Ruokauutiset

Valikko

Tutkijat: näin teet riisistä terveellisempää - kilokaloreita vain puolet

Riisi
Tutkijat ovat tehneet löydön, jonka avulla riisistä voi saada terveellisempää yksinkertaisin kotikonstein.
Washington Post -lehden mukaan tutkijat ovat löytäneet uuden ja terveellisemmän tavan valmistaa riisiä. Niksi vähentää nopeasti imeytyvien hiilihydraattien määrää ja leikkaa kilokaloreita noin puoleen.

Uutta konstia on mahdollista soveltaa myös kotikeittiöissä. Tutkijat ovat keittäneet riisin näin:

Keitä vesi ja lisää veteen kookosöljyä noin kolme prosenttia riisin painosta. Kaada joukkoon riisi ja keitä kypsäksi tavalliseen tapaan. Jäähdytä kypsää riisiä jääkaapissa 12 tuntia.

Menetelmä on yksinkertainen toteuttaa ja se perustuu kemiallisiin muutoksiin, jossa ruoan tärkkelyspitoisuuteen voi vaikuttaa valmistustekniikalla - sekä rasvalla että jäähdytyksellä. Esimerkiksi öljyä sisältävän pilahviriisin valmistusmenetelmän on katsottu olevan parempi kuin höyrytetyn riisin.

Tutkijoiden mukaan kookosöljy sekä jäähdytys vaikuttavat riisin tärkkelykseen muuttaen sen rakennetta. Tutkijat toivovat, että uusi riisin valmistustapa edistäisi ihmisten terveyttä, sillä lihavuus on ongelma ympäri maailman. Edullista, monipuolista ja tärkkelyspitoista riisiä syödään valtavasti.

- Lihavuus on pitkään ollut ongelma Yhdysvalloissa, mutta se on kasvava ongelma myös Aasiassa, sanoo tutkimusta valvova professori Pushparajah Thavarajah. Tutkimustuloksilla voisi olla valtava vaikutus tuleville sukupolville.

Tutkijat ovat testanneet 38 eri riisilajiketta ja tutkimus jatkuu. Kookosöljyn lisäksi tarkoituksena on tutkia myös muita rasvoja kuten auringonkukkaöljyä.

Lähde: Washington Post

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  2. 2

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  8. 8

    Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

  9. 9

    Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

  10. 10

    IS SEURASI HETKI HETKELTÄ: Obama piti viimeisen tiedotustilaisuutensa – ”Uskon tähän maahan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  9. 9

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  10. 10

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  2. 2

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. Näytä lisää