alustana ollut leivinpaperi.
  3. Vatkaa kerma ja 1 rkl sokeria vaahdoksi. Laita keltuaiset ja loput sokerista toiseen kulhoon ja vatkaa ne myös vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä edelliset ja lisää mascarpone-juusto vähitellen seoksen joukkoon.

    Raasta appelsiini kuori ja purista sen mehu. Keitä kupillinen hyvää espressoa. Sekoita raastettu appelsiinin kuori ja puristettu mehu espressoon ja lisää joukkoon myös cointreau.
  4. Ota kakkulevystä muotilla annospaloja ja kostuta ne kahviseoksella. Laita ensimmäinen levy annosastian pohjalle ja lusikoi päälle juustoseosta. Nosta täytteen päälle toinen kakkupala. Kostuta levy ja laita senkin päälle täytettä. Ripottele pienen siivilän läpi tiramisun päälle tasainen kerros kaakaojauhetta. Voit tehdä tiramisun myös isoksi kakuksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää