Yksi roikkuu toimimattomassa parisuhteessa vuosia ja toinen pakenee ensimmäisen karikon ilmaannuttua.
Mistä tietää, milloin kannattaa erota? Mitä ei missään tapauksessa ole järkeä sietää?Jokaisessa parisuhteessa tulee väistämättä eteen kriisejä ja karikkoja. Ne kuuluvat parisuhteeseen ja ylipäätään elämään.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sietää. Fyysinen väkivalta on yksi näistä asioista.
– Niin valitettavaa kuin se onkin, ensimmäistä lyöntiä seuraa usein toinen, sanoo psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti Pirjo Juutilainen.
Usein lyöjä pahoittelee tapahtunutta myöhemmin ja lupaa muuttuvansa, mutta konkreettiset teot jäävät sanojen tasolle.
Terapeutti muistuttaa, että yleistää ei kuitenkaan kannata, sillä jokainen tapaus on yksilöllinen.
– Jos lyövä osapuoli on valmis ottamaan vastuun teoistaan ja hankkimaan ammattiapua, liitto saattaa olla pelastettavissa. Mitään takuita väkivallan loppumisesta ei silti koskaan ole, Juutilainen toteaa.
Sanatkin voivat satuttaa
Joissain tapauksissa ilkeä sana voi aiheuttaa pahemmat arvet kuin nyrkki. Siksi henkinen väkivalta ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin fyysinen. Toisen alistaminen, mitätöiminen ja haukkuminen eivät kuulu osaksi tasapainoista parisuhdetta.
– Joskus kumppanin henkinen mollaaminen jatkuu vuosia ja muuttuu alati pahemmaksi. Uhrin oma hyvinvointi unohtuu siinä sivussa täysin, kertoo Juutilainen.
Pettämisestä voi selvitä
Yhä useampi pettää kumppaniaan, sillä asenteet syrjähyppyjä kohtaan ovat muuttuneet. Juutilainen toteaa pettämisestä tulleen arkipäiväisempää, ja sen vaikutusta vähäteltävän.
Uskottomuus aiheuttaa suhteeseen syvät arvet, joista voi kuitenkin eheytyä.
– Pettäminen ei koskaan ole vähäpätöinen juttu. Puhumisen merkitystä asian selvittelemisessä ei voi liikaa korostaa. Jos suhdetta päätetään jatkaa, tulee petetyn osapuolen saada puhua tapahtuneesta niin kauan kuin on tarpeen, Juutilainen neuvoo.
Älä heti luovuta!
Aina vaikeasta tilanteesta ei selviä omin avuin, eikä tarvitsekaan. Apua täytyy vain uskaltaa hakea.
– Suomessa vallitsee liian korkea kynnys ammattiapuun hakeutumisen suhteen. Usein vaaditaan vuosien paha olo, ennen kuin pariskunta myöntää taakan käyneen liian suureksi, Juutilainen kertoo.
Ero ei aina ole ratkaisu kaikkeen. Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden ja tilaisuuden puhdistaa pöytä.
– Ennen lopullista eropäätöstä kannattaa kokeilla kunnon harkinta-aikaa ja tuumaustaukoa. Nykyisin ainoa ratkaisu ongelmatilanteisiin tuntuu olevan ero, Juutilainen pohtii.
Roikkuminenkaan ei kannata
Jos edellä mainitut keinot ja tuumaustauot eivät auta, on turha jäädä roikkumaan kuolleeseen suhteeseen. Silloin on molempien osapuolten kannalta järkevää jatkaa matkaa eri suuntiin.
– Toiset pariskunnat haluavat yrittää uudelleen kerta toisensa jälkeen, mutta ongelmat seuraavatkin perässä. Välillä on yksinkertaisesti järkevää elää yksin, pari- ja seksuaaliterapeutti toteaa.
Jokaisen on opittava ensin tekemään itsensä onnelliseksi ennen kuin voi vaatia sitä toiselta.
Lähde ja oman tilanteen pohdintaharjoitus: Rakkaudeksi.fi
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
1.
-
Äiti ja lapsi huuhtoutuivat kovaan virtaan Kotkassa 18:36
2.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 17:29
3.
-
Leijonien kiri alkoi 18:57
4.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 16:57
5.
-
2. erä: Granlund ykkösketjun laitaan 18:31
6.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
7.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
9.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 16:05
10.
-
Auton omistajaa odotti ikävä yllätys aamulla Paimiossa 16:16
11.
-
Raju törmäys - lietekuljetus kääntyi ohittavan pakettiauton eteen 18:13
12.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 14:14
13.
-
Nyrkkeilymestari kärsi kaamean silmävamman - katso kuvat jos uskallat 18:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
15.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
16.
-
Hankkikaa huone! Paris Hilton ja River Viiperi lemmenkipeinä - katso kuvat! 18:31
17.
-
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne 15:27
18.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
2.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
3.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
5.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
6.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
7.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
9.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
10.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
11.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
12.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
13.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
14.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
15.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
16.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
17.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
18.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 16:05
19.
-
Suomi lähes finaalin jumbo, Tanska voitti euroviisut 01:58
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Kysy seksistä: Aiheuttiko kovaotteinen gynekologi tutkimuksella viikon kivut?
Nämä isovanhempien neuvot repivät vanhempien hermoja - ja yksi mummon suuri huoli!
Voiko nainen juoda kuin mies? 6 syytä, miksi ei kannata
Kysy seksistä: Naiseni ei halua ehkäisyvälineeksi kondomia
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen?
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton
Kysy Ekiltä: Voiko suuseksistä saada haavoja suuhun?
Kohu seksivalistuskirjasta jatkuu – kirkkoherra vastaa, onko itsetyydytys syntiä
Miten hylkäämisestä ja erosta pääsee eteenpäin? Katso terapeutin vastaus
Katosiko seksi lapsen synnyttyä? Toimi näin!
Tämä seitsemän minuutin jumppa voittaa juoksulenkin ja kuntosalin
Aamu-uninen! Tämä keksintö on juuri sinua varten
Kysy seksistä: Mistä johtuu jatkuva alapään paha haju?
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa"
Uudelle ADHD-lääkkeelle myyntilupa Suomessa - "Luokiteltu huumeeksi Kanadassa"
Kysy Ekiltä : Apua, jälkiehkäisypillerit sekoittivat kuukautiset - Mitä teen?
20 vinkkiä arkeen - näin jaksat äiti!




