Ruokauutiset

Valikko

Hartwallin suku liittyi Saimaan Juomatehtaan omistajiin

OLUT
Hartwallin suku omistaa nyt vähemmistöosuuden mikkeliläisestä pienpanimosta.
Saimaan Juomatehdas on laajentanut rahoitus- ja omistuspohjaansa. Saimaan Juomatehdas Oy ja Micro Beverage Holding Oy Ab sopivat viime viikolla rahoitusjärjestelystä, jonka tuloksena Hartwallin suvun omistamasta Micro Beverage Holding Oy Ab:sta tulee yhtiön vähemmistöomistaja.

Suunnatun osakeannin seurauksena Saimaan Juomatehtaan rahoitus- ja omistuspohjat laajenevat. Juomatehtaan enemmistöomistajana jatkaa mikkeliläinen perheyritys Oxa Oy. Järjestelyllä halutaan tukea yhtiön kehitystä.

Panimoyhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 1,8 miljoonaa euroa.

Hartwallin suku kiinnostunut pienpanimoista

Micro Beverage Holding Oy:n enemmistöomistaja on K. Hartwall Invest Oy Ab. Sijoitusyhtiö on seurannut pienpanimoalan kehitystä jo jonkin aikaa. Hartwall on jo vuosia jaellut Saimaan Juomatehtaan oluita.

– Saimaan Juomatehdas on volyymiltaan yksi Suomen merkittävimmistä pienpanimoista, joka on investoinut tuotantolaitteisiin ja henkilöstöön mittavasti. Haluamme panimon nykyisen johdon ja henkilöstön kanssa viedä yhtiötä eteenpäin. Tarkoituksena on yhdessä jatkaa edesmenneen Pertti Oksan elämäntyötä sen ansaitsemalla tavalla ja hengessä, K. Hartwall Investin toimitusjohtaja Victor Hartwall lausui.

Pertti Oksa aloitti oluen pientuotannon vuonna 1995 perustamalla Mikkeliin pienpanimo Naapurin. Panimotoiminta laajeni Lappeenrantaan 1999, jossa yritys toimi nimellä Saimaan Panimo. Yritys muutti nimensä Saimaan Juomatehtaaksi 2011. Panimo on toiminut myös nimellä Saimaan Olut.

Saimaan Juomatehtaan tuotteet menestyivät hyvin viime viikolla Helsinki Beer Festivalin yhteydessä järjestetyssä olut- ja siiderikilvassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    6. Näytä lisää