Lapsen syntymä on ihana asia, mutta kaikki eivät kestä sitä. IS:n lukijat kertovat, miltä tuntuu, kun mies lähtee vauvan syntymän jälkeen.
Ei ehtinyt toinen, mieheni toivoma, vauva edes syntyä, kun mies lähti toisen, lapsettoman, naisen mukaan. Minulle jäi arki kaksivuotiaan ja vauvan kanssa. Mies elää uutta nuoruutta nuorikkonsa kanssa häitä suunnitellen, vaikka erosta ei ole paljon aikaa. Kuljimme 16 vuotta yhdessä, ja lasten hankkiminen oli harkittua. Silti lapsiperhearki taisi tulla hänelle yllätyksenä, ja uusi rakkaus vei voiton. Lapsistaan hän ei ole kovin kiinnostunut, silloin tällöin toki tapaa. Kesällä harvemmin, ettei loma mene pilalle. Mies on niin sanottu kunnon mies arvostetussa ammatissa.
Suunniltaan vihasta
2. Perhe-elämä ei sopinut
Kummilapseni oli kaksi viikkoa vanha, kun mies jätti parhaan ystävättäreni, lapsen ja juuri ostetun uuden asunnon ilmoittaen, ettei perhe-elämä sovi hänelle. Ystäväni ei ole enää tätä tarinaa kertomassa, koska hän menehtyi lapsen ollessa 8-vuotias.
Nimetön
3. Kehitysvammaisuus kauhistutti miestäni
Meillä oli 4-vuotias lapsi, ja sitten syntyi kehitysvammainen lapsi, suloinen down. Mies sanoi, ettei elä keharin kanssa, mutta jos laitan lapsen hoitolaitokseen, hän jää. Näytin miehelle ovea. Vuoden päästä sain lapsilleni ihanan uuden isän, työkaverini. Nyt olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Mieheni on minua kymmenen vuotta nuorempi, mutta huomattavasti aikuisempi kuin lasteni isä, joka tapaa vain tervettä tyttöään.
Sibe
4. Mieheni tuli ja meni kuin sinkkuna
Ensimmäinen mieheni halusi lapsia, mutta kun lapsi syntyi, hän ei ollutkaan valmis isyyteen. Hän meni ja tuli kuin nuorena sinkkuna, ja minä jäin hoitamaan lapsen yksin. Jätin hänet kolme vuotta katseltuani. En jaksanut yhtä lisälasta enää. Nykyinen mieheni, jonka kanssa meillä on kolme lasta, halusi lapsia ja oli aivan myyty, kun lapset syntyivät. Hän hoiti, ja hoitaa edelleen, lapsiaan esimerkillisesti. He ovat hänelle kaikki kaikessa. Mutta hän olikin jo reilu 30-vuotias, kun ensimmäinen syntyi, eli ei enää poikanen, jonka tarvitsi elää nuoruuttaan.
2 erilaista isää kokenut
5. Isä ei halunnut nähdä
Omistan maailman ihanimman esikoislapsen, jolla on ikää jo 22 vuotta. Hän jäi ilman isää ollessaan kuukauden ikäinen. Isä sanoi kylmästi, ettei ikinä halua nähdä meitä. Lapseni kaipaa edelleen isäänsä, jokaisena isänpäivänäkin.
Tarina
6. Kaikki romahti
Kaikki ei mennytkään ihan niin onnellisesti kuin olimme suunnitelleet. Kun vauva syntyi, olimme onnellisia pienestä ihmeestä. Vauva täytti perheemme puuttuvan osan. Vauvan ollessa neljä kuukautta kaikki romahti. Mies ilmoitti yhtäkkiä muuttavansa pois kotoa. Hän ei kuulemma enää rakastanut. Seuraavana päivänä mieheni kantoi tavaransa ulos ja häipyi meidän elämästämme, lopullisesti. Olin murheen murtama ja ihan sekaisin kaikesta. Seuraavat kuukaudet menivät kuin sumussa. Tapahtuneesta on jo aikaa, enkä kanna kaunaa lapseni isälle. Oma elämäni on raiteillaan ja olen ylpeä lapsestani, joka on kasvanut hienoksi ihmiseksi ilman biologista isäänsä.
Onnellinen lapsistaan
7. Kaikista ei ole vastuuseen
Omassa kaveripiirissäni oli tällainen tapaus. Ollaan siis vajaa kolmikymppisiä, ja pariskunnat alkavat saada ekoja lapsiaan. Eräs jätkä päätti pari kuukautta penskan saapumisen jälkeen, että pistetään lusikat jakoon. Uusi nainenkin oli jo valmiina. En olisi ikinä uskonut, sen verran järkevä kaveri oli kyseessä. No, kaikista vaan ei ole vastuuseen. Tässäkin suhteessa suurin ongelma taisi olla puhumattomuus - jos ongelmia oli, pariskunta ei keskustellut yhtään mistään.
PR
8."Ei minusta ole isäksi"
Klassinen tarina meilläkin. Me seurustelimme, puhuimme vauvasta, tulin raskaaksi, ja vauvaa odotettiin innolla. Kun lapsi syntyi ja vaipparalli alkoi, mies ilmoittikin, että "ei minusta olekaan isäksi". Hän nosti kytkintä ja lähti. Vauva oli kahden kuukauden ikäinen.
Pettynyt
9. Mies jätti viikko ennen synnytystä
Kolmen vuoden avioliitto ja suunnitellusti hankittu lapsi eivät enää kiinnostaneetkaan, koska työpaikalta oli löytynyt salarakas. Kiva siinä oli synnyttää, kun tiesin jääväni yksinhuoltajaksi. Synnytyslaitoksella oli aika vaikeaa olla kaikkien onnellisten isien kukka- ja lahjahössötysten sivustakatsojana. En ollut omalle perheelleni vielä edes jaksanut kertoa tilannetta. Lähin ystävätär oli tukemassa.
Yksinhuoltajaksi viikko ennen synnytystä
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
1.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
2.
-
Räikkönen joutui jännittämään 15:28
3.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
4.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
5.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
6.
-
Luksusauton omistaja vaati kaupunkiin matalampia hidastusesteitä - ja voitti 14:19
7.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
8.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
9.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
10.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
11.
-
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa" 11:46
12.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
13.
-
Kysy seksistä: En kiihotu tai kostu. Olenko normaali? 15:14
14.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
15.
-
Moottoripyöräilijä yritti paeta poliisia - piilotti jopa moottoripyörän olohuoneeseen 14:57
16.
-
Felipe Massa ei starttaa aika-ajoon 14:58
17.
-
Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat 14:42
18.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
19.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
2.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
3.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
4.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
5.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
6.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
7.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
8.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
9.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
10.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
11.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
12.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
13.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
14.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
15.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
16.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
17.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
18.
-
Tältä näyttävät suomalaisten kodit - asutko sinäkin näin? 24.5. 15:52
19.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Kysy seksistä: En kiihotu tai kostu. Olenko normaali?
Dear Eki: Pukamaa pukkaa - mikä avuksi toistuville peräpukamille?
Onko hyvä suutelija myös peto sängyssä? Naiset vastaavat!
Jäitkö kiinni pettämisestä? Näin minimoit vahingot
Partioliike purkaa homokieltoaan USA:ssa
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät
Kännykkäaddiktio on huolestuttava ilmiö - lapsia A-klinikalle
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä
Hyvä juoksutekniikka tuo lisää vauhtia
Kysy Ekiltä: Voiko häpyhuulia pienentää?
Lähes 20 rokotettua aikuista sairastui narkolepsiaan
Tutkimus: Stressaantuneet naisen kasvot eivät kiihota miestä
Kysy seksistä: Aiheuttaako seksi virtsakivut?
Hurmaannu! 5 syytä rakastua tänä kesänä palavasti
Näin pilaat parisuhteesi - katso tyhmät tavat, jotka johtavat eroon




